ELY-keskuksissa on avautunut useita rakennettuun ja luonnonympäristöön liittyviä avustushakuja. Haettavissa on avustuksia muun muassa rakennusperinnön hoitoon, luonnonhoitoon ja vesistöjen kunnostamiseen. Hakuajat päättyvät 1.12.2025.
ELY-keskukset suosittelevat käyttämään avustusten hakemiseen sähköistä aluehallinnon asiointipalvelua. Asiointipalvelussa käytetään vahvaa tunnistautumista. Ohessa esimerkkejä avustushakukohteista.
Avustuksia haetaan ELY-keskuksista. Valtion aluehallinnon uudistuksen myötä ELY-keskusten toiminta päättyy vuoden 2025 lopussa. Avustusten myöntämisestä päättävät elinvoimakeskukset, jotka aloittavat toimintansa 1.1.2026. Organisaatiomuutos ei edellytä asiakkaalta toimenpiteitä.
Arvokasta rakennusperintöä jälkipolville
Rakennusperinnön hoitoavustuksilla edistetään kulttuuriympäristön säilymistä rakennuksille kuuluvan arvon mukaisella tavalla. Avustettavan kohteen ei tarvitse välttämättä olla suojeltu tai satoja vuosia vanha, vaan potentiaalisia avustuskohteita tulee jatkuvasti lisää, kun rakennuskanta vanhenee.
Sopivia korjaustoimenpiteitä ovat esimerkiksi vesikaton, rungon ja ulkoseinien, perustusten, ikkunoiden ja ovien tai tulisijojen kunnostaminen. Avustuksia voi hakea myös rakennuksen pihapiirin kunnostamiseen sekä perinteisin menetelmin toteutettavien korjaustoimenpiteiden suunnitteluun.
Avustusta voivat hakea rakennusten yksityiset omistajat, rakennusperinnön hoitoa edistävät yhteisöt, kunnat ja kuntayhtymät.
Tukea vesistöissä ja valuma-alueilla tehtävälle työlle
Avustusta voidaan myöntää hankkeeseen, jonka kohdevesistö on hyvää huonommassa tilassa tai tilan säilymiseen kohdistuu riski. Toimenpiteiden ensisijaisena tavoitteena on oltava vesien hyvän tilan säilyttäminen tai hyvää heikommassa tilassa olevien vesien tilan parantaminen. Vesien tilaa parantamalla voidaan saavuttaa hyötyjä, jotka palvelevat laajasti alueen asukkaita ja virkistyskäyttäjiä. Hankkeet voivat olla paikallisia toteutushankkeita tai alueellisia yhteistyöhankkeita.
Toimia tulee kohdentaa enenevässä määrin ulkoisen ravinnekuormituksen vähentämiseen. Siksi hankkeilta toivotaan entistä vahvempaa valuma-aluelähtöistä yhteistyötä, erilaisia menetelmiä ja asiantuntemusta hyödyntävää suunnittelua ja suunniteltujen toimenpiteiden toteutusta. Hankkeeseen voi kuulua sekä vesistössä että valuma-alueella tehtäviä vesiensuojeluratkaisuja, jotka pidättävät vesiä valuma-alueella, vähentävät vesistöön kohdistuvaa kuormitusta, poistavat ravinteita vesistöistä ja lisäävät luonnon monimuotoisuutta. Sisäisen kuormituksen vähentämistä ja hallintaa tukevia toimia voidaan tukea silloin, kun se on mielekästä pitkän aikavälin tilatavoitteiden toteutumisen näkökulmasta ja ulkoisen kuormituksen merkitys on todettu vähäiseksi tai sen vähentämiseksi on kohdistettu lisätoimia.
