Olo­huo­nees­sam­me on kau­nis
tulp­paa­ni­kimp­pu.
Saim­me su­ru­vies­tin rak­kaan ys­tä­vän
pois­me­non joh­dos­ta.
Kim­pus­ta tait­tui vaa­sis­sa
yk­si tulp­paa­ni alas­päin.
Se ei kat­ken­nut vaan tait­tui.
Ys­tä­väm­me on pe­ril­lä ko­to­na.
Hä­nel­lä on kaik­ki hy­vin. 

On pe­laa­jia kaks
sul­le mul­le naks
päät­ty­neet on ret­ket yks kaks
jäi mie­let ru­pi­set sen hil­jaa su­pi­set.
La­koon meni kent­tä vil­jo­jen
kuin sato ti­lo­jen.

On elä­mä ai­nais­ta raa­dan­taa
Aa­mul­la ylös ja töi­hin vaan
Maas­ta on tul­tu ja kut­suu maa
Po­veen­sa uu­des­taan

Het­ken vain rak­kai­ta ha­laam­me
Tuh­kak­si, to­muk­si pa­laam­me
Maas­ta on tul­tu ja kut­suu maa
Po­veen­sa uu­des­taan

Ja sa­mal­la jos­sain on ki­pi­nä
Jota sam­mu­ta mi­kään ei iki­nä
Vaik­ka jo­kais­ta kut­suu maa
Po­veen­sa uu­des­taan

Mul­lak­si muu­tum­me, mul­lak­si jäl­leen
Min­kä voi teh­dyt te­ki­jäl­leen
Jo­tain on, mikä maa­du ei
Jon­ne­kin siir­tyy mun sy­dä­mein

Jos jos­kus py­säh­dyn kuun­te­le­maan
Hen­to­ja kai­ku­ja toi­sen maan
Ha­vi­see tuu­les­sa elä­män­puu
Sin­ne mun ki­pi­nä kul­keu­tuu

Käys­ken­te­li kan­ta­kir­ja­son­ni
sil­lä ni­mi­kin oli on­ni.
Is­ki san­taan kat­soi tai­vaan ran­taan
täh­ti siel­lä lois­ti toi­nen välk­keen tois­ti.
Is­ki san­taan kat­soi tai­vaan ran­taan
syvä on ava­ruus ja pal­jo­kas ka­va­luus.
Is­ki san­taan kat­soi tai­vaan ran­taan
peit­tyy su­muun uk­kos­ku­muun.
Is­ki san­taan kat­soi tai­vaan ran­taan
taas pais­toi au­rin­ko pil­ven al­ta
saa­pui va­lon val­ta.
Is­ki san­taan kat­soi tai­vaan ran­taan,
is­ki san­taan kat­soi tai­vaan ran­taan.
Näin jäl­ki jäi san­taan.

Uu­den Vuo­den päi­vä,
ei ole ke­nen­kään ni­mi­päi­vä.
Ope­tel­laan muis­ta­maan,
et­tä men­nyt ai­ka ja tu­le­va ai­ka on
Ju­ma­lan lah­ja...
Uu­den Vuo­den päi­vä:
On Jee­suk­sen päi­vä,
sil­loin muis­tel­laan,
mi­ten Jee­sus sai ni­men­sä…
Jee­sus nimi kal­le­hin,
Jee­sus nimi rak­ka­hin,
Jee­sus nimi ver­ra­ton,
Jee­sus nimi iha­nin...
Kii­tos nyt Her­ran.
Hä­nes­sä meil­le on Ian­kaik­ki­nen elä­mä...
Sii­hen ni­meen on tur­val­lis­ta luot­taa,
al­ka­va­na vuo­te­na­kin.
Ru­koil­kaam­me Siu­naus­ta tu­le­val­le Vuo­del­le!

