Stina Saraste
Lehtimäen Kirkonkylän Nuorisoseura on järjestänyt suosittuja kesäillan pyöräilyjä jo 14 vuotta. Idea lähti seuran hallituksen kokouksessa eräältä jäseneltä, joka oli sitä mieltä, että tällainen yhteinen tapahtuma olisi hyvä järjestää, sillä kylällä ei ollut hirveästi yhteistä tekemistä.
Siitä lähtien joka vuosi kesäkuun alusta elokuun loppuun on maanantai-iltaisin nähty pitkä letka pyöräilijöitä etenemässä pitkin poikin Lehtimäkeä.
– Osallistuminen ei ole iästä tai kunnosta kiinni. Ajelemme rauhalliseen tahtiin kylä- ja metsäautoteitä, niissä on turvallista liikkua ja paljon nähtävää. Jokainen pysyy varmasti vauhdissa mukana, toteaa seuran puheenjohtaja Raimo Ala-Mattinen.
Tänä kesänä mukana on ollut joka kerta vähintään 10–15 henkilöä, joinain kertoina enemmänkin. Nuorimmat osallistuneet ovat olleet peruskouluikäisiä ja vanhimmat eläkeikäisiä, joten kesäillan pyöräilyt ovat hyvä koko perheenkin tapahtuma.
Reitin suunnittelee Ala-Mattinen ja se on joka kerralla hieman erilainen, jotta pyöräilijät eivät turtuisi ajamaan aina samoissa maisemissa.
Reitti päättyy aina eri nähtävyyteen. Se on ollut esimerkiksi lammen ranta, mansikkatila tai Suokonmäen näkötorni. Taukoja pidetään joka viiden kilometrin välein, ja reitti on suunniteltu niin, että tarvittaessa sadekuuron ajaksi on mahdollisuus mennä suojaan.
– Lehtimäellä on kiitettävästi kotimuseoita, joihin pysähdymme matkan varrella. Samalla kuulemme museoiden omistajilta mukavia ja mielenkiintoisia tarinoita.
Rohkeasti mukaan kokeilemaan
Tähän asti pyöräilyjä on vetänyt Ala-Mattinen yksin, mutta nyt mukaan on saatu Tuula Kurunmäki toiseksi vetäjäksi.
– Näin varmistetaan, että jos minä olen estynyt osallistumaan pyöräilyyn, niin se saadaan järjestettyä Tuulan vetämänä.
Ala-Mattinen sanoo luonnon vaihtelujen havainnoinnin olevan pyöräilyissä yksi hieno asia muiden joukossa.
– Kun teemme ensimmäisen retken kesäkuun alussa, ollaan viljaa kylvämässä pelloilla. Elokuussa taas näemme saman viljan korjattavan.
Seura tarjoaa osallistujille kahvituksen seurantalolla kolme kertaa kauden aikana. Silloin istutaan yhdessä alas ja mietitään, olisiko vielä jotain parannettavaa tai keksittäisiinkö jotain uutta.
Kesäillan pyöräilyihin on vielä mahdollisuus osallistua tämän kuun aikana maanantaisin. Letka lähtee kirkonkylän nuorisoseuran pihasta klo 18 ja pyöräily kestää tunnista kahteen tuntiin. Mukaan tarvitsee oman pyörän, pyöräilykypärän ja juomapullon.
– Reiteillä pärjää tavallisella pyörällä, ei tarvitse olla maastopyörä. Sähköpyörälläkin pääsee etenemään.
– Toivotaan, että porukkaa uskaltautuisi lähtemään lisää mukaan, mökkiläisetkin ovat tervetulleita. Näin hekin pääsevät tutustumaan pitäjään tavalla, jota ei välttämättä muuten tulisi kokeiltua.
Tarkoitus ei ole ajaa niin sanotusti henkihieverissä toista vastaan kilpaillen vaan rauhallisella vauhdilla samalla toisten kanssa jutustellen.
– Kilometrit eivät ole tärkeitä vaan yhdessä vietetty aika.
