Sir­pa Tee­ri­mä­ki

Sedu Äh­tä­rin kam­puk­sel­la kävi ku­hi­na avoi­mien ovien päi­vä­nä per­jan­tai­na. Kut­su hou­kut­te­li pai­kal­le lä­hes 700 vie­ras­ta ja ku­lu­tus­pääl­lik­kö Kati Oja­nie­mi to­te­aa päi­vään kuu­lu­neen hie­no­ja koh­taa­mi­sia.

– Ilah­dut­ta­van pal­jon kävi pai­kal­la myös nuo­ria ja lap­si­per­hei­tä. Vie­rai­li­jat häm­mäs­te­li­vät kam­puk­sen mo­ni­puo­li­sia mah­dol­li­suuk­sia to­de­ten tun­nel­man ole­van in­nos­ta­van.

– Olem­me iloi­sia ja tyy­ty­väi­siä uu­des­ta kam­puk­ses­ta. Ih­mi­set ovat ky­sel­leet val­ta­vas­ti kos­ka tän­ne pää­see ja muu­toin­kin ti­loi­hin. Tar­vet­ta täl­le on ja esi­mer­kik­si im­mer­sii­vi­nen tila kiin­nos­taa, kuin­ka käyt­tää ja hyö­dyn­tää sitä.

Päi­väl­le an­toi eri­tyi­sen mer­ki­tyk­sen tu­le­va­na syk­sy­nä sata vuot­ta täyt­tä­vän Tau­no Kuop­pa­lan vie­rai­lu. Keu­ruul­la asu­va Kuop­pa­la opis­ke­li Tuo­mar­nie­men met­sä­kou­lus­sa 40-lu­vun lo­pul­la Hä­nel­le on jää­nyt mu­ka­via muis­to­ja opis­ke­lus­ta, Äh­tä­ris­tä sekä kult­tuu­rie­lä­mäl­le an­ne­tus­ta pa­nok­ses­ta.

Ei tullut upseeria – tuli metsämies

Kuop­pa­lan isä toi­mi työn­joh­ta­ja­na Män­tän teh­taan suu­rel­la puu­va­ras­tol­la.

– Isä kyl­lä sa­noi meil­le po­jil­le, et­tä äl­kää läh­te­kö met­sä­a­lal­le. Mi­nua hou­ku­tel­tiin jopa up­see­ri­a­lal­le. Olen ikä­luok­kaa, muun mu­as­sa 1926 lop­pu­puo­les­ta syn­ty­nei­tä, jot­ka jäi­vät ar­mei­jas­sa ”luo­kal­leen”.

– En minä mi­kään pin­ko ole kos­kaan ol­lut, mut­ta -47 ei val­mis­tu­nut up­see­rei­ta ja val­von­ta­ko­mis­sio hy­väk­syi up­see­ri­kou­lu­tuk­sen vas­ta -48. Minä sel­vi­sin kol­man­nen di­vi­si­oo­nan aliup­see­ri­kou­lus­ta prii­muk­se­na. Mi­nul­le tar­jot­tiin kes­ki­kou­lu­poh­jal­la suo­raa jat­koa ns. ka­det­ti­kou­luun. Ko­kei­siin ei tar­vit­se men­nä.

Ar­mei­ja ei tun­tu­nut omal­ta ja Kuop­pa­la teki työ­tä pur­ka­mal­la ti­pah­ta­nei­den ko­nei­den ro­mu­ja len­to­ko­ne­teh­taal­la, työs­ken­te­li ko­ne­pa­jal­la ja niin edel­leen.

– Hain paik­kaa­ni ja hil­jal­leen se kyp­syi tä­hän, sit­ten­kin met­sään.

Tuo­mar­nie­mel­tä val­mis­tut­tu­aan toi­mi Kuop­pa­la G.A.Ser­lac­hius Oy:n met­sä­tek­nik­ko­na Mul­ti­al­la kun­nes siir­tyi mui­hin teh­tä­viin. Vuon­na 1965 hän meni met­sä­lau­ta­kun­nan pal­ve­luk­seen Keu­ruul­le. Eläk­keel­le hän jäi vuon­na 1989 teh­ty­ään vii­mek­si met­sä­ta­lous­suun­ni­tel­mia.