Kul­ki­jan luon­teen ja ni­men sain
Kul­jen ja kir­joi­tan kai­paus­tain
Re­pun kun sel­kää­ni na­ka­ta saan
Sil­loin mä olen jaa­koim­mil­laan

Ran­kim­mat reis­sut tääl­lä teh­dään
It­sen­sä kans­sa, si­säl­lä pään
Pa­koon en pää­se sent­ti­ä­kään
It­se­ni kans­sa, si­säl­lä pään

Ul­koi­ses­ti kaik­ki on hy­vin
Si­säl­lä pään kai­ken mä ty­rin
Yk­sin en kos­kaan rau­haa mä saa
Sii­hen mä tar­vit­sen Va­pah­ta­jaa

Pää­ni Hän ky­ke­nee ym­mär­tä­mään
Rep­pu­ni las­ken ja sy­liin­sä jään
Kans­saan kun kul­kua jat­kaa mä saan
Sil­loin mä olen jaa­koim­mil­laan

Jou­lun muis­tot ar­maat
ne mie­leen jäl­leen pa­laa.
Syt­tyi täh­ti tai­vaan
on pyhä jou­lu­yö.
Va­loa rau­haa
jou­lu toi­vot­taa.
Otat­ko vas­taan
on tun­ne sy­dä­men.

Puo­li­so toi lu­mi­mar­jo­ja mal­jak­koon.
Kun kat­soin ok­sia,
mie­lee­ni tuli pää­si­äi­nen.
Sei­mel­tä on
ly­hyt mat­ka Gol­ga­tal­le.
Mei­dän tu­lee siu­na­ten
muis­taa mo­lem­pia juh­lia.
Ja eri­koi­ses­ti Jee­sus­ta,
joka tu­lee luok­sem­me
sei­men lap­se­na
– ja kun­ni­an ku­nin­kaa­na.
Hän ky­syy meil­tä:
On­ko mi­nul­le
ti­laa sy­dä­mis­sän­ne?

Jot­kut sa­noo, et­tei ih­mei­tä ole­kaan
Jot­kut sa­noo, et­tä on luon­non­lait ne vaan
Mut­ta minä näin, kun kat­seet uu­dis­tui
Kai mä tie­dän, olin siel­lä, kun se ta­pah­tui

Ep­päil­läh­hän sop­pii, myös Tuo­mas teki niin
Kui­ten­kin hän lu­keu­tui Jee­suk­sen ys­tä­viin
Jee­sus nos­ti mi­nut ylös, len­to­hie­kas­sa kun uin
Kai mä tie­dän, olin siel­lä, kun se ta­pah­tui

Jee­sus muut­ti kai­ken, an­toi uu­den elä­män
Kuka maa­il­mas­sa voi­si an­taa enem­män
Koin kuin­ka tai­vaal­li­nen rau­ha las­keu­tui
Kai mä tie­dän, olin siel­lä, kun se ta­pah­tui

Me­nin asi­oil­le.
Kau­pan ra­puil­la
is­tui nuo­ri mies.
Hän sa­noi ru­koil­leen­sa
mi­nun puo­les­ta­ni.
Koin sen ter­veh­dyk­sen
val­ta­va­na huo­len­pi­to­na
- yl­hääl­tä.
Ru­kous­ta tar­vi­taan tois­ten
ja omas­ta puo­les­ta­ni.
Voim­me­ko ky­syä lä­him­mäi­sel­tä:
saan­ko ru­koil­la puo­les­ta­si?

An­ne Pe­so­nen
Ala­jär­vi

Em­me voi va­li­ta sää­tä
Em­me su­ku­lai­sia
Em­me­kä, muut­taa­ko naa­pu­riim­me
Ul­ko­maa­lai­sia

Meil­le on an­net­tu val­ta
Isom­piin asi­oi­hin
Vaik­ka me usein kom­pas­te­lem­me­kin
Pik­kui­siin lil­lu­koi­hin

Me voim­me päät­tää, mil­lai­si­na
Mei­dät muis­te­taan
Me voim­me muut­taa mei­nin­ke­jä
Ko­ko­nai­sen maan

Me ta­val­li­set tal­laa­jat
Voim­me päät­tää sen
On­ko maa­il­man­kaik­keus paik­ka­na
Ys­tä­väl­li­nen

Me voim­me päät­tää, mil­lai­si­na
Mei­dät muis­te­taan
Kun mo­kaam­me, me voim­me ai­na
Al­kaa uu­des­taan

