Tu­le­va­na sun­nun­tai­na vie­te­tään Suo­mes­sa isän­päi­vää. Tuo var­sin pe­rin­tei­nen juh­la­päi­vä ko­ko­aa per­heet yh­teen hal­ki su­ku­pol­vien. On ai­ka juh­lis­taa isiä, isoi­siä, isoi­soi­siä ja jo­kais­ta, joka tätä tär­ke­ää isän teh­tä­vää hoi­taa.

Lap­sen sil­mis­sä oma isä näyt­tää lä­hes su­per­san­ka­ril­ta. Isä on vah­va ja voi­ma­kas, hän osaa kor­ja­ta kai­ken ja jos­kus hän jopa has­sut­te­lee­kin. Hän luo tur­val­li­sen il­ma­pii­rin ko­tiin. Tei­ni-iäs­sä ka­pi­noi­daan isän tah­toa vas­taan, kun­nes ai­kui­suu­den kyn­nyk­sel­lä myrs­kyi­sä mie­li laan­tuu.

Hek­ti­nen ar­ki, omien las­ten syn­ty­mä ja per­he-elä­mä vie­vät men­nes­sään ja ai­kaa ei eh­kä enää rii­tä­kään sa­mal­la ta­val­la omil­le van­hem­mil­le. Sil­ti he, oman lap­suu­tem­me su­per­san­ka­rit, ovat edel­leen ole­mas­sa, hie­man har­maam­pa­na ja vii­saam­pa­na, odot­ta­mas­sa mei­dän käyn­ti­äm­me ja pu­he­lu­am­me.

Jo­nain päi­vä­nä tuo ai­ka on ohit­se. Elä­mä­noh­jeet, vuo­si­kym­men­ten vii­saus ja kal­li­sar­voi­set het­ket siir­ty­vät muis­to­jen aar­re­ark­kuun. Vain sy­ty­tet­ty kynt­ti­lä ker­too ar­vos­tuk­ses­tam­me hei­tä koh­taan.

Nyt on ai­ka muis­taa noi­ta elä­mäm­me tär­keim­piä ih­mi­siä, kun he ovat vie­lä kans­sam­me ja ja­ka­vat tä­män­kin het­ken mei­dän kans­sam­me. Teh­dään sun­nun­tain koh­taa­mi­ses­ta sel­lai­nen, jota voi muis­tel­la hy­mys­sä suin vie­lä vuo­sien­kin pääs­tä.

Hy­vää isän­päi­vää jo­kai­seen ko­tiin!

Eli­na Suo­sa­lo