Vuo­den vaih­tu­es­sa on ta­pa­na muis­tel­la men­nyt­tä ja aja­tel­la tu­le­vaa. Men­nyt vuo­si siir­tyy pian his­to­ri­aan. Pal­jon mo­nen­lais­ta on vuo­den ai­ka­na ta­pah­tu­nut. Kun mie­tit omaa elä­mää­si ku­lu­nut­ta vuot­ta, niin huo­maat yh­tä ja tois­ta. Eh­kä vuo­si on koh­dal­la­si ol­lut hyvä pal­jon iloi­sia iha­nia muis­to­ja. Eh­kä vuo­den ai­ka­na on ta­pah­tu­nut myös su­rul­li­sia mur­heel­li­sia asi­oi­ta, niin et­tä muis­toi­hi­si nou­see myös ikä­viä ko­ke­muk­sia. Eh­kä ajat­te­let rat­kai­su­ja ja pää­tök­siä, jo­ta­kin oi­si voi­nut teh­dä toi­sin.

Nyt syt­tyy kol­mas kynt­ti­lä ja valo laa­je­nee. Viik­ko vii­kol­ta ad­vent­ti­kynt­ti­löi­den mää­rä li­sään­tyy. Kol­mas ad­vent­ti­sun­nun­tai lä­hes­tyy vauh­dil­la ja se on­kin jo tänä sun­nun­tai­na. Jou­lu­kii­reet ja jou­lun odo­tus on var­mas­ti it­se kul­la­kin mie­les­sä. Me­nem­me ko­vaa vauh­tia koh­ti jou­lu­aat­toa ja si­ten myös koh­ti uut­ta­vuot­ta.

Eläm­me vuo­den pi­mein­tä ai­kaa. Val­lan­kin tänä vuon­na se on enem­pi kuin tot­ta, kun sää­ti­la vaih­te­lee suo­ja­ke­lis­tä pie­nel­le pak­ka­sel­le, het­kek­si maa­han jää­nyt lumi on su­la­nut ja vet­tä tih­kut­taa. Sa­mal­la kui­ten­kin valo voit­taa pi­mey­den, kun sy­ty­täm­me kynt­ti­löi­tä ja kau­si­va­lo­ja ja saam­me rau­hoit­tua ad­ven­tin ai­kaan.

Tu­le­va­na sun­nun­tai­na vie­te­tään taas kirk­ko­vuo­den päät­ty­mi­sen, Kris­tuk­sen ku­nin­kuu­den - tai niin kuin en­nen sa­not­tiin: Tuo­mi­o­sun­nun­tain - päi­vää. Ny­ky­a­jan kii­reit­ten­sä kes­kel­lä tus­kai­le­val­le tämä py­hä­päi­vä tus­kin mer­kit­see enää pal­jo­a­kaan, mut­ta niil­le meis­tä, jot­ka muis­ta­vat vie­lä ai­ko­ja muu­ta­mien vuo­si­kym­men­ten ta­kaa se tar­koit­ti jo­ta­kin.

Tu­le­va­na vii­kon­lop­pu­na vie­te­tään ala­kou­lui­käis­ten lei­riä Val­kei­sen Lo­mas­sa. Täl­lä ker­taa lei­ril­lä on mu­ka­na mon­ta en­si­ker­ta­lais­ta. Muis­tat­ko it­se, kun olit en­sim­mäis­tä ker­taa lei­ril­lä pi­dem­män ai­kaa? Muis­tat­ko sen vat­san­poh­jaa kip­ris­te­le­vän jän­ni­tyk­sen, kun lei­ri al­koi? Kuin­ka mu­ka­vaa oli­kaan tou­hu­ta yh­des­sä ka­ve­rei­den kans­sa. En­tä il­tai­sin omas­sa käm­päs­sä ja­e­tut suu­ret sa­lai­suu­det tai sen pie­nen koti-ikä­vän, joka hii­pi pei­ton al­le lei­rin hil­jen­ty­es­sä?

Näin syk­syl­lä pi­meä ai­ka li­sään­tyy. Vä­hän ai­kaa sit­ten siir­re­tiin kel­lo­ja ja il­lal­la on en­tis­tä ai­kai­se­miin pi­me­ää. On mu­ka­va polt­taa kynt­ti­lää ja saa­da hie­man tun­nel­ma­va­loa. Sil­ti mei­naa, ai­na­kin mi­nul­la, pil­vi­set päi­vät ja pi­meys vie­dä vä­hän miel­tä ma­ta­lak­si, ei­kä il­lan pi­me­ään in­nos­ta läh­teä ul­koil­maan työ­päi­vän jäl­keen. Toi­saal­ta on vuo­de­nai­ko­jen vaih­te­lu rik­kaut­ta, jota on joka vuo­si ih­meel­lis­tä seu­ra­ta. On iha­naa tie­tää, et­tä pian se va­lo­kin taas li­sään­tyy.

