Tätä kir­joit­ta­es­sa jän­ni­täm­me tu­le­vaa piis­pan­tar­kas­tus­ta Soi­nis­sa. Ar­vo­vie­rai­ta tu­los­sa ja mo­nen­lai­sia miet­tei­tä sii­tä, min­kä­lai­sis­ta asi­ois­ta oli­si hyvä kuul­la ja pu­hua. Ja min­kä­lai­sia asi­oi­ta piis­pa ha­lu­aa kuul­la ja mis­tä pu­hua. Erään­lai­nen hen­gel­li­nen, toi­min­nal­li­nen ja ta­lou­del­li­nen kat­sas­tus­ti­lan­ne, kun edel­li­ses­tä kat­sas­tuk­ses­ta seu­ra­kun­nas­sa on ku­lu­nut jo yh­dek­sän vuot­ta. Moni iso ja pie­ni asia on sii­nä ajas­sa eh­ti­nyt muut­tua pal­jon­kin.

Seu­ra­kun­ta­lai­sis­sa, seu­ra­kun­nan ak­tii­vi­sis­sa ja pas­sii­vi­sem­mis­sa­kin jä­se­nis­sä tu­lee var­maan, ja toi­vot­ta­vas­ti, mie­tit­tyä myös oman hen­ki­lö­koh­tai­sen elä­män ja elä­mi­sen kat­sas­ta­mis­ta. Mit­kä asi­at mi­nul­la on koh­dal­laan, ja mis­sä ken­ties oli­si pa­ran­nuk­sen paik­ka? Mi­hin asi­oi­hin yli­pää­tään voin it­se vai­kut­taa?

Ny­ky­a­jan hir­ve­ään hek­ti­syy­teen jou­tu­neet sie­lum­me ja krop­pam­me saat­ta­vat oi­reil­la. Mo­nel­la on hen­ki­lö­koh­tai­sia ter­vey­del­li­siä, työl­li­siä tai ta­lou­del­li­sia pai­nei­ta, tai vaik­ka­pa jon­kun ul­ko­puo­li­sen ta­hon aset­ta­mia pai­nei­ta. Ja vie­lä nii­tä pai­nei­ta, joi­ta it­se olem­me it­sel­lem­me aset­ta­neet. Jo­kai­nen ko­kee pai­neet vä­hän eri ’ko­koi­si­na’.

Sama ti­lan­ne on myös yh­tei­sö­ta­sol­la. Sa­maan ai­kaan kun teh­dään ken­ties hy­vää ta­lou­del­lis­ta tu­los­ta, fyy­sis­tä, so­si­aa­lis­ta, hen­kis­tä tai hen­gel­lis­tä hy­vää, kär­si­tään eri­lai­sis­ta pai­neis­ta oi­kein

ryh­mäs­sä. Ja ää­neen. Yh­des­sä, yri­tyk­se­nä tai vaik­ka­pa yh­dis­tyk­se­nä. Se­län ta­ka­na ja ma­han edes­sä. Kis­so­ja ei ole ai­na help­po nos­taa pöy­dil­le. Näin tie­tys­ti myös seu­ra­kun­nan­kin päät­tä­vis­sä eli­mis­sä, työn­te­ki­jä­ta­sol­la sekä mo­nen­lai­sis­sa ja mo­ni­puo­li­sis­sa yh­teis­työ­ta­hois­sa.

Pai­ne on tun­ne ja kaik­ki tun­teet ovat oi­kei­ta, oi­keu­tet­tu­ja ja siis to­sia. Pai­nei­den vä­hät­te­ly­kin, myös omien, on siis vää­rin.

Tois­ten ih­mis­ten pai­neen voi­mak­kuu­den ar­vi­oi­mi­nen, on vää­rin. Myös tois­ten ih­mis­ten us­kon mää­rän tai laa­dun ar­vi­oi­mi­nen on vää­rin. Ih­mis­ten asi­oi­den olet­ta­mi­nen on vää­rin, juo­ru­a­mi­nen on vää­rin. Moni asia on vää­rin. Yri­te­tään­pä löy­tää ti­lal­le ne asi­at, jot­ka ovat oi­kein ja hy­väs­tä!

Pai­ne­on­gel­miin on kris­til­li­ses­sä seu­ra­kun­nas­sa ol­lut toi­mi­vat lääk­keet jo vuo­si­tu­han­sien ajan: us­ko, ru­kous ja ar­mah­ta­mi­nen. Ja tie­tys­ti toi­vo ja rak­kaus.

Vaik­ka kuin­ka tun­tuu sil­tä, et­tä ’ei osaa us­koa oi­kein’, ja et­tä ru­kous ei saa vas­taus­ta, ei­kä ar­mah­ta­mi­nen ole var­si­nai­ses­ti muo­dis­sa, niin sil­ti: us­ko, ru­kous ja ar­mah­ta­mi­nen. Ei­kä mi­tään yli­an­nos­tuk­sen vaa­raa. Suo­sit­te­len!

Klaus Hildén

kant­to­ri
Soi­nin seu­ra­kun­ta