Harrastamisen kustannukset kuormittavat yhä useampia perheitä. LähiTapiolan Arjen katsaus -kyselytutkimuksessa 35 % eteläpohjalaisista vastaajista kertoo, että oma tai lähipiirissä oleva lapsi tai nuori on joutunut vähentämään harrastuksia hintojen nousun vuoksi. Vuotta aiemmin vastaava osuus oli joka viides.
– Nämä luvut ovat pysäyttäviä. Harrastus voi olla lapselle paljon enemmän kuin viikoittainen meno kalenterissa: se tuo kavereita, onnistumisen kokemuksia ja turvallisia aikuisia arkeen. Siksi on huolestuttavaa, jos yhä useampi lapsi tai nuori joutuu jäämään harrastusten ulkopuolelle kustannusten vuoksi, toteaa toimitusjohtaja Kari Niemelä LähiTapiola Etelä-Pohjanmaalta.
Monelle lapselle ja nuorelle harrastus tarjoaa yhteisön, rytmiä arkeen ja mahdollisuuden oppia uutta. Siksi kustannusten nousu voi vaikuttaa myös lasten ja nuorten hyvinvointiin ja yhdenvertaisiin mahdollisuuksiin osallistua.
LähiTapiola Etelä-Pohjanmaa kasvattaa tukeaan lasten ja nuorten harrastamiseen ja hyvinvointiin. Lahjoituksen kautta alueen seuroille ja yhdistyksille jaetaan yhteensä 50 000 euroa, viime vuonna summa oli 40 000 euroa.
– Tänä vuonna olemme myös ottaneet käyttöön LähiTapiola-ryhmässä laajasti käytetyn LähiLahjoitus-mallin, jossa seurat ja yhdistykset tekevät hakemukset ja hakuajan jälkeen maakunnan väki saa äänestää tuen saajia. Lisäksi LähiTapiola Etelä-Pohjanmaan oma valintaraati päättää vielä osalle tukisummasta saajat, kertoo Niemelä.
Osallistu lahjoitushakuun
Lahjoitusta voivat hakea alle 18-vuotiaiden lasten ja nuorten toimintaan voittoa tavoittelemattomat yleishyödylliset rekisteröidyt yhdistykset, esimerkiksi urheilu- ja liikuntaseurat, musiikki-, taide- ja kulttuuriryhmät sekä vaikkapa kädentaitoja ja erätaitoja tarjoavat yhdistykset, jotka sijaitsevat LähiTapiola Etelä-Pohjanmaan toimialueella ja joiden toiminta on jatkuvaa.
– Meillä on eteläpohjalaisena yrityksenä mahdollisuus auttaa. Lahjoitusmallimme tavoitteena on tukea lasten ja nuorten harrastustoiminnan ja hyvinvoinnin parissa toimivia yhdistyksiä tärkeässä tehtävässään. Toivomme, että tukemme osaltaan mahdollistaisi harrastamisen jatkumisen silloinkin, kun taloudellinen tilanne on tiukka, Niemelä kertoo.
Hakemuksen voi tehdä sivulla www.lahitapiola.fi/e-p/lahilahjoitus, josta löytyvät kampanjan tarkemmat säännöt. Hakuaika on 17.8.–13.9.2026.
Lahjoituksen saajat määräytyvät yleisöäänestyksen tulosten (30 lahjoituksen saajaa, joista kukin saa 1 000 €) ja LähiTapiola Etelä-Pohjanmaan henkilöstöstä koostuvan valintaraadin harkinnanvaraisen päätöksen perusteella (20 000 € jaetaan 300–1 500 € summina muille kuin äänestyksessä lahjoituksen saaneille).
Yleinen äänestysaika on 5.–18.10. Tulokset julkaistaan em. sivustolla loppuvuoden aikana.