Vii­me sun­nun­tain kir­kol­li­se­na ai­hee­na oli rak­kau­den kak­sois­käs­ky, sii­tä Jee­sus opet­taa Matt.22:34-40.

Tu­le­van sun­nun­tain evan­ke­liu­mis­sa ker­ro­taan mie­hes­tä, joka oli hal­vaan­tu­nut. Kan­ta­jat oli­vat tuo­mas­sa hän­tä Jee­suk­sen luok­se sii­nä toi­vos­sa, et­tä Jee­sus voi­si pa­ran­taa hä­net. Kun kan­ta­jat ei­vät vä­en­pal­jou­den vuok­si pääs­seet si­sään ovi­au­kos­ta, he me­ni­vät ka­tol­le, kai­voi­vat sin­ne au­kon ja las­ki­vat sii­tä hal­vaan­tu­neen paa­reil­la alas.

Elä­mäm­me muo­dos­taa jat­ku­vaa ta­ri­naa. Ta­ri­naa kir­joi­te­taan syn­ty­mäs­täm­me vii­mei­seen hen­käyk­seen. Ta­ri­naam­me on si­säl­ly­tet­ty hen­ki­lö­hah­mo­ja roo­lei­neen. Hen­ki­löi­tä, joi­den ta­ri­nat kie­tou­tu­vat osak­si omaa ta­ri­naam­me.

Täl­lä vii­kol­la olem­me Äh­tä­rin seu­ra­kun­nas­sa ope­tel­leet taas elä­mään ta­val­lis­ta, ta­sais­ta ar­kea. Vii­me vii­kon­lop­pu täyt­tyi ai­ka­tau­lu­te­tus­ta oh­jel­mas­ta ja il­mas­sa vä­rei­li suu­ren juh­lan tun­tu. Ei­kä syyt­tä: piis­pa Mat­ti Sa­lo­mä­ki seu­ru­ei­neen suo­rit­ti seu­ra­kun­nas­sa kol­mi­päi­väi­sen piis­pan­tar­kas­tuk­sen ja vii­kon­lop­pu hui­pen­tui juh­la­mes­suun, jos­sa uu­si kirk­ko­her­ra Lau­ri Pie­ti­käi­nen ase­tet­tiin vir­kaan­sa. Ei­kä tämä ol­lut vain kol­mi­päi­väi­nen pon­nis­tus, vaan piis­pan­tar­kas­tus­ta on val­mis­tel­tu kuu­kau­sia. Huo­lel­li­nen val­mis­te­lu kan­nat­ti, sil­lä vii­kon­lop­pu su­jui hy­vin ja seu­ra­kun­nan toi­min­ta ja ta­lous sai­vat kiit­tä­viä ar­vi­oi­ta piis­pal­ta.

Meil­lä tääl­lä Soi­nis­sa ko­koon­nut­tiin tois­sa sun­nun­tai­na per­he­kirk­koon. Pai­kal­la oli mu­ka­vas­ti per­hei­tä lap­si­neen mui­den tut­tu­jen kir­kos­sa kä­vi­jöi­den li­säk­si. Oi­ke­as­taan jo täs­tä koh­taa pääs­tään siir­ty­mään su­ju­vas­ti lem­pi­ai­hee­see­ni.

Syk­sy kai­ken­lai­si­ne puu­hi­neen hi­vut­tau­tuu vä­hi­tel­len osak­si ar­kea, ja syys­sa­de pi­sa­roi­neen huuh­too pik­ku­hil­jaa ke­sän läm­mön ja lo­mat mie­les­tä ja tuo mu­ka­naan vil­la­jump­pe­rit, ku­mi­saap­paat ja ar­ki­sen työn. Tut­tu­a­han tuo meil­le on, ke­sää seu­raa syk­sy ja syk­syn tu­tut ru­tii­nit.

