Vietämme tällä viikolla Muistiviikkoa. Erittäin tärkeä aihe, sillä Muistiliiton mukaan muistisairaudet ovat yksi merkittävimmistä ikääntyneiden avuntarvetta lisäävistä sairauksista. Huojentavaa on tieto siitä, ettei muistisairaus automaattisesti tarkoita muuttoa hoivakotiin, vaan tutut rutiinit, oma koti ja läheiset ihmiset tukevat turvallisuuden tunnetta ja hyvinvointia.
Moni voi asua omassa kodissaan jopa koko loppuelämänsä, kun tukea lisätään tarpeen mukaan. Muistiliitto arvioi vuonna 2040 Suomessa olevan 247 000 diagnosoitua muistisairasta.
Mistä sitten tietää, että ikääntyvä läheinen tarvitsee enemmän tukea arkeensa. Usein huoli herää monista pienistä merkeistä eikä suinkaan yhdestä suuresta muutoksesta. Muistiliitto huomauttaa, että muutokset tapahtuvat usein vähitellen, minkä vuoksi niitä voi olla vaikea tunnistaa.
Meistä jokainen unohtaa asioita, aivan kaikkea on vain mahdoton yrittää pitää muistissa koko ajan. Mutta kun muistamattomuus alkaa hankaloittaa arkea ja tutut asiat vaativat enemmän voimavaroja, on aika pyytää apua.
Usein läheiset ovat juuri he, jotka muutoksen ensimmäisenä huomaavat. Huoli omista isovanhemmista tai vanhemmista on silloin suuri. Onneksi näiden asioiden kanssa ei tarvitse jäädä yksin, vaan saatavilla on monenlaista tukea – sekä sairastuneen että läheisen turvaksi.
Pysähdytään, kuunnellaan ja pidetään läheisistämme hyvää huolta.
Elina Suosalo
