Mennyt ilo vai
Suurin toivein tullut
ja sen menetyksen ihmetys.
Ei se kaada se vahvistaa
näin sen kerrotaan
siihen iloon suruun
syödään riisikakkua.
Suurin toivein tullut
ja sen menetyksen ihmetys.
Ei se kaada se vahvistaa
näin sen kerrotaan
siihen iloon suruun
syödään riisikakkua.
Emme tiedä sen pituutta, onko se lyhyt,
vai pitkä.
Vain Jumala tietää sen.
Joskus me pienet ihmiset saamme olla Herran käytössä.
Kun pyydämme Jeesuksen läheisyyttä, niin voimme joutua
ahdistuksen kouluun.
Meidän täytyy luopua meille rakkaasta asiasta.
Sen jälkeen Herra käyttää meitä –
toisille siunaukseksi.
Kesä niin vihreänä puhjennut on.
Istun rannalla välkkyvän järven.
Auringon lämpö niin pehmeää on.
Hento vihreys kaikkialla.
Tuuli hiljaa koivun oksia keinuttaa.
Lintujen laulut kauniina helkkyy.
Hiljaisuus niin koskettavaa.
Katsella tuntea kaikkea näin suurta.
Taivaanvuohen äänen kuulin-
sen laulu rantaan kiiri.
On suurta katsella vihreää maata,
se kauneinta kalleinta on.
Sä säteilit, sun kädet oli selän takana
Käsissäsi pieni taulu sinun maalaama
Sä ripustit sen sängyn päälle meidän huoneeseen
Ja valo lankes taulustasi suoraan sydämeen
Uu-uu, suoraan sydämeen
Milloin tuuli kääntyi, en voinut aavistaa
Jostain kaukaa lähestyvää kylmää rintamaa
Se muutti taulun ilmeen, vei kesän mennessään
Toi tilalle vain loputtoman marraskuisen sään
Uu-uu, marraskuisen sään
Nyt taulustasi sataa räntää pahvilaatikkoon
Viet hetken päästä kaiken jonkun Jonnen kaksioon
Ei valo leiki enää lakanoiden poimuilla
Se valo, joka silloin loisti rakkautta
Uu-uu, loisti rakkautta
Meillä kaikilla on oma äiti...
Minun oma äiti oli minulle tosi rakas.
Lapsuudessa äiti minua hoiti ja huolehti kaikellansa,
etten joutuisi mihinkään vaaraan.
Oli aina varoittamassa kaikessa...
Äitini opetti minulle iltarukouksen;
”Levolle lasken Luojani, Armias ole suojani, sialtain jos en nousisi
Taivaaseen ota tykösi, Aamen.”
Tämä rukous on ollut kantamassa minua koko elämän…
Nuorena olin auttamassa äitiäni lypsyllä navetalla ja muutenkin.
Siinä samalla opin kaikenlaisia töitä tekemään...
Tuli aika, jolloin löytyi puoliso ja lähdin miehelään…
Siellä alkoi minulle uutta erilaista elämää… monenlaista.
Äitini neuvoi minua ”Muista kunnioittaa vanhempia ihmisiä ”
Tätä ohjetta yritin noudattaa, olihan uudessa kodissani
mieheni vanhemmat jo iäkkäitä silloin mennessäni.
Yhdessä heidän kanssaan asuimme yli 20 vuotta.
Aika kului ja minustakin tuli Äiti!
Oi kuinka ihana oli saada pitää sylissä omaa lastansa.
Saimme kolme rakasta lasta!!!
Opetin samoin iltarukouksen lapsillemme, elämän turvaksi…
Lapsemme kasvoivat ja varttuivat aikuisiksi...
Jokainen lapsemme löysivät puolison ja muuttivat omilleen.
Aika kului. Äiti tuli sairaaksi ja tuli lähdön aika…
Sitä ennen, tuli äidille Etsikko-aika...
Sai tulla tuntemaan Jumalan sanan ja armon ja tulla uskoon.