Äh­tä­rin seu­ra­kun­ta on osa laa­jem­paa ko­ko­nai­suut­ta, hiip­pa­kun­taa ja Suo­men evan­ke­lis­lu­te­ri­lais­ta kirk­koa. Hiip­pa­kun­nan piis­pa vie­rai­lee alu­een­sa seu­ra­kun­nis­sa noin kym­me­nen vuo­den vä­lein. La­pu­an hiip­pa­kun­nan piis­pa Mat­ti Sa­lo­mä­ki te­kee piis­pan­tar­kas­tuk­sen Äh­tä­riin syys­kuun vii­mei­se­nä vii­kon­lop­pu­na. Sa­mal­la ase­te­taan vir­kaan uu­si seu­ra­kun­nan kirk­ko­her­ra Lau­ri Pie­ti­käi­nen.

Vä­hän idem­pä­nä tääl­tä, ny­kyi­sen itä­ra­jan tuol­la puo­len, syys­ke­säl­lä, ta­pah­tui mi­nun kan­nal­ta­ni jo­ta­kin mer­kit­tä­vää. Sil­loin, 84 vuot­ta sit­ten, kuo­li Ter­ho-ni­mi­nen nuo­ri mies. Se on yk­si mer­kit­tä­vä syy sil­le, mik­si minä olen Ter­ho. Ni­me­ni tu­lee hä­nel­tä.

Tu­le­va­na per­jan­tai­na Äh­tä­ris­sä vie­te­tään Kau­pun­ki­fes­ti­vaa­li Ylä­ve­sien Yö­tä. Par­ti­o­lip­pu­kun­ta Äh­tä­rin Erä­vei­kot on mu­ka­na ta­pah­tu­mas­sa ke­rää­mäs­sä va­ro­ja yh­teis­vas­tuul­le seu­ra­kun­nan kans­sa. Nuo­ret pais­ta­vat let­tu­ja ja gril­laa­vat ho­da­rei­ta yh­teis­vas­tuu­hin­noin.

Se on kum­mal­li­nen. Nuo­re­na yh­del­lä mei­dän lap­sis­tam­me oli vai­he, jol­loin oma­tun­to oli lii­an­kin herk­kä. Syyl­li­syyt­tä tun­net­tiin sii­tä­kin, mikä ei ol­lut omaa te­koa. Toi­sel­la taas oli vai­he, jol­loin omaa­tun­toa ei löy­ty­nyt ol­len­kaan.

Ju­ma­la, sy­dä­me­ni on le­vol­li­nen, mie­le­ni on tyy­ni. Minä tah­don lau­laa ja soit­taa! Ps. 57:7. Lau­la­mi­nen te­kee hir­mu hy­vää. Sil­loin ai­ka ai­van kuin py­säh­tyy. Het­ken mie­li ja keho ovat sa­mas­sa pai­kas­sa ja muut asi­at unoh­tu­vat. Hen­gel­li­set lau­lut hoi­ta­vat sie­lua. Mo­nen­lai­sia hen­gel­li­siä ke­sä­juh­lia on vie­tet­ty ke­sän ai­ka­na ym­pä­ri Suo­mea. Eh­kä si­nä­kin olet käy­nyt jos­sain niis­tä tai kuun­nel­lut ra­di­os­ta.

Erään ker­ran Jee­suk­sen luok­se tuli ri­kas mies ky­sy­en, mitä hä­nen tuli teh­dä pe­ri­äk­seen ian­kaik­ki­sen elä­män (Mark. 10:17–27). Vas­tauk­se­na Jee­sus viit­ta­si Ju­ma­lan käs­kyi­hin. Mies sa­noi nou­dat­ta­neen­sa nii­tä nuo­ruu­des­taan as­ti. Jee­sus osoit­ti täl­le ar­vos­tuk­sen­sa, mut­ta ha­lu­si joh­taa tuon mie­hen nä­ke­mään, kuin­ka pal­jon Ju­ma­lan laki meil­tä vaa­tii. Jee­sus sa­noi hä­nel­le: ”Yk­si si­nul­ta puut­tuu. Mene ja myy kaik­ki, mitä si­nul­la on, ja an­na ra­hat köy­hil­le, niin si­nul­la on aar­re tai­vaas­sa. Tule sit­ten ja seu­raa mi­nua.”

En­si sun­nun­tai­na vie­täm­me apos­to­lien päi­vää. Ai­em­min, jo var­hain kes­ki­a­jal­la on vie­tet­ty apos­to­lien Pie­ta­rin ja Paa­va­lin päi­vää hei­dän mart­tyy­ri­kuo­le­man­sa muis­tok­si (29.6.). Hei­dät sur­mat­tiin pe­ri­mä­tie­don mu­kaan Roo­mas­sa kei­sa­ri Ne­ron 60-lu­vul­la toi­meen­pa­ne­mis­sa vai­nois­sa.