Vesien- ja merenhoidon toimenpiteiden ja tavoitteiden lisäksi hankkeiden suunnittelussa ja toteutuksessa on huomioitava luonnon monimuotoisuuden suojelun, kuten rantaluontotyyppien, pienvesien ja lintuvesien suojelun, tavoitteet tarvittavaa ulkopuolista asiantuntemusta hyödyntäen, ja sovittaa näitä yhteen. Toteuttamiskelpoisuutta arvioitaessa otetaan huomioon myös kansallisen valuma-aluesuunnittelun tiekartan tavoitteet ja toimenpiteet. Lisäksi otetaan huomioon valuma-aluetiekartan toteutusta edistävän valuma-aluelähtöisen vesienhallinnan ohjausryhmän mahdollisesti tuottamat tarkemmat linjaukset ja suositukset.
Avustusta ei voi käyttää maanparannusaineiden peltolevitykseen ja toimenpiteisiin, joihin on käytettävissä muuta julkista rahoitusta.
Avustuksen saamiseksi hakijan tulee yleensä olla rekisteröitynyt yhdistys, vesialueen osakaskunta, kalatalousalue, vesilain mukainen yhteisö, kunta tai yritys.
Vesitalouden varautumista, riskienhallintaa ja vesiluonnonvarojen kestävää käyttöä
Avustukset vesistötoimenpiteiden toteuttamiseen on tarkoitettu vesitalouden ja vesiluonnonvarojen kestävän käytön ja vesienhallinnan hankkeille. Avustusta voidaan myöntää vesistön ja vesiympäristön käyttöä ja tilaa sekä vesitalouden varautumista ja riskienhallintaa parantavien tulvasuojelu- ja muiden hankkeiden sekä vesiluonnonvarojen kestävää käyttöä edistävien kehittämis- ja investointihankkeiden tukemiseen.
Vesistön ja vesiympäristön käyttöä ja tilaa parantavina toimenpiteinä tukea voidaan myöntää vesistötoimenpiteille tulvariskienhallintasuunnitelmien mukaiseen tulvariskien hallintaan ja muiden vesitaloudellisten riskien ja haittojen vähentämiseen sekä vesistöjen monipuolisen käytön ja hoidon edistämiseen. Tukea voidaan myöntää myös yhteisiin ojitushankkeisiin osallistumista varten hakijalle, joka ei voi saada maatalouden rakennetukea.
Vesiluonnonvarojen kestävää käyttöä edistävinä hankkeina tukea voidaan myöntää vesitaloussektorin kokeilu-, investointi- ja vientitoimintaa sekä innovatiivisia julkisia hankintoja ja niihin liittyviä toimintamalleja edistäville hankkeille. Tukea voidaan myöntää myös vesitaloussektorin kansainvälistymiseen tähtääville hankkeille, jotka vahvistavat suomalaisten toimijoiden valmiuksia osallistua kansainvälisiin verkostoihin, lisäävät yhteistyötä tutkimus- ja kehittämistoiminnassa sekä tukevat vesitaloussektorin ratkaisujen ja osaamisen vientiä.
Avustuksen hakijana voi olla esimerkiksi rekisteröitynyt yhdistys, vesilain mukainen yhteisö tai kunta.
Kalataloudellisia kunnostuksia
Vesistö- ja kalataloustoimenpiteiden avustusta voidaan myöntää hankkeisiin, joiden tavoitteena on edistää kalan kulkua, kalakantojen luontaista lisääntymistä tai parantaa mahdollisuuksia kestävään kalastukseen. Hankkeilla pyritään erityisesti vahvistamaan uhanalaisten tai vaarantuneiden kalakantojen elinvoimaisuutta.
Avustettavia hankkeita voivat olla esimerkiksi kalakantojen luontaisten lisääntymisalueiden kunnostaminen, kalateiden rakentaminen ja vaelluskalojen luontaisen elinkierron turvaaminen. Etusijalle asetetaan kohteet, jotka on mainittu kansallisessa kalatiestrategiassa, alueellisissa kalataloudellisissa kunnostusohjelmissa tai vesienhoidon toimenpideohjelmissa. Kalataloudellisten kunnostusten avustushaku on keskitetty kolmeen ELY-keskukseen.
Avustusta voivat saada oikeustoimikelpoiset yhteisöt ja yritykset sekä yksityiset henkilöt.