Viimeisenä kertana äiti sanoi meille ”Älkää itkekö Taivaassa tavataan ...!”
Kiitos äiti ja isä kaikesta huolenpidosta ja ohjeista elämääni!!
Keväinen taivas, tuo uutta
pilvenhattarat taivaalla…
Aurinko pian pilkistää,
taivaanrannalta…
Uusi kevät, ja uusi aamu
tuo valoaan…
Pimeys häviää,
valo lisääntyy…
Kukat nousee maasta,
keväällä uudestaan…
Uudestaan aina alkaa alusta,
auringon voimasta...
Muuttolinnut tulevat takaisin,
joka kevät samoihin aikoihin…
Ruoho kasvaa nopeasti,
jäät lähtee järvistä…
Peltotyöt alkaa joutuisasti,
valoa ja lämpöä on riittämiin…
Vettä satoi runsaasti,
keskeyttäen kevät töitä…
Kaikilla on kevättä rinnassa,
peltomies ahertaa pelloillaan…
Linnut pesää tehden perheelleen,
käki kukkuu, kesä tullut on!
Kiittäkäämme Taivaan Isäämme tästä
Uudesta keväästä ja kesästä…
Huoli se on jaloilla
jos kengät hajoaa.
On se Liisa Ihmemaasta
kun saa näitten kengät
ehjiksi muuttumaan
Jatkuu tarina ja samoin
saappain kuljetaan.
Murheen ryyneistä puuro väsätään
ja siihen soppa keitetään.
Niin happamia on marjat pihlajan
kun sen oikein oivaltaa.
Laki se on lain kirjoittajan kynässä
ja tuska suussa sulamassa.
Puuro pohjaan palamassa.
Meillä jokaisella on elämämme pituinen matka,
tässä elämässä.
Emme tiedä sen pituutta, onko se lyhyt,
vai pitkä.
Vain Jumala tietää sen…
Syntymästä se alkaa ja päättyy kuolemaan.
Mutta jatkuu rajan tuolla puolella
ikuisuudessa…
Sinne monta läheisistämme ja ystävistämme,
ovat jo siirtyneet…
Meille jokaiselle on annettu ja määrätty,
elämämme pituuden verran,
maallista matkaamme.
Eläkäämme Jumalan sanaan luottaen ja
turvatkaamme aina Isään Taivaalliseen…
Armo kantaa aina…
Kiittäkäämme elämästä tästä ja tulevista päivistä.
Jokainen päivä on ainutkertainen,
eikä tule takaisin…
Siunausta Teille kaikille nyt ja aina…
Minä kirjoitan rakkaudesta
Kun valtakuntia jaetaan kuin karkkia
Kun viha kuplien sisällä kasvaa
Ja varpusten laulu on vaiennut
Minä kirjoitan rakkaudesta
Kun aseita jaetaan jokaisen käteen
Kun käsketään kiinnittää pistimet
Ja kaikkialla on vihollisia
Minä kirjoitan rakkaudesta
Kun niukat eväät jaetaan
Kun päätetään sittenkin jatkaa
Ja aurinko nousee kaikesta huolimatta
Lumihiutaleita hiljalleen
laskeutuu maahan valkeaan…
Lunta on aika paljon satanut,
ja siten lapset lumiukon tehdä saa...
Iloa lapsilla, talven riemuissa,
pulkkamäkeen mennä saa…
On mukava kelkkailla,
mäkeä alas ja ylös, riemua kaikilla!
Aurinko jo näyttäytyy taivaanrannalla,
ollaan kevättä kohden menossa…
Luonto on ihmeitä täynnä,
nauttikaamme niistä…
täysin rinnoin…
Helmikuun heleät päivät ja aurinkoa
on tulossa, odotellaan.
Rukoillen kulkekaamme,
jokaisena päivänä…
Taivaan Isämme pitää,
meistä huolen…
Ihanaa talvenaikaa kaikille...