Me ta­val­li­set tal­laa­jat
Voim­me päät­tää sen
On­ko maa­il­man­kaik­keus paik­ka­na
Ys­tä­väl­li­nen

Ys­tä­väl­li­nen
Oo-oo
Ys­tä­väl­li­nen

Olen on­nel­li­nen, kun olen saa­nut syn­tyä Suo­meen,
ja ol­la soi­ni­lai­nen…
Suo­mi on puh­das maa, ja ai­ka pie­ni
Mo­nen­lais­ta yrit­te­li­äi­syyt­tä on,
sitä tar­vi­taan.
Suo­mes­sa on hyvä asua.
Ko­ti­maas­ta saam­me pa­ras­ta mah­dol­lis­ta ruo­kaa.
Vuo­de­na­jat on mah­ta­vat!
Vii­me kesä oli läm­min ja iha­na,
Muut­to­lin­nut tu­li­vat ke­vääl­lä,
ja nyt syk­syl­lä läh­te­vät ta­kai­sin…
Nyt tu­lee syk­sy ja kau­nis rus­ka tu­lee meil­le­kin,
puut ovat mo­nen vä­ri­set, on kaik­kia sä­vy­jä,
oi­kein vä­ri­lois­ket­ta…
Sit­ten tal­vi tu­lee ai­ka­naan,
saam­me naut­tia val­koi­ses­ta lu­mes­ta,
Tal­vel­la luon­to nuk­kuu -
Ke­vääl­lä taas luon­to he­rää unes­taan,
uu­teen kas­vuun…
Kai­ken kaik­ki­aan Suo­mi on kau­nis maa,
mi­nul­le rak­kain maa.
Tai­vaan Isäl­le kuu­luu kii­tos kai­kes­ta…

Tuu­li tui­ver­taa,
puit­ten leh­det tä­ri­see.
Ve­den aal­lon lai­neet lip­lat­taa.
On vie­lä kesä,
vaik­ka on elo­kuu.

Rip­pi­kou­lun jäl­keen poh­din
mo­nen­lai­sia elä­mä­na­si­oi­ta.
Mie­tin ajan­käyt­tö­ä­ni vii­kon­lop­pui­sin.
Ajat­te­lin me­ne­vä­ni joka toi­nen viik­ko
seu­ra­kun­nan ti­lai­suuk­siin ja seu­raa­val­la
vii­kol­la maal­li­sin rien­toi­hin...
Ta­ju­sin aja­tuk­se­ni nur­jak­si.
Ei ole kes­ki­tie­tä.
Jee­suk­sen luo on vain yk­si tie.
Her­ra pi­tää lap­si­aan tiel­lään.
Hän nos­taa ja kan­taa.
Hä­nen haa­van­sa pa­ran­ta­vat.
Kut­su ys­tä­vä­si­kin sil­le
iha­nal­le tai­vas­tiel­le.

Suu­rin toi­vein tul­lut
ja sen me­ne­tyk­sen ih­me­tys.
Ei se kaa­da se vah­vis­taa
näin sen ker­ro­taan
sii­hen iloon su­ruun
syö­dään rii­si­kak­kua.

  Em­me tie­dä sen pi­tuut­ta, on­ko se ly­hyt,
vai pit­kä.
Vain Ju­ma­la tie­tää sen. 

Kesä niin vih­re­ä­nä puh­jen­nut on.
Is­tun ran­nal­la välk­ky­vän jär­ven.
Au­rin­gon läm­pö niin peh­me­ää on.
Hen­to vih­reys kaik­ki­al­la.
Tuu­li hil­jaa koi­vun ok­sia kei­nut­taa.
Lin­tu­jen lau­lut kau­nii­na helk­kyy.
Hil­jai­suus niin kos­ket­ta­vaa.
Kat­sel­la tun­tea kaik­kea näin suur­ta.
Tai­vaan­vuo­hen ää­nen kuu­lin-
sen lau­lu ran­taan kii­ri.
On suur­ta kat­sel­la vih­re­ää maa­ta,
se kau­nein­ta kal­lein­ta on.

