Meil­lä kai­kil­la on oma Äi­ti…
Mi­nun oma Äi­ti oli mi­nul­le tosi Ra­kas.
Lap­suu­des­sa Äi­ti mi­nua hoi­ti ja huo­leh­ti kai­kel­lan­sa,
et­ten jou­tui­si mi­hin­kään vaa­raan.
Oli ai­na va­roit­ta­mas­sa kai­kes­sa…
Äi­ti­ni opet­ti mi­nul­le il­ta­ru­kouk­sen;
”Le­vol­le las­ken Luo­ja­ni, Ar­mi­as ole suo­ja­ni, si­al­tain jos en nou­si­si
Tai­vaa­seen ota ty­kö­si Aa­men.”
Tämä Ru­kous on ol­lut kan­ta­mas­sa mi­nua koko elä­män…
Nuo­re­na olin aut­ta­mas­sa Äi­ti­ä­ni lyp­syl­lä na­ve­tal­la ja muu­ten­kin.
Sii­nä sa­mal­la opin kai­ken­lai­sia töi­tä te­ke­mään…
Tuli ai­ka, jol­loin löy­tyi puo­li­so ja läh­din mie­he­lään.
Siel­lä al­koi mi­nul­le uut­ta eri­lais­ta elä­mää. Mo­nen­lais­ta.
Äi­ti­ni neu­voi mi­nua ” Muis­ta kun­ni­oit­taa van­hem­pia ih­mi­siä”
Tätä oh­jet­ta yri­tin nou­dat­taa, oli­han uu­des­sa ko­dis­sa­ni
Mie­he­ni van­hem­mat jo iäk­käi­tä sil­loin men­nes­sä­ni.
Yh­des­sä hei­dän kans­saan asuim­me yli 20 vuot­ta.
Ai­ka ku­lui ja mi­nus­ta­kin tuli Äi­ti!
Oi kuin­ka iha­na oli saa­da pi­tää sy­lis­sä omaa las­tan­sa.
Saim­me kol­me ra­kas­ta las­ta!
Ope­tin sa­moin il­ta­ru­kouk­sen lap­sil­lem­me, elä­män tur­vak­si...
Lap­sem­me kas­voi­vat ja vart­tui­vat ai­kui­sik­si.
Jo­kai­nen lap­sem­me löy­si­vät puo­li­son ja muut­ti­vat omil­leen.
Ai­ka ku­lui, Äi­ti tuli sai­raak­si ja tuli läh­dön ai­ka…
Sitä en­nen, tuli Äi­dil­le et­sik­ko­ai­ka…
Sai tul­la tun­te­maan Ju­ma­lan sa­nan ja Ar­mon ja tul­la us­koon.
Vii­mei­se­nä ker­ta­na Äi­ti sa­noi meil­le ”Äl­kää it­ke­kö Tai­vaas­sa ta­va­taan...!”
Kii­tos Äi­ti ja Isä kai­kes­ta huo­len­pi­dos­ta ja oh­jeis­ta elä­mää­ni!

Rai­ja He­le­na Kor­pe­la
o.s. Ylä-Pön­ti­nen
Soi­ni