Kaikille avoimet tapahtumat ovat tärkeitä
Kaikille avoimia tapahtumia järjestetään hyvin erilaisilla teemoilla. Tapahtumiin toivotaan runsasta osanottoa ja näkyvyyttä sekä usein myös taloudellista tulosta.
Kaikille avoimia tapahtumia järjestetään hyvin erilaisilla teemoilla. Tapahtumiin toivotaan runsasta osanottoa ja näkyvyyttä sekä usein myös taloudellista tulosta.
Ähtärin kaupungin pitkäaikainen kaupunginvaltuutettu Seppo Laine on joutunut kymmenien vuosien kiusaamisen kohteeksi. Ähtärin kaupungin valtuuston puheenjohtajat ovat systemaattisesti kohdelleet Vasemmiston valtuutetun edustajaa rikkomalla yhdenvertaisuuslakia, joka sisältää myös syrjäntilain. Näitä lakeja, jotka ovat Suomen ja Euroopan unionin lakeja, ohittavat hallintosäännön velvoitteet.
Tämänhetkisessä yhteiskunnassa elämiseen tarvitaan välttämättömyyspalveluista, kuten sähköä, liikennettä, erilaisia viestintävälineitä, terveydenhuoltopalveluita sekä puhdasta vettä.
Suomessa tuhannet ikäihmiset jonottavat hoivapaikkaa. Osa odottaa kuukausia, jopa yli lain salliman ajan. Kotihoidon käynnit ovat lyhentyneet, kriteerejä kiristetty ja henkilöstö venyy äärirajoille. Samaan aikaan väestö ikääntyy vauhdilla. Yhtälö on kestämätön.
Olisivatko Ähtärin ähtäriläiset onnellisempia kuin esim. Alajärven, Alavuden tai Virtain ähtäriläiset? Vai olisiko Keski-Suomen suunta oikeampi Keuruu, tai jopa Jyväskylä, jos ei tarvitse olla rajakaupunki tai -kunta Kauniaisista puhumattakaan.
”Joka vanhoja muistelee, sitä tikulla silmään.” On jo vanha sanonta mutta kaipuu vanhaan edelleen on ja puhuttaa. ”Tilanteet muuttuvat Eskoseni” lienee nykyään totta ja sen mistä olemme saaneet nauttia lienee historiaa.
Nelimarkka-museo on ollut vuosikymmenten ajan paikka, jossa Etelä-Pohjanmaan kuvataide, taidekasvatus ja kulttuurinen muisti kohtaavat. Rakennuksen kosteusvauriot pysäyttävät pohtimaan museon tulevaisuutta, jossa kyse ei ole vain rakennuksesta, vaan toiminnasta ja yhteisestä perinnöstä.
Istuin joulupäivänä Ähtärin kirkossa klo 10.00 alkaneessa jumalanpalveluksessa. Muistoissani istuin myös Karstulan kirkossa. Lapsuusmuistot tulivat vahvasti mieleen. Oli turvallista nojata äidin turkin hihaan ja ehkä välillä vähän nukahtaakin. Tunnelma oli juhlallinen ja kaunis.
Olen saanut toimia Ähtärin Yrittäjät ry:n puh. johtajana sovitun ajan mukaisesti ja juuri tätä kirjoittaessani juuri saapunut Yrittäjäin järjestämästä aamupuurotilaisuudesta.
Joulu saapuu koteihin irtisanomislaput kourassa. Työttömyys mullistaa ihmisten elintason nälkäkuoleman partaalle.
Eläkeliiton Seinäjoen yhdistyksen syyskokous vaatii ikäihmisten parempaa huomioimista digitalisaation käyttöönotossa. Samalla kun digitalisaatiolla pyritään tehostamaan asioita, se myös eriarvoistaa ihmisiä.
”Palvellen parasta- vierelläsi, kun tarvitset” on palvelusopimuksen motto. Lupaus toimia asukkaiden terveyden, hyvinvoinnin ja turvallisuuden hyväksi, mutkattomasti kohdaten. Järjestämme palvelut asiakaslähtöisesti, sinun tarpeitasi kunnioittaen ja kuunnellen, kaikki ikä- ja asiakasryhmät huomioiden.
Lämmin kiitos Ähtärin voimistelijoille hienosta vuosijuhlasta. Me kiltalaiset iloitsemme siitä, kuinka paljon teitä eri-ikäisiä nuoria on nykyään innolla mukana tässä hyvässä harrastuksessa.