Sä sä­tei­lit, sun kä­det oli se­län ta­ka­na
Kä­sis­sä­si pie­ni tau­lu si­nun maa­laa­ma
Sä ri­pus­tit sen sän­gyn pääl­le mei­dän huo­nee­seen
Ja valo lan­kes tau­lus­ta­si suo­raan sy­dä­meen
Uu-uu, suo­raan sy­dä­meen

Mil­loin tuu­li kään­tyi, en voi­nut aa­vis­taa
Jos­tain kau­kaa lä­hes­ty­vää kyl­mää rin­ta­maa
Se muut­ti tau­lun il­meen, vei ke­sän men­nes­sään
Toi ti­lal­le vain lo­put­to­man mar­ras­kui­sen sään
Uu-uu, mar­ras­kui­sen sään

Nyt tau­lus­ta­si sa­taa rän­tää pah­vi­laa­tik­koon
Viet het­ken pääs­tä kai­ken jon­kun Jon­nen kak­si­oon
Ei valo lei­ki enää la­ka­noi­den poi­muil­la
Se valo, joka sil­loin lois­ti rak­kaut­ta
Uu-uu, lois­ti rak­kaut­ta

Meil­lä kai­kil­la on oma äi­ti...
Mi­nun oma äi­ti oli mi­nul­le tosi ra­kas.
Lap­suu­des­sa äi­ti mi­nua hoi­ti ja huo­leh­ti kai­kel­lan­sa,
et­ten jou­tui­si mi­hin­kään vaa­raan.
Oli ai­na va­roit­ta­mas­sa kai­kes­sa...
Äi­ti­ni opet­ti mi­nul­le il­ta­ru­kouk­sen;
”Le­vol­le las­ken Luo­ja­ni, Ar­mi­as ole suo­ja­ni, si­al­tain jos en nou­si­si
Tai­vaa­seen ota ty­kö­si, Aa­men.”
Tämä ru­kous on ol­lut kan­ta­mas­sa mi­nua koko elä­män…
Nuo­re­na olin aut­ta­mas­sa äi­ti­ä­ni lyp­syl­lä na­ve­tal­la ja muu­ten­kin.
Sii­nä sa­mal­la opin kai­ken­lai­sia töi­tä te­ke­mään...
Tuli ai­ka, jol­loin löy­tyi puo­li­so ja läh­din mie­he­lään…
Siel­lä al­koi mi­nul­le uut­ta eri­lais­ta elä­mää… mo­nen­lais­ta.
Äi­ti­ni neu­voi mi­nua ”Muis­ta kun­ni­oit­taa van­hem­pia ih­mi­siä ”
Tätä oh­jet­ta yri­tin nou­dat­taa, oli­han uu­des­sa ko­dis­sa­ni
mie­he­ni van­hem­mat jo iäk­käi­tä sil­loin men­nes­sä­ni.
Yh­des­sä hei­dän kans­saan asuim­me yli 20 vuot­ta.
Ai­ka ku­lui ja mi­nus­ta­kin tuli Äi­ti!
Oi kuin­ka iha­na oli saa­da pi­tää sy­lis­sä omaa las­tan­sa.
Saim­me kol­me ra­kas­ta las­ta!!!
Ope­tin sa­moin il­ta­ru­kouk­sen lap­sil­lem­me, elä­män tur­vak­si…
Lap­sem­me kas­voi­vat ja vart­tui­vat ai­kui­sik­si...
Jo­kai­nen lap­sem­me löy­si­vät puo­li­son ja muut­ti­vat omil­leen.
Ai­ka ku­lui. Äi­ti tuli sai­raak­si ja tuli läh­dön ai­ka…
Sitä en­nen, tuli äi­dil­le Et­sik­ko-ai­ka...
Sai tul­la tun­te­maan Ju­ma­lan sa­nan ja ar­mon ja tul­la us­koon.
Vii­mei­se­nä ker­ta­na äi­ti sa­noi meil­le ”Äl­kää it­ke­kö Tai­vaas­sa ta­va­taan ...!”
Kii­tos äi­ti ja isä kai­kes­ta huo­len­pi­dos­ta ja oh­jeis­ta elä­mää­ni!!