– Tyk­kä­sin sii­tä. Joka päi­vä oli eri­lai­nen, sa­man­lais­ta met­sää ei ol­lut kos­kaan.

Hakuohjeet ja kokeet

Met­sä­kou­luun ha­ki­jal­ta edel­ly­tet­tiin kah­den vuo­den alan har­joit­te­lua. Oleel­lis­ta oli van­ho­jen asi­oi­den ker­taa­mi­nen ja met­sä­kou­lun ko­keet vuon­na 1947 ai­van oma lu­kun­sa. Ha­kuoh­jei­ta oli Kuop­pa­lan mu­kaan kuu­ti­sen si­vua ja hän val­mis­tau­tui ko­kei­siin hank­ki­mal­la Ef­raim Elon las­kuo­pin.

– Ko­keis­sa mu­ka­na oli las­ken­to, ai­ne­kir­joi­tus, mo­tin­te­ko, ojan­kai­vuu ja psy­ko­lo­gi­nen koe. Psy­ko­lo­gi­ses­sa ko­kees­sa lä­he­tet­tiin mi­nuu­tin vä­li­a­join ko­ke­lai­ta met­sän­hoi­ta­jan asun­nol­ta In­han teh­taan suun­taan Mu­li­kan ken­täl­le.

– Mat­kan var­rel­la ky­sel­tiin kai­ken­lai­sia asi­ois­ta, muun mu­as­sa mon­ta­ko lin­tua ja min­kä­lai­sia näit­te mat­kan var­rel­la, näit­te­kö mui­ta pui­ta kuin män­ty­jä, kuu­sia, koi­vu­ja ja jos näit­te, mitä pui­ta? Ky­sy­myk­se­nä oli myös, mon­ta­ko lin­tu­pönt­töä oli mat­kan var­rel­la ja vii­mek­si, pal­jon­ko ar­vi­oit­te kul­je­tun mat­kan pi­tuu­dek­si.

Ko­keet kes­ti­vät kak­si päi­vää ja ko­kei­siin kut­sut­tiin kak­sin­ker­tai­nen mää­rä ha­ki­joi­ta, jois­ta puo­let hy­väk­syt­tiin.

– Mei­tä oli ko­kees­sa 120 ha­ki­jaa, 60 va­lit­tiin.

Päiväkäskyllä tehtäviin

– Lop­pi­ai­sel­ta 1948 tul­tiin tän­ne. Van­him­mat oli­vat 35-vuo­ti­ai­ta jo so­dan käy­nei­tä ja oli muu­ta­ma in­va­li­di­kin. Nuo­rin oli 1927 syn­ty­nyt, mei­tä -26 syn­ty­nei­tä oli vii­si, Kuop­pa­la ker­too.

Op­pi­laat si­joi­tet­tiin kol­meen eri ra­ken­nuk­seen.

– Tuos­sa pit­käs­sä ra­ken­nuk­ses­sa ja pi­ha­ra­ken­nuk­ses­sa, jos­sa on edel­leen man­ke­lis­sa­li sekä siel­lä mis­sä on ny­kyi­nen kä­py­rii­hi ja sirk­ke­li. Siel­lä asui Man­ner­heim-ris­tin ri­ta­ri Man­te­re ja sen ylä­ker­ras­sa kak­si op­pi­las­ta.

Kuop­pa­la ker­too joh­ta­jan ra­ken­nuk­sen toi­mis­tos­sa an­ne­tus­ta ni­mi­koh­tai­ses­ta päi­vä­käs­kys­tä.

– Mei­tä mää­rät­tiin kuka min­ne­kin, tal­vel­la jon­ne­kin puu­ta­va­ran he­vo­sa­joa val­vo­maan. Minä osa­sin jo niin sa­not­tua tuk­kien ja­ka­mis­ta, mut­ta olin pit­kään sii­tä huo­li­mat­ta ja­ko­mie­he­nä. Se oli van­ha­nai­kais­ta kou­lu­tus­ta. Mitä joku jo osa­si, sitä sai teh­dä. Uu­den op­pi­mi­nen oli vä­hem­mäl­lä.