Sota Ukrainassa on kestänyt jo kolme vuotta ja 9 kuukautta. Sadat tuhannet ihmiset ovat kaatuneet tai haavoittuneet. Venäjän tapa käydä sotaa ei piittaa ihmishengistä ja kansainvälisestä oikeudesta. Yhteiskunta on joutunut sopeutumaan poikkeusoloihin ja miettimään arjen asiat uusiksi.
Ähtärin kaupunki yrittää ostaa Hotelli Mesikämmenen. Kaupunki alkaa sitä ylläpitämään vähillä rahoillaan.
Ähtärin nykyinen talouskriisi ei johdu vain paikallisista päätöksistä. Meidät ajettiin tähän tilanteeseen, koska Ähtäri valittiin välikappaleeksi Suomen ja Kiinan väliselle suurvaltapolitiikalle.
Suomen maatalous on vahvimmillaan, kun se on monimuotoista, hajautettua sekä koko maan kattavaa ja myös viennille on kysyntää. Julkisessa keskustelussa on tuotu esiin, että maatalouden tuottavuus ja kannattavuus nousisi keskittämällä tuotanto Etelä-Suomeen.
Onnettomuuksia voi estää sekä varovaisuudella että väylien suunnittelulla ja rakentamisella. Olisiko mahdollista kerrankin Ähtärin päättäjien saada aikaan päätös ja rakentaminen Meijeritien kevyen liikenteentielle.
Huomaa tässä ikääntyessä kyynistyvänsä, ja negatiiviset ajatukset nousevat välillä pintaan. Onneksi jokin minussa kuitenkin takoo: Pysy positiivisena, sillä tiedän, että negatiivisuus ei johda mihinkään hyvään.
Liikkuminen niin liikenteessä kuin luonnossakin on jokaisen oikeus. Liikkumisen mahdollisuudet eivät toteudu yhdenvertaisesti.
Miksi jalankulkijalla on valkoinen keppi? Valkoinen keppi on sanaton viesti muille henkilöille, että valkoisen kepin kanssa kulkeva ei näe ympäristöä ja vastaantulevia.
Keuruun kaupunginvaltuusto päättää maanantaina 8.9, lähteekö Keuruun Lehmikorpeen suunniteltu energiateollisuusalue toteutukseen vai ei. Pohjaesityksenä on, että 12 tuulivoimalan hanke hyväksytään.
Ollut on ollutta ja mennyt on mennyttä, mutta kaikilla on ollut hyvä tahto tila. Näin voin ääneen todeta.
Elämme murheellisten tuulien alla. Voiko lohtua tuoda kunnan kriisitilanteeseen puheenjohtajien palkankorotukset. Voidaanko palkkiot suhteuttaa kaupunginjohtajan palkkatasosta…?
Pitkään ulkomailla asuneena entisenä ähtäriläisenä olen huolestuneena seurannut Ähtärin palveluiden huonoa kehitystä. Tuntuu myös, etteivät naapurukset Ähtäri ja Alavus pidä yhdessä puoliaan valtiovallan päätösten puristuksessa.
On kulunut pari vuotta siitä, kun Ähtärin Sotilaskotiyhdistys edellisen kerran keräsi villasukkia tuntemattomille asevelvollisille. Sukkapareja saimme silloin niin valtavasti, että viimeisiä jaettiin vasta nyt heinäkuussa.
Vuosikymmeniä Ähtärissä asuneena ja urheilua laajasti seuranneena olen pannut huolestuneena merkille, että Ähtäristä tulee paljon valtakunnan tason urheilijoita ja jopa kansainvälisen tasonkin, mutta saavutukset jäävät juniori-ikään.
Otsonlinnan ikäihmisten päivätoiminta lakkautettiin toukokuussa hyvinvointialueelle siirtymisen vuoksi. Ryhmätoimintaan on osallistuttu aktiivisesti ja syystäkin ikäihmiset ovat olleet pahoillaan toiminnan loppuessa.
Ähtärissä on näytelty paljon – oikeastaan jo siitä lähtien, kun kylillä alkoivat näytelmäpiirit toimia 1800–1900-lukujen vaihteessa. Harrastettiin puutarhanhoitoa, eläinjalostusta, metsänhoitoa, käsitöitä, kirjallisuutta, asioimiskirjoitusta ja runonlausuntaa.
Kesän lämpimät kelit houkuttelevat uimarannoille, mutta kaikilla ei sinne ole tosiasiallista mahdollisuutta mennä. Liian usein käy niin, että uimarantaan, pukutiloihin tai wc-tiloihin ei ole liikuntaesteisillä todellista mahdollisuutta mennä.
Luetuimmat
Näytä lisää