Ke­väi­nen tai­vas, tuo uut­ta
pil­ven­hat­ta­rat tai­vaal­la…
Au­rin­ko pian pil­kis­tää,
tai­vaan­ran­nal­ta…
Uu­si ke­vät, ja uu­si aa­mu
tuo va­lo­aan…
Pi­meys hä­vi­ää,
valo li­sään­tyy…
Ku­kat nou­see maas­ta,
ke­vääl­lä uu­des­taan…
Uu­des­taan ai­na al­kaa alus­ta,
au­rin­gon voi­mas­ta...
Muut­to­lin­nut tu­le­vat ta­kai­sin,
joka ke­vät sa­moi­hin ai­koi­hin…
Ruo­ho kas­vaa no­pe­as­ti,
jäät läh­tee jär­vis­tä…
Pel­to­työt al­kaa jou­tui­sas­ti,
va­loa ja läm­pöä on riit­tä­miin…
Vet­tä sa­toi run­saas­ti,
kes­keyt­tä­en ke­vät töi­tä…
Kai­kil­la on ke­vät­tä rin­nas­sa,
pel­to­mies aher­taa pel­loil­laan…
Lin­nut pe­sää teh­den per­heel­leen,
käki kuk­kuu, kesä tul­lut on!
Kiit­tä­kääm­me Tai­vaan Isääm­me täs­tä
Uu­des­ta ke­vääs­tä ja ke­säs­tä…

Huo­li se on ja­loil­la
jos ken­gät ha­jo­aa.
On se Lii­sa Ih­me­maas­ta
kun saa näit­ten ken­gät
eh­jik­si muut­tu­maan
Jat­kuu ta­ri­na ja sa­moin
saap­pain kul­je­taan.
Mur­heen ryy­neis­tä puu­ro vä­sä­tään
ja sii­hen sop­pa kei­te­tään.
Niin hap­pa­mia on mar­jat pih­la­jan
kun sen oi­kein oi­val­taa.
Laki se on lain kir­joit­ta­jan ky­näs­sä
ja tus­ka suus­sa su­la­mas­sa.
Puu­ro poh­jaan pa­la­mas­sa.

Meil­lä jo­kai­sel­la on elä­mäm­me pi­tui­nen mat­ka,
täs­sä elä­mäs­sä.
Em­me tie­dä sen pi­tuut­ta, on­ko se ly­hyt,
vai pit­kä.
Vain Ju­ma­la tie­tää sen…
Syn­ty­mäs­tä se al­kaa ja päät­tyy kuo­le­maan.
Mut­ta jat­kuu ra­jan tuol­la puo­lel­la
ikui­suu­des­sa…
Sin­ne mon­ta lä­hei­sis­täm­me ja ys­tä­vis­täm­me,
ovat jo siir­ty­neet…
Meil­le jo­kai­sel­le on an­net­tu ja mää­rät­ty,
elä­mäm­me pi­tuu­den ver­ran,
maal­lis­ta mat­kaam­me.
Elä­kääm­me Ju­ma­lan sa­naan luot­ta­en ja
tur­vat­kaam­me ai­na Isään Tai­vaal­li­seen…
Ar­mo kan­taa ai­na…
Kiit­tä­kääm­me elä­mäs­tä täs­tä ja tu­le­vis­ta päi­vis­tä.
Jo­kai­nen päi­vä on ai­nut­ker­tai­nen,
ei­kä tule ta­kai­sin…
Siu­naus­ta Teil­le kai­kil­le nyt ja ai­na…

Minä kir­joi­tan rak­kau­des­ta
Kun val­ta­kun­tia ja­e­taan kuin kark­kia
Kun viha kup­lien si­säl­lä kas­vaa
Ja var­pus­ten lau­lu on vai­en­nut

Minä kir­joi­tan rak­kau­des­ta
Kun asei­ta ja­e­taan jo­kai­sen kä­teen
Kun käs­ke­tään kiin­nit­tää pis­ti­met
Ja kaik­ki­al­la on vi­hol­li­sia

Minä kir­joi­tan rak­kau­des­ta
Kun niu­kat eväät ja­e­taan
Kun pää­te­tään sit­ten­kin jat­kaa
Ja au­rin­ko nou­see kai­kes­ta huo­li­mat­ta