Sirpa Teerimäki
Vuoden 2026 hirvenjuoksun Suomen mestaruuskilpailuissa elokuun ensimmäisenä viikonloppuna Lumijoella naisten sarjan mestaruuden voittanut, ähtäriläinen Henna Kuoppala on iloisen yllättynyt saavutuksestaan. Laji haastaa osallistujalta monta osa-aluetta; juoksua, älynystyröiden käyttämistä sekä ammuntaa, joka on Hennan mielestä yleisestikin ottaen mukava laji.
– Tämä on monipuolinen laji eikä koskaan tiedä kuka voittaa. Kaikilla on sekä hyviä, että huonoja päiviä.
Juoksua, ammuntaa ja arviointia
Kisa alkoi perjantaina ilman ajanottoa suoritettavalla hirvikävelyllä, johon sisältyy maastossa kävely, matka-arviointi ja ammunta.
– Ammuttavana oli 10 laukausta sataan metriin ja se meni osaltani huonosti. Onni kääntyi lauantaina ja tuli kohtalainen ammuntatulos. Olen ampunut paremminkin ja viime vuonna tuli kolmas sija paremmilla pisteillä. Ammunta suoritetaan suomalaisen hirvitaulun keskiöön.
– Arviot osuivat aika hyvin kohdalleen ja juoksukin kulki mukavasti, Henna kertoo.
Lauantaina hirvenjuoksussa otettiin aika 4–5 kilometrin juoksusta. Noin kolmen kilometrin juoksun jälkeen suoritetaan ammunta ja jossain vaiheessa matkaa on rastina hirvenpääkuvion etäisyysarviointi.
– Arvioitavana on kaksi matkaa 50–200 metrin etäisyydeltä. Arvioinnissa yhdestä virhemetristä rokotetaan kaksi pistettä. Juoksua vertaillaan toisiin ja nopein saa täydet pisteet, toisilta miinustetaan, Henna selvittää.
Jos arviointimatka on yli 150 metriä, on se todella vaikeaa.
– Juoksuosuus on yleensä polkujuoksua. Tässä oli hyvä ja tasainen reitti, toisissa paikoissa on enemmän mäkiä ja tulee miettiä kuinka lujaa voi juosta ennen ammuntaa. Korkealla sykkeellä vai matalammalla.
– Se tässä lajissa onkin hauskaa, vaihtelevuus, huomauttaa Henna. Vaihtelevuutta on paitsi maastossa, myös etäisyyden arvioinnissa. Tähän vaikuttavat muun muassa maasto, valaistus ja tausta. Pelkkä puurivistö taulun molemmin puolin voi yllättävästi hämätä arvioijaa.
– Jos arviointimatka on yli 150 metriä, on se todella vaikeaa.
Ammunnassa voi käyttää pienoiskivääriä tai sitä isompaa. Hennan aseena on hirvikivääri.
Hennan kokonaispistemäärä kisassa oli 1092 täyden määrän ollessa 1200. Ammunnassa maksimipisteet ovat 600, ammunnassa ja arvioinnissa kummassakin 300. Naisten sarjassa oli 24 osallistujaa ja kaikkiaan kisaan otti osaa 365 kilpailijaa. Eniten osallistujia oli M60- ja 70-sarjoissa.
Sunnuntaina kisaa käytiin SM-viestissä, jossa Pohjanmaan naisten sijoitus oli neljäs.
Lumijoen lisäksi on Henna käynyt kisaamassa touko-heinäkuun aikana mm. Alavudella, Jalasjärvellä, Karstulassa ja Untamalassa.
– Kisoja saisi olla enemmänkin, mutta ei ole järjestäjiä. Ne tarvitsevat aika paljon kökkäporukkaa, toteaa Henna.
Mukava harrastus
Mikäli hirvenjuoksu kiinnostaa, kannustaa Henna ottamaan asiassa häneen yhteyttä tai lähteä mukaan Unkan ampumaradalla maanantaisin pidettäviin harjoituksiin. Rata sijaitsee Alajärven Levijoella. Rata on tuttu lähiseudun ampujaharrastajille muun muassa Lehtimäen Ampujien tiloissa järjestämien kisojen kautta.
Yhteisiä harjoituksia on touko-elokuussa ja mukana on ollut toistakymmentä lajin harrastajaa.
– Unkan radalle kaikki ovat tervetulleita. Porukassa on kiva harjoitella. Tämä ei ole niin vakavamielistä, kannustaa Henna.
