Ke­vät on sel­väs­ti tul­lut. Luon­to he­räi­lee, ja ele­tään taas mo­nien mie­les­tä vuo­den rie­mas­tut­ta­vin­ta ai­kaa. Ik­ku­nas­ta kat­sel­les­sa aja­tuk­set voi­vat har­hau­tua jo tu­le­vaan ke­sään, mut­ta kun kat­se kään­tyy kän­nyk­kään, mie­li synk­ke­nee.

Pai­nos­ta­vat uu­ti­set so­dis­ta, nä­län­hä­dis­tä, luon­to­ka­dos­ta ja ki­ris­ty­väs­tä maa­il­man­ti­lan­tees­ta tul­vi­vat tau­ot­ta me­di­ois­ta, ei­kä lop­pua näy.

Rau­han ja vau­rau­den kes­kel­lä elel­les­sä sota Eu­roo­pan itä­o­sis­sa on tun­tu­nut vä­lil­lä epä­to­del­li­sel­ta; nyt se tun­tuu hii­pi­vän yhä lä­hem­mäs ta­val­li­sen ih­mi­sen ar­kea, kun sen vai­ku­tus al­kaa hii­piä omaan kuk­ka­roon joka viik­koi­sil­la ruo­ka­os­tok­sil­la tai au­toa tan­ka­tes­sa.

Kirk­ko­vuo­des­sa ele­tään ai­kaa, jon­ka teks­tit ker­to­vat Jee­suk­sen il­mes­ty­mi­sis­tä ope­tus­lap­sil­leen. Lii­ku­taan koh­ti tai­vaa­seen as­tu­mi­sen päi­vää ja hel­lun­tai­ta, ja sun­nun­tain evan­ke­liu­mi­teks­ti ker­too, kuin­ka Jee­sus ru­koi­lee ope­tus­las­ten­sa puo­les­ta.

Her­ram­me tie­si, min­kä kes­kel­lä hä­nen oman­sa jää­vät: sota, eri­pu­ra, hätä ja kau­hu ovat ai­na maa­il­mas­sa läs­nä, mut­ta sa­maan ai­kaan meil­lä on Hä­nen pyyn­tön­sä Ju­ma­lan var­je­luk­ses­ta ja lu­paus järk­ky­mät­tö­mäs­tä rak­kau­des­ta ja ar­mos­ta.

Em­me ole kos­kaan yk­sin, sil­lä ar­mo kan­taa mei­tä myös ar­jen kes­kel­lä. Tä­nään­kin.

Ee­va-Lii­sa Ko­lo­nen
kant­to­ri
Ala­jär­ven seu­ra­kun­nan Leh­ti­mä­en alue