Opis­ke­lu ta­pah­tui ryh­mit­täin Äh­tä­ris­sä, li­säk­si muun mu­as­sa Soi­nin Ar­pai­sil­la, Pel­to­kan­kaal­la sekä Myl­ly­mä­ki-Uu­rai­nen tien var­rel­la, jos­sa oli kuo­ri­pääl­li­siä so­ta­kor­vaus­pyl­väi­tä. Niin sa­not­tu­ja nah­ka­poi­kia kuo­rit­tiin tien var­rel­la, pyl­väät ja pi­no­ta­va­raa las­tat­tiin ase­mal­la vau­nui­hin. So­ta­kor­vaus­ta­va­raa oli mer­kit­tä­vä mää­rä.

– Päi­vät oli­vat jos­kus pit­kiä. En­nen aa­mu­ruo­kai­lua oli va­jaan kah­den tun­nin op­pi­tun­ti luok­ka­ra­ken­nuk­ses­sa. Sen jäl­keen syö­tiin ja ja­kau­dut­tiin päi­vä­käs­kyn mu­kaan. Osa jäi kou­lun ym­pä­ris­töön jos­kus tal­vel­la la­pi­oi­maan lun­ta. Sil­loin ei ol­lut kau­ha­kuor­maa­jia, to­te­aa Kuop­pa­la muis­ta­en tal­li-San­te­rin, jon­ka he­vo­sel­la ajel­tiin tei­tä au­ki pie­nel­lä au­ral­la.

– Ke­vät­han­gil­la oli ai­na­kin kak­si paik­kaa mis­sä suo­ri­tet­tiin män­nyn han­ki­kyl­vö. Suk­sil­la lii­kut­tiin noin vii­den met­rin vä­lein ja jo­kai­sel­la oli pie­ni lan­gas­ta vään­net­ty var­si, jon­ka pääs­sä ki­vää­rin hyl­sy mis­tä oli pois­tet­tu sen ka­pea osa. Jo­kai­sel­la oli sie­men­pus­si rin­nal­laan. Joh­ta­ja luki mon­ta­ko as­kel­ta piti ot­taa ja kol­man­nel­la jo­kai­nen heit­ti va­sem­man ol­ka­pään­sä yli. Näin saa­tiin sie­men ta­sai­ses­ti.

Tuo­mar­nie­men on sa­not­tu ole­van ku­lo­tuk­sen aka­te­mi­an.

– Pol­tim­me met­sä­hal­li­tuk­sen mai­ta. Tääl­lä oli sota-ajan jäl­kei­siä rin­ta­ma­so­ti­las­ti­lo­ja ja maa­ta rin­ta­ma­mie­hil­le. Meil­le mak­set­tiin pik­kui­sen sii­tä, et­tä kä­vim­me polt­ta­mas­sa tur­val­li­ses­ti tu­le­via pel­to­a­lu­ei­ta.

Opis­ke­luun kuu­lui kuok­ki­mis­ta, kyl­vä­mis­tä, kuu­sen­tai­mien is­tut­ta­mis­ta sekä ter­van­polt­toa. Kuu­sen­tai­mia kou­lit­tiin kou­lun omas­sa tai­mi­tar­has­sa. Syk­syl­lä hak­kuun jäl­jil­tä ke­rä­tyil­lä polt­to­puil­la läm­mi­tet­tiin Tuo­mar­nie­meä.

Kou­lu kes­ti kak­si vuot­ta, jois­ta en­sim­mäi­se­nä oli yk­si viik­ko ke­sä­lo­maa, toi­se­na kak­si. Opis­ke­li­jat te­ki­vät met­sä­ta­lous­suun­ni­tel­mia ja met­sien ar­vi­oin­te­ja. Mat­ko­ja tai­tet­tiin pol­ku­pyö­ril­lä ja apu­na oli kah­den po­jan os­ta­ma, Hur­mu­rik­si ni­mi­tet­ty au­to, jos­ta iloit­si­vat kyy­tiin py­hi­nä pääs­seet äh­tä­ri­läi­set ty­töt.

Kou­lus­ta jäi Kuop­pa­lan mie­leen eri­tyi­ses­ti kol­me opit­tua asi­aa.

