En­si vii­kol­la siir­rym­me jou­lu­vii­kol­le. Päi­vä päi­väl­tä olem­me lä­hem­pä­nä tuo­ta suur­ta juh­laa, jon­ka val­mis­te­lut ovat ol­leet käyn­nis­sä jo to­vin.

Vaik­ka jou­lun val­mis­te­lut saat­ta­vat tun­tua stres­saa­vil­ta ja ras­kail­ta­kin, on hyvä muis­tut­taa it­se­ään, et­tei jou­lus­sa ole kyse kii­rees­tä ja stres­sis­tä. Ei lain­kaan. Van­ha sa­non­ta­kin sa­noo, et­tei jou­lu tule te­ke­mäl­lä.

”Jou­lu­rau­ha löy­tyy sy­dä­mes­tä” kuu­los­taa kli­sei­sel­tä, mut­ta sii­nä pii­lee to­tuu­den sie­men. Kun mal­tam­me py­säh­tyä ja ve­tää sy­vään hen­keä, nä­em­me kai­ken kau­niin ym­pä­ril­läm­me. Huo­maam­me, et­tä kaik­ki on hy­vin, vaik­ka em­me jat­ku­vas­ti kii­reh­di­kään.

Vii­meis­tään kii­re lop­puu sil­loin, kun jou­lu­rau­ha ju­lis­te­taan Tu­rus­sa. Se ke­hot­taa mei­tä viet­tä­mään tätä juh­laa har­tau­del­la. Kun­pa it­se ku­kin muis­tai­sim­me sen ja an­tai­sim­me it­sel­lem­me lu­van hel­lit­tää.

Jou­lun pa­ras­ta an­tia ovat lä­hei­set, joi­den kans­sa saam­me tätä juh­laa viet­tää. Sy­dä­mes­tä­ni toi­von, et­tä jo­kai­sel­la oli­si tänä jou­lu­na joku, jon­ka kans­sa ja­kaa jou­lu­a­te­ria, kat­sel­la jou­lu­kuus­ta ja eh­kä­pä jän­ni­tyk­sel­lä odot­taa jou­lu­pu­kin vie­rai­lua.

Toi­von, et­tä meis­tä jo­kai­nen voi­si tänä jou­lu­na kat­soa tätä suur­ta juh­laa las­ten sil­min – odot­ta­vin, nau­ra­vin, säih­ky­vin sil­min.

Tai­a­no­mais­ta jou­lua toi­vot­ta­en

Eli­na Suo­sa­lo