Al­ku­ke­sä vuon­na 1972 oli läm­min. Rip­pi­kou­lu­lei­rin kah­dek­san hen­gen tu­vat oli­vat kuu­mia ja täyn­nä hyt­ty­siä.

Kesä on juh­la­kut­su­jen ai­kaa. Kun saam­me kut­sun juh­laan, se tu­lee hen­ki­lö­koh­tai­ses­ti. Juu­ri mi­nut on näh­ty tär­ke­äk­si ja juu­ri mi­nut ha­lu­taan tä­hän juh­laan. Juh­la­kut­su on ai­nut­laa­tui­nen.

Ju­han­nus on ihan ovel­la. Kir­kos­sa ju­han­nus ei va­li­tet­ta­vas­ti ole ko­vin suo­sit­tu pyhä, vaik­ka sil­loin ta­kuu­var­mas­ti saa lau­laa sen Su­vi­vir­ren, jos se on täl­tä ke­säl­tä vie­lä lau­la­mat­ta.

Olen ai­na ty­kän­nyt Jo­han­nek­sen evan­ke­liu­min lu­vus­ta 16 ja­keis­ta 4–16, jos­sa Jee­sus pu­huu et­tei jätä ei­kä hyl­kää ope­tus­lap­si­aan vaan lä­het­tää oman hen­ken­sä Py­hän hen­gen maa­il­maan roh­kai­se­maan, joh­dat­ta­maan ja kir­kas­ta­maan Jee­sus­ta. Jee­sus tu­lee ole­maan ai­na lä­hel­lä ope­tus­lap­sia hei­dän sy­dä­mes­sään. Sil­loin he tu­le­vat ym­mär­tä­mään kai­ken mitä Jee­sus pu­hui ja teki. Jee­suk­sen sa­nat ovat tot­ta ja ne to­teu­tui­vat.

Kesä on hau­taus­maal­la kii­rei­sin­tä ai­kaa, kun ta­voit­tee­nam­me on saa­da kaik­ki is­tu­tuk­set en­nen ju­han­nus­ta ja kes­ki­ke­sän juh­laa teh­tyä.

Tänä vuon­na 2025 vie­te­tään kir­kon päi­vä­ker­ho­työn 80-vuo­tis­juh­la­vuot­ta. Toi­min­ta al­koi pie­ni­muo­toi­se­na mm. Tu­rus­sa ja Tam­pe­reel­la, kun muu­ta­mat äi­dit al­koi­vat pi­tää ker­hoa lap­sil­le. Vä­hi­tel­len kir­kon var­hais­kas­va­tus kas­voi ja ke­hit­tyi. Tä­nään se on suu­ri ko­ko­nai­suus, jo­hon kuu­luu mo­nen­lai­sia eri toi­min­ta­muo­to­ja. Ker­ho­ar­keen kuu­luu mo­nen­lai­nen toi­min­ta, lei­kit, lau­lut, lii­kun­ta, hil­jen­ty­mi­nen ja yh­des­sä toi­mi­mi­nen ker­ho­ys­tä­vien kans­sa.

Pää­si­äi­seen las­keu­tu­mi­nen al­koi las­ki­ai­ses­ta. Vii­me vii­kol­la vie­tim­me hil­jais­ta viik­koa, joka toi mei­dät Raa­ma­tun nä­kö­kul­mas­ta pää­si­äi­sen ajan ydin­ta­pah­tu­mien ää­rel­le. Draa­man kaa­ri kul­mi­noi­tui ris­til­le ja tyh­jän hau­dan ih­mee­seen. ”Mik­si te et­sit­te elä­vää kuol­lei­den jou­kos­ta? Ei hän ole tääl­lä, hän on nous­sut kuol­leis­ta.” Oli en­ke­lin vies­ti Jee­suk­sen ruu­mis­ta voi­te­le­maan tul­leil­le nai­sil­le.

Po­ru­kal­la mie­tit­tiin mil­lai­sia ovat ih­mi­sen hy­vät omi­nai­suu­det. Lis­ta oli pit­kä ja eri­lai­set ar­vos­tuk­set nä­kyi­vät sii­nä. Nöy­ryys ei ol­lut lis­tal­la. Ei myös­kään heik­kous.