Pohjavesien suojelusuunnitelmia
Pohjavesialueiden suojelusuunnitelmilla edistetään pohjavesien hyvän tilan saavuttamista ja pohjavesien suojelutoimia. Suojelusuunnitelman keskeinen tavoite on tunnistaa pohjavedelle ihmistoiminnasta aiheutuvat riskit sekä ennaltaehkäistä pohjaveden laadun heikkeneminen ja turvata alueen pohjaveden kemiallinen ja määrällinen tila. Suojelusuunnitelman laatimisen ja päivittämisen tulisi kohdistua erityisesti vesienhoidossa tunnistetuille riskipohjavesialueille, mutta myös muille pohjavesialueille, joille kohdistuu runsaasti ihmistoiminnasta aiheutuneita paineita.
Avustusta myönnetään vain kunnille, kuntayhtymille ja yleishyödyllisille yhdistyksille pohjavesialueiden suojelusuunnitelmien laatimiseen ja suunnitelmien päivittämiseen.
Avustusta rauhoitettujen eläinten vahinkojen ennaltaehkäisemiseen
ELY-keskuksesta voi hakea avustusta luonnonsuojelulailla rauhoitettujen eläinten (esimerkiksi valkoposkihanhi, joutsen, kurki) aiheuttamien viljelys- ja eläinvahinkojen, maakotkan aiheuttamien porotalousvahinkojen, sääksen kalanviljelylaitoksille aiheuttamien vahinkojen sekä rakennuksille aiheutuvien vahinkojen ennaltaehkäisemiseen.
Avustusta voidaan myöntää tavaroiden ja palveluiden hankintaan sekä tutkimukseen ja kehitystyöhön. Vahinkojen ennaltaehkäisemiseen liittyvät tavarat voivat olla esimerkiksi rauhoitettujen lintujen passiiviseen karkottamiseen tarkoitettuja laitteita sekä palveluja, kuten esimerkiksi koirilla tai ihmisvoimin toteutettavaa lintujen aktiivista häirintää.
Avustuksen myöntäminen perustuu kokonaisharkintaan ja arvioon ennaltaehkäisevien toimenpiteiden odotetusta vaikuttavuudesta, kustannustehokkuudesta ja toteuttamiskelpoisuudesta rauhoitettujen eläinten aiheuttamien vahinkojen vähentämiseksi sekä siitä, ettei toimenpiteisiin ole saatu muuta julkista rahoitusta. Myönnetty avustus voi kattaa kustannukset osaksi tai kokonaan.
Avustusta rakennuksille aiheutuvien vahinkojen ennaltaehkäisemiseen voivat hakea luonnolliset henkilöt ja muut yhteisöt.
Viljelys- ja eläinvahinkojen sekä maakotkan porotaloudelle ja sääksen kalanviljelylaitoksille aiheuttamien vahinkojen ennaltaehkäisemiseen kohdistuvaa avustusta voivat hakea luonnolliset henkilöt, yritykset ja muut yhteisöt. Hakijat voivat myös tehdä yhteishankkeita.
Avustusta oikeasta ELY-keskuksesta
Kaikkia edellä mainittuja avustuksia haetaan pääsääntöisesti siitä ELY-keskuksesta, jonka alueella toimenpiteet aiotaan tehdä.
Vesitalouden tehtävistä vesiliiketoiminnan kehittämistä, kokeiluja, kumppanuuksia tai vientiä edistävien avustusten haku on keskitetty valtakunnallisesti Etelä-Savon ELY-keskukseen. Lisäksi kalatalousavustusten haku on keskitetty valtakunnallisesti kolmeen ELY-keskukseen.
Lisäksi 6.10. on avattu uudelleen avustushaut öljy- ja maakaasulämmityksestä luopuville omakoti- ja paritalojen omistajille. Avustukset ovat ympäristöministeriön ja maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalojen harkinnanvaraisia valtionavustuksia.
Tarkemmat hakuohjeet löytyvät ELY-keskuksen verkkosivuilta.