Päivät pitenee ja valo lisääntyy,
kevään tullen,
nyt jo tammikuussa…
Luonto on ihmeellinen,
kirkas ja aurinkoinen,
nopeasti ilmat voi muuttua…
Vielä äsken oli lauhaa ja maa musta,
mutta nyt on kirkastunut,
ja pakastunut...
Pakkanen paukkuu nyt nurkissa,
mutta ihanaa on katsella,
luontoa kaunista sen...
Puut ja pensaat ovat verhoutuneet,
harsovaippaan,
ihanan valkoiseen…
On kaunista, silmä lepää,
maa kimmeltää ja hohtaa,
auringon loisteessa sen…
Kuutamo yöllä on,
kaunista ja valoisaa,
melkein kuin päivällä…
Kaikki tämä on meille annettu,
kunhan osaamme
siitä nauttia…
Kevättä kohden mennään,
kiitollisin mielin ja
kiittäen Taivaallista Isäämme kaikesta!
Raija Helena Korpela
Soini
Jouluna ensimmäisenä,
joulun enkeli ilmoitti,
Ilosanoman
Paimenille,
jotka olivat kedolla lampaita paimentamassa.
Enkeli sanoi; Älkää pelätkö!
Minä ilmoitan suuren ilon…
kaikelle kansalle...
Teille on tänään syntynyt Vapahtaja Jeesus Kristus!
Hän on kapaloituna, seimessä makaamassa...
Joulun tähti näytti tien seimen lapsen,
Paimenet innoissaan lähtivät...
katsomaan ihmettä suurta
seimen lasta...
Joulun tähteä seuraten,
He löysivät tallin, ja siellä
seimessä makasi pieni Jeesus-lapsi.
Äiti Maria ja Joosef iloisena hoitivat.
Paimenet kertoivat enkelistä ja tähdestä,
ja kuinka He osasivat tulla katsomaan
Jeesus-lasta!
Maria kätki kaikki sydämeensä,
yhdessä He iloitsivat ja
Kiittivät Jumalaa.
Jumala on rakkaus…
Ystäväni
milloin olet viimeksi levännyt?
Kuusen oksat tavoittavat
vehreydellään mielen maiseman.
Huurteiset pihlajanmarjat ovat
upeaa katsottavaa.
Jumala puhuu luonnossa.
Kuulethan sen?
Nyt hän tulee luoksesi
seimen lapsen
ja Kunnian Kuninkaana.
Seimeltä on lyhyt matka
ristin tielle.
Se on mummulle tärkee se sen piironki
joka seisoo sen huoneen nurkassa.
Artturi vainaan tekemä se sannoo
ja seisoo siinä, käsi piirongin kulumalla.
Ihan niinku siinä vanahassa valokuvassa,
käsi Artturin olokapäällä.
Maalitki siitä on rapistunu.
Mutta niimpä sitä on mummustaki.
Sitä ei sitte siirrellä,
se seisoo justiinsa siinä.
Pöllytki rassataa vaa alta harian varrella.
Ylimmässä laatikossa on ravatti, musta.
Artturi vainaan, ja ruutusia nenäliinoja. –Vainaan neki.
Toisessa on kuolemailimotuksia, ja äitienpäiväkorttia.
Niitä se joskus sellaa, ja itkeeki pikkuse.
Ku on niin kauniita värssyjä.
Alalaatikko onki aina tiukasti kiinni.
Joskus harvo mummu se aukasee.
Sielä on kirijeitä ja vanaha kahavikuppi.
Siinä on kultane reunus ja ruusuja.
Sitä se joskus sivelee, niinku Artturin viiksiä.
Vilikasee sivullee, niinku olis ollu pahanteossa.
Nipistää sitte suunsa suppuu.
Siellä se on kait mummun nuoruus.
- Pittää sitä olla jotaki iha ommaa se sannoo.
Vaikkei sitä kaikki ymmärrä.
Mitä se tekkee kuoli-ilimotuksella
ja vanahalla kahavikupilla, korvattomalla.
Mitä joulusta kertoisin -
Joulu tulee,
joulu menee.
