Tu­le­van sun­nun­tain evan­ke­liu­mis­sa ker­ro­taan mie­hes­tä, joka oli hal­vaan­tu­nut. Kan­ta­jat oli­vat tuo­mas­sa hän­tä Jee­suk­sen luok­se sii­nä toi­vos­sa, et­tä Jee­sus voi­si pa­ran­taa hä­net. Kun kan­ta­jat ei­vät vä­en­pal­jou­den vuok­si pääs­seet si­sään ovi­au­kos­ta, he me­ni­vät ka­tol­le, kai­voi­vat sin­ne au­kon ja las­ki­vat sii­tä hal­vaan­tu­neen paa­reil­la alas.

 Mil­tä oli­si tun­tu­nut ol­la tuon hal­vaan­tu­neen mie­hen pai­kal­la? Jee­suk­sen sa­nan voi­mas­ta mies tuli ter­veek­si. Hän nou­si, ot­ti vuo­teen­sa ja kä­ve­li pois ih­mis­ten näh­den. Kuu­lem­me ih­mis­ten ih­me­tyk­sen, häm­mäs­tyk­sen ja sen kuin­ka pai­kal­la­o­li­jat ylis­tä­vät Ju­ma­laa, mut­ta em­me kuu­le tuon pa­ran­tu­neen mie­hen suus­ta sa­naa­kaan.

 Voim­me vain ku­vi­tel­la, mil­tä hä­nes­tä tun­tui. Eh­kä­pä kaik­ki ta­pah­tui niin no­pe­as­ti, et­tä hän oli niin häm­mäs­ty­nyt, et­tei saa­nut sa­naa suus­taan. Eh­kä­pä ilo syt­tyi hä­nen sy­dä­meen­sä hä­nen pääs­ty­ään per­heen­sä pa­riin, en­sin kä­vel­len ja sit­ten eh­kä­pä jo lop­pu­mat­kan juos­ten.

 Nel­jä mies­tä, jot­ka toi­vat hal­vaan­tu­neen Jee­suk­sen luo, osoit­ti­vat to­del­lis­ta sin­nik­kyyt­tä us­kos­saan. He lie­ne­vät seu­ran­neet ta­pah­tu­mia kat­to­au­kos­ta ih­me­tel­len ja iloi­ten hä­nen puo­les­taan. Mies ei tee it­se yh­tään mi­tään. Hän ei ole oman us­kon­sa va­ras­sa, vaan hä­net kan­ne­taan Kris­tuk­sen luok­se yh­tei­sen us­kon va­ras­sa.

 Päi­vän ru­kous. Her­ram­me Jee­sus Kris­tus. Sinä olet meil­le esi­merk­ki täy­del­li­ses­tä rak­kau­des­ta. Sinä hoi­dit ih­mi­sen kaik­kia tar­pei­ta: ruo­kit näl­käi­siä, pa­ran­sit sai­rai­ta, an­noit syn­nit an­teek­si. Ope­ta mei­tä­kin osoit­ta­maan toi­sil­lem­me käy­tän­nön rak­kaut­ta. Au­ta, et­tei meil­lä kos­kaan oli­si niin kii­re, et­tä kul­ki­sim­me apua tar­vit­se­van ih­mi­sen ohi. Kii­tos ar­mos­ta­si ja rak­kau­des­ta­si. Aa­men.

 Pau­la Soi­ni­nen

 Äh­tä­rin seu­ra­kun­ta