Kris­tit­ty­jen tär­kein juh­la, pää­si­äi­nen on nyt. Hil­jai­nen viik­ko vie mei­tä läpi pää­si­äi­sen ajan ta­pah­tu­mien. Kul­jem­me sy­dä­mes­säm­me Jee­suk­sen seu­ras­sa het­kiin, jos­sa hän viet­ti vii­meis­tä yh­teis­tä ate­ri­aa ope­tus­las­ten kans­sa, tuli lä­heis­ten ys­tä­vän­sä ka­val­ta­mak­si ja kiel­tä­mäk­si.

Pit­kä­nä per­jan­tai­na seu­raam­me Jee­suk­sen epä­oi­keu­den­mu­kai­sel­ta tun­tu­vaa tuo­mi­o­ta, jos­sa hä­net tuo­mit­tiin kuo­le­maan nau­laa­mal­la hä­net ris­til­le kä­sis­tä sekä ja­lois­ta. Kuol­les­saan Jee­sus huu­si: ”Isä, si­nun kä­sii­si minä an­nan hen­ke­ni!”

Raa­mat­tu ker­too, et­tä koko luo­ma­kun­ta re­a­goi Jee­suk­sen kuo­le­maan. Kes­ki­päi­väl­lä tuli pi­me­ää ja maa jä­ri­si niin, et­tä temp­pe­lin vank­ka­ra­ken­tei­nen esi­rip­pu re­pe­si. Roo­ma­lai­sen sa­dan­pääl­li­kön ker­ro­taan sa­no­neen: Tämä mies oli to­del­la vi­a­ton.

Kol­man­te­na päi­vä­nä pää­si­äi­ses­tä ope­tus­lap­set sai­vat to­dis­taa ih­met­tä, joka ei sovi ih­mi­sen luon­tai­seen jär­keen. Jee­sus oli nous­sut kuol­leis­ta! Sama Jee­sus, jon­ka he oli­vat hau­dan­neet kal­li­o­hau­taan.

Jee­sus pyy­si hei­tä kat­so­maan kä­si­ään ja jal­ko­jaan, kos­ket­ta­maan hän­tä, jot­ta in­hi­mil­li­sel­lä päät­te­ly­ky­vyl­lä va­rus­te­tut ope­tus­lap­set voi­si­vat konk­reet­ti­ses­ti us­koa Jee­suk­sen nous­seen kuol­leis­ta. Ris­tiin­nau­lit­se­mi­sen jäl­jet nä­kyi­vät yhä Jee­suk­sen kä­sis­sä ja ja­lois­sa.

Haa­vat, jot­ka Jee­sus näyt­ti ope­tus­lap­sil­leen, on ne jäl­jet, jot­ka ovat mei­dät pe­las­ta­neet ja avan­neet tien Ju­ma­lan luo.

Jee­sus tun­tee mei­dän haa­vam­me. Ne sie­lun ja mie­len ar­vet, jot­ka saa­vat mei­dät pii­lou­tu­maan Ju­ma­lan edes­sä. Omien haa­vo­jen­sa vuok­si Jee­sus kut­suu mei­tä kaik­ki­ne in­hi­mil­li­si­ne haa­voi­nem­me Ju­ma­lan eteen.

Jee­sus ei tul­lut tuo­mit­se­maan maa­il­maa, vaan pe­las­ta­maan sen – si­nut­kin. 

Ul­la Ant­ti­la
di­a­ko­ni
Ala­jär­ven seu­ra­kun­ta, Leh­ti­mä­en alue