– Olin ujo poi­ka ja sain esi­tel­miä pi­det­tä­es­sä esiin­ty­misk­ram­pin. Sain tääl­lä vah­vis­tuk­sen, et­ten jän­ni­tä esiin­ty­mis­tä. Toi­se­na oli sii­hen ai­kaan hy­vin tar­peel­li­nen ket­ju­las­kun op­pi­mi­nen, kol­man­te­na ku­lo­tus­tai­to.

Aktiivista harras­tus­toi­mintaa

– Kurs­sim­me oli hy­vin ak­tii­vi­nen kult­tuu­ri­toi­min­nois­sa. Meil­lä oli Hump­pa-or­kes­te­ri ja jär­jes­tim­me ti­lai­suuk­sia Äh­tä­rin ul­ko­puo­lel­la­kin. Meil­lä oli hy­viä sa­nan­käyt­tä­jiä ja oma mies­kuo­ro. Sii­hen ai­kaan oli vain tun­ti tans­sia, pi­dem­mäs­tä meni vero. Ke­hit­te­lim­me oh­jel­mal­li­sia il­ta­mia saa­den näis­tä ret­ki­ra­ho­ja.

Kuop­pa­la muis­taa vuo­den 1949, jol­loin Suo­mi jär­jes­ti Maa­il­man met­sä­kong­res­sin. Vie­rai­ta kävi myös Tuo­mar­nie­mel­lä, jos­sa opis­ke­li­joi­den or­kes­te­ri sai rai­ku­vat ta­pu­tuk­set soit­ta­es­saan Si­ni­tak­kien mars­sin.

– Ai­kai­sem­mat kurs­sit oli­vat Tuo­mar­nie­men his­to­ri­an ai­ka­na esiin­ty­neet ur­hei­lu­ki­sois­sa Tuo­mar­nie­men Met­sä­po­jat ry:n ni­mis­sä. Mei­dän kurs­sim­me edus­ti Äh­tä­rin Ur­hei­li­joi­ta. Meil­lä oli sii­hen ai­kaan ur­hei­li­joi­ta, jot­ka äh­tä­ri­läi­set hy­vin mie­lel­lään ot­ti­vat vah­vis­tuk­sek­si. Oli ke­sä­ur­hei­lua, jopa Vir­ta­nen ni­mi­nen ai­ta­juok­si­ja, joka oli ol­lut yh­den ker­ran Suo­mi-Ruot­si maa­ot­te­lus­sa. Meil­lä oli hy­viä hiih­tä­jiä, pit­kän­mat­kan juok­si­joi­ta jne.

Tuo­hon ai­kaan pe­rus­tet­tiin Äh­tä­rin yh­teis­kou­lun kan­na­tu­syh­dis­tys, joka ryh­tyi ke­rää­män va­ro­ja esit­tä­mäl­lä Ete­lä-Poh­ja­lais­ta kruu­nu­häät -ta­pah­tu­maa. Asi­as­ta ker­rot­tiin aa­mu­käs­kyl­lä ja kah­den tan­hu­a­jan va­jees­ta.

– Niin me kämp­pä­ka­ve­rin kans­sa tuu­mat­tiin, et­tä men­nään kat­so­maan, mil­lais­ta se on. Ja sil­le tiel­le jää­tiin ja kier­ret­tiin eri puo­lil­la.

Erää­nä ta­pah­tu­ma­na on Tuo­mar­nie­mel­lä vuo­sit­tain jär­jes­tet­ty Rin­ke­li­hiih­to, jos­sa ma­ra­to­ni­na kier­ret­tiin met­sä­hal­li­tuk­sen ko­ti­a­lu­een ra­jo­ja.

– Emän­nät lei­poi­vat pään yli me­ne­vän rin­ke­lin hä­vin­neel­le. Ei riit­tä­nyt, et­tä rin­ke­li lai­tet­tiin kau­laan vaan hä­nen piti pi­tää puhe. Van­hat­kin koit­ti­vat hiih­tää ham­paat ir­ves­sä, et­tei jou­du pu­het­ta pi­tä­mään. Rin­ke­li kyl­lä kel­pa­si.