Vii­me sun­nun­tain kir­kol­li­se­na ai­hee­na oli rak­kau­den kak­sois­käs­ky, sii­tä Jee­sus opet­taa Matt.22:34-40.

Mikä on suu­rin, mikä on tär­kein, mikä on kris­ti­nus­kon ydin, luo­vut­ta­mat­to­min asia? Ky­sy­mys kaik­kein tär­keim­mäs­tä, kaik­kein olen­nai­sim­mas­ta, aut­taa ym­mär­tä­mään mitä tar­koi­te­taan. Jos se kaik­kein tär­kein asia löy­de­tään, löy­de­tään sen mu­ka­na var­mas­ti pal­jon muu­ta­kin. Mut­ta jos se kaik­kien tär­kein on hu­kas­sa, ei au­ta, vaik­ka oli­si löy­det­ty pal­jon muu­ta. Sik­si on hyvä ky­syä: mikä on suu­rin, tär­kein.

Lai­no­pet­ta­ja ha­lu­si pan­na Jee­suk­sen ko­e­tuk­sel­le ky­sy­mäl­lä mikä on lain suu­rin käs­ky.  Juu­ta­lais­ten us­kon­nol­li­ses­sa lais­sa oli pal­jon käs­ky­jä. Kym­me­nen käs­kyn li­säk­si näi­tä tar­ken­ta­maan oli muo­dos­tu­nut 248 muu­ta käs­kyä ja 365 kiel­toa. Mis­tä pi­täi­si aloit­taa? Mikä käs­ky löy­tyy kaik­kien ta­kaa? Tä­hän ei ol­lut help­po vas­ta­ta. Ko­e­tel­les­sa va­li­taan vai­kea ky­sy­mys.

Jee­suk­sen vas­taus al­kaa yl­lät­tä­väl­lä sa­nal­la: ra­kas­ta. Tuo sana ei en­sim­mäi­se­nä tule mie­leen kuin pu­hu­taan lais­ta tai käs­kys­tä. Rak­kaus ei syty käs­ke­mäl­lä. Vaik­ka suu­rin käs­ky al­kaa sa­nal­la rak­kaus, em­me voi käs­kyn voi­mas­ta ra­kas­taa. Rak­kaus ei syn­ny käs­kyn voi­mas­ta, vaan rak­kau­des­ta.

Toi­nen sana Jee­suk­sen vas­tauk­ses­sa on Her­raa, kol­mas Ju­ma­laa­si. Eli ra­kas­ta Her­raa Ju­ma­laa­si. Näin al­kaa suu­rin käs­ky. Tämä on kaik­kein tär­kein­tä.

Kaik­kien tär­kein­tä ja kaik­kein luo­vut­ta­mat­to­min­ta kris­ti­nus­kos­sa on Ju­ma­lan rak­kaus. Se, et­tä Ju­ma­la ra­kas­taa syn­tis­tä ih­mis­tä. Siis sel­lais­ta ih­mis­tä, joka on teh­nyt vää­rin, rik­ko­nut hä­nen tah­to­aan ei­kä ole nou­dat­ta­nut hä­nen la­ki­aan. Täl­lais­ta Ju­ma­la ra­kas­taa. Ju­ma­lan rak­kaus syn­nyt­tää vas­ta­rak­kau­den. Kun mi­nua ra­kas­te­taan, mi­nä­kin ra­kas­tan. Toi­nen yh­tä tär­keä käs­ky oli: ra­kas­ta lä­him­mäis­tä niin kuin it­se­ä­si.

Kris­ti­nus­kon ydin ei ole sii­nä, mitä me pys­tym­me, kuin­ka hy­vin me pys­tym­me elä­mään, vaan sii­nä mi­hin Ju­ma­la pys­tyy: ra­kas­ta­maan rik­ko­nut­ta, syn­tis­tä. Hä­nen rak­kau­ten­sa kor­jaa mei­dän vir­heem­me.

Ilk­ka Leh­to

Ala­jär­ven seu­ra­kun­ta