Tulevana sunnuntaina vietetään taas kirkkovuoden päättymisen, Kristuksen kuninkuuden - tai niin kuin ennen sanottiin: Tuomiosunnuntain - päivää. Nykyajan kiireittensä keskellä tuskailevalle tämä pyhäpäivä tuskin merkitsee enää paljoakaan, mutta niille meistä, jotka muistavat vielä aikoja muutamien vuosikymmenten takaa se tarkoitti jotakin.
Päivään liittyi erityinen pysähtymisen ajatus, joka muistutti kaiken, koko maailmankaikkeuden katoavuudesta, lopun ajan tulemisesta ja ihmisen pienuudesta kaiken keskellä.
Nykyään muistutus lopun ajoista tulee vastaan jatkuvasti medioissa, kun luontokadon kiihtymisestä, erilaisista luonnonmullistuksista ja sodista saa lukea päivittäin. Uutiset ovat usein ahdistavaakin luettavaa, ja tuovat väistämättä mieleen pelkoa jollei nyt kaiken loppumisesta äkisti, niin ainakin vaikeiden aikojen lähestymisestä.
Ihmisen aika tuntuu olevan kaiken aikaa loppumassa niin hyvässä kuin pahassa. Kaikki ponnistelut ja hyvätkin aikeet näyttävät turhilta.
Raamattu kuitenkin muistuttaa meitä Jeesuksen lupauksesta pitää huolta Jumalan seurakunnasta, Häneen turvaavista. Maailmassa ahdistus ja pelko ovat ja ovat olleet aina läsnä, mutta Kristus on luvannut olla lähellä omiaan myös ahdistuksen aikana ja sen jälkeenkin.
Tuomiosunnuntain tekstit kertovat maailmanajan päättymisestä, mutta samalla ne kertovat myös elämän jatkumisesta ja pysyvyydestä Kristuksessa Jeesuksessa Taivaallisen Isämme luona. Jumalan seurakunta ei siis elä loppunsa alkua, paremminkin alkunsa loppua, joka vie kohti uutta elämää Jumalan luona.
Nyt on kuitenkin vielä aika kulkea toinen toistemme rinnalla tukien ja kannustaen, työtä tehden ja rukoillen.
Eeva-Liisa Kolonen
kanttori
Alajärven seurakunta Lehtimäen alue
