Kalle Järvelä
Touko-kesäkuun vaihde on päättäjäisten ja valmistujaisten aikaa. Soinilainen Chaska Katajamäki suoritti lukio-opinnot Ähtärissä ja lakkiaisiaan hän viettää varsin tyytyväisenä omiin ylioppilaskirjoitusten tuloksiinsa.
– Vuosi sitten kirjoitin biologian ja siitä sain arvosanan M, pistettä vaille E. Syksyllä äikästä tuli M, jonka aion korottaa ja kemiasta E. Nyt keväällä sitten pitkä matikka E, fysiikka E ja lyhyt enkku M, kertoo Chaska.
Chaskan kaksi siskoa ovat käyneet lukion Ähtärissä ja he suosittelivat paikkaa veljelleen.
– Kolme vuotta sitten Ähtäri oli korkealla pienten lukioiden vertailussa ja tiesin että lukiossa on hyvät opettajat. Myös kulkuyhteydet Ähtäriin pelasivat hyvin, sillä aamulla Soinista lähti linja-auto kello 8.00 ja 9.00 sekä paluu kello 13.00, 14.00 ja 15.00. Abivuotena kuljin paljon myös omalla autolla.
– Näin jälkeenpäin voin todeta, että onneksi menin Ähtäriin. Opet olivat hyviä ja motivoivia. Pienessä lukiossa kaikki tunsivat toisensa, kertailee Chaska tuntojaan lukioajalta.
Armeija seuraavaksi
Heinäkuussa Chaska suuntaa armeijapalvelukseen Kajaaniin.
– Lukio on suoritettu ja nyt voi hengähtää. Armeijassa suuntaan varmaan tiedusteluun ja kun siellä vuosi kuitenkin menee, niin AUK ja RUK ovat mielessäni. Armeijavuosi on erilainen. Siellä lähinnä kuunnellaan komentoja ja toimitaan niiden mukaan.
Ennen armeijapalvelusta Chaska käy vielä lääketieteellisen pääsykokeissa.
– Kaksi vanhempaa sisarustani ovat lääkäreitä ja minulla itselläni on ollut sama ura mielessä jo yläasteelta alkaen. Isoveli kannusti käymään pääsykokeissa jo nyt, niin tiedän mitä on edessä vuoden päästä, kun panostan pääsykokeisiin täysillä.
– Kirjoitusten jälkeen olin huhtikuun töissä Kohiwoodilla ja sen jälkeen olen ollut metsää raivaamassa ja tarkoitus on mennä vielä metsään istutushommiin. Näitä töitä on metsänhoitoyhdistykseltä lupailtu. Kesän ohjelmaan kuuluu myös golfin pelaaminen.
– Lukiossa hissan ja filosofian ope piti halukkaille green card -kurssin edulliseen hintaan ja siitä harrastus lähti. Minulla tasoitus on nyt 23,4, kun se aloittaessa on 54. Kuntosali, lenkkeily, tennis ja kavereiden kanssa hengailu kuuluu myös kesään, miettii Chaska.
Lukio leikkaussalissa
– Aloittaessani lukio-opinnot meidät ohjattiin Ähtärin sairaalan yläkertaan remontoituihin leikkaussaleihin ja heräämöön, joissa sairaalatoiminta ei ollut käynnistynyt.
– Varsinaisissa lukion tiloissa oli paha sisäilmaongelma. Siinä sitten käytiin lukiota todeten, että seuraava tunti on sitten leikkaussali kakkosessa ja viimeinen tunti heräämössä. Vähän lupailtiin, että abivuodeksi päästäisiin uusiin tiloihin, mutta niin ei käynyt. Pikkuveli on aloittamassa lukiota ensi syksynä ja kehotin häntä hakemaan Ähtärin lukioon. Pääseepä hän sitten uuteen lukioon, kertoo Chaska.
Vaikka lukion päättyminen antaakin oman mukavan fiiliksen, jää mieleen silti jonkinlainen haikeus. Lukio toi mukanaan paljon hyviä kavereita, joita ei enää niin paljon tule nähtyä, pohtii kevään uusi ylioppilas Chaska Katajamäki.
