Vii­me sun­nun­tai­na vie­tim­me las­ki­ais­sun­nun­tai­ta, joka kris­til­li­ses­sä pe­rin­tees­sä aloit­taa kirk­ko­vuo­des­sa paas­toon las­keu­tu­mi­sen ajan. Van­ho­jen pe­rin­tei­den mu­kai­ses­ti paas­to nä­kyi ruo­an laa­dus­sa ja mää­räs­sä, ja sen tar­koi­tuk­se­na oli kään­tää aja­tuk­set pois maal­li­ses­ta koh­ti hen­gel­lis­tä ja eri­tyi­ses­ti Kris­tuk­sen kär­si­mys­tä.

Jee­suk­sen tie vie koh­ti Je­ru­sa­le­mia ja mei­tä pyy­de­tään mu­kaan tark­kaa­maan hä­nen mat­kaan­sa koh­ti ris­tiä. Hä­nen esi­merk­kin­sä seu­raa­mi­nen on meil­le vai­ke­aa, em­me ha­lu­ai­si luo­pua omis­ta pyy­teis­täm­me.

Oman it­sen­sä alt­tiik­si an­ta­mi­nen tois­ten hy­väk­si on jo­ta­kin, joka on ih­mis­luon­nol­le vai­ke­aa ja vas­ten­mie­lis­tä, ja sitä meil­tä kui­ten­kin ky­sy­tään. Em­me tah­do ”kan­taa ies­tä”, ja se oli vai­ke­aa myös ope­tus­lap­sil­le.

Jee­suk­sen ope­tuk­sen mu­kaan hä­nen ikeen­sä on kui­ten­kin so­pi­va ja ke­vyt kan­taa, mut­ta sii­hen on en­sin suos­tut­ta­va, ja tämä vaa­tii mie­len­muu­tos­ta, sil­mien avaa­mis­ta. Vir­si­ru­noi­li­jan sa­noin ”Vain sil­le, joka suos­tuu uu­teen, hän lu­paa tosi elä­män, ja val­ta­kun­nan sa­lai­suu­teen hän vih­kii tiel­leen läh­ti­jän”.

Jee­suk­sen seu­raa­jal­le on siis lu­vas­sa jo­ta­kin sel­lais­ta, jota em­me osaa vie­lä edes ku­vi­tel­la. Ris­tin tie tar­koit­taa ra­kas­ta­mis­ta tais­tel­len omaa luon­to­am­me vas­taa ja kas­va­en Jee­suk­sen seu­ras­sa, luot­ta­en Jee­suk­sen an­ta­maan lu­pauk­seen uu­des­ta elä­mäs­tä, jota pa­rem­paa ei voi täs­tä maa­il­mas­ta löy­tää.

Sil­loin uh­ri­tie muut­tuu lo­pul­ta voi­tok­si ja us­ko nä­ke­mi­sek­si Jee­suk­sen omien seu­ras­sa.

Ee­va-Lii­sa Ko­lo­nen
kant­to­ri
Ala­jär­ven seu­ra­kun­nan Leh­ti­mä­en alue