Näin on aina ollut.
Lapsuuden jouluista vanhuuteen,
on aika antanut muutosten myötä,
monenlaisia jouluja.
Ajat ovat muuttuneet,
elämä sen mukana.
Muistoissa kannamme
lapsuuden joulut herkemmin.
Ne evät himmene -
Valkoiset joulut olivat,
upeat luminietokset.
Aidot kynttilät joulukuusessa
ja takkatuli lämmitti pirttiä.
Äidin valmistamat jouluruuat
ne tuntuivat juhlalta.
Lahjat olivat vähäisempiä.
Joulun tunnelma ja muistot,
syntyvät rauhasta ja vaatimattomuudesta.
Istun olohuoneessa.
Joulunpunaiset kynttilät
palavat kirkkaasti.
Mukissa on lämmintä mehua.
Piparkakut maistuu.
Millainen on joulumatkasi?
Mitä kohtaat tielläsi?
Tulevan juhlan läheisyys
kuormittaa mieltä.
Pitäisi valmistaa joulu.
Joulu on jo valmis
sinulle ja minulle.
Muistathan:
"Heinillä härkien kaukalon" ja
"Ristillä rinnalla ryövärin"?
Niin kummallista aikaa
kun kaikki yhtäkkiä muuttuu.
On välillä joulu
ja välillä pitkäperjantai.
Pyhän aavistus.
Syksyn pimeys,
jota ensilumi hetken valaisee.
Sydän huutaa tuskaansa
tai kiittää.
Yritän ajatella
ja olla ajattelematta,
sillä niin lähellä on virta,
jota en uskalla katsoa.
Maailma muuttuu vieraaksi,
katoaa pimeyteen
ja kirkastuu taas.
Yksinäisyys on tyhjää
ja täydempää kuin mikään muu,
sillä kuka ymmärtäisi
äitinsä menettäneen kivun.
Vuoden pimeimpänä aikana,siis neljä viikkoa ennen joulua,
alkaa suuren
joulujuhlan odotus…
Adventin aika.
Ensimmäisenä adventtina
sytytetään ensimmäinen kynttilä.
Toisena adventtina toinen kynttilä…
Kolmantena adventtina kolmas kynttilä…
Kunnes viimeisenä adventtina palaa liekki
neljässä erimittaisessa
kynttilässä…
Näin joulun valo lisääntyy
juhlan lähestyessä…
Ensimmäisessä syttyy,
joulun odotuksen,
toisena jouluilon,
kolmantena joulurauhan,
ja neljäntenä
rakkauden kynttilä!
Hyvää adventin aikaa kaikille
Ruskan keskeltä huomasin
erikoisesti keltaisen värin.
Sain lohtua haapapuusta,
kun silloin oli vaikea hetki.
Puun lehtien värinä
teki minut iloiseksi.
Onko sinulla jokin väri,
jolla Taivaan Isä
haluaa sinua rohkaista?
Anne Pesonen
Vaikkei ole enää kipinää
Ei suonissasi tulta
Elää toivo, kunnes päälläsi
On kunnon kerros multaa
Vaikka kuljet pimeässä
Ohuella jäällä
Voi toivon heittää vasta
Kun on multakerros päällä
Ja vielä koittaa aamu
Ylle kylmän maan
Kun sua ei pidättele
Tonnin multakerroskaan
Käsi aurassa, mutta sydän Taivaassa.
Tiedämme että aikamme tulee lähteä tästä ajasta ikuisuuteen
omalla ajallamme.
Aika on syntyä, aika on elää ja aika kuolla, kaikella aikansa.
Lapsen syntymä on ihme suuri!
Elämä on annettu meille elettäväksi.
Kuunnellaan sydämen ääntä mitä teemme.
Siunaten kun kuljemme, pysymme kaidalla tiellä.
Oma Enkelini, ole vierelläni aina kaikkialla
Taivaan Enkelin varjelusta ja suojelusta kaikille toivoen!
Luetuimmat
Näytä lisää