Ke­li­rik­ko­kau­si on al­ka­mas­sa. So­ra­tiet ra­pau­tu­vat, ojan­pien­ta­reet peh­me­ne­vät ja no­pe­as­ti muut­tu­vat olo­suh­teet voi­vat yl­lät­tää ko­ke­neem­man­kin kul­ki­jan. Moni voi to­de­ta, et­tä tut­tu­a­kin tu­tum­pi tie ei huo­men­na ole­kaan ku­ten ei­len.

Ke­vään pin­ta­ke­li­ri­kot ovat tut­tu­ja asi­oi­ta ja toi­vot­ta­vas­ti ei­vät jätä py­sy­viä jäl­kiä ties­töön. Sen si­jaan maa­seu­tu­pi­tä­jien, niin sora- kuin as­falt­ti­tei­den hil­jal­leen rap­peu­tu­mi­nen on nä­kö­jään tul­lut jää­däk­seen. Ties­tö kai­paa ra­haa kun­nos­ta­mi­seen, mut­ta sitä ei ole saa­ta­vil­la. Syy ei siis ole te­ki­jöi­den, vaan ra­hoi­tuk­sen.

Hoi­tou­ra­koi­ta teh­dään, mut­ta se­kään ei ko­ko­nais­ti­lan­net­ta kor­jaa ja paik­ka pai­kan pääl­lä ei rii­tä. Asi­aan vä­hem­män pe­reh­ty­neen­kin nä­ke­myk­ses­tä kor­jaus­ta ki­pe­äs­ti kai­paa­via, tär­kei­tä maa­kun­tien ties­tö­jä pa­ran­ne­taan har­vak­sel­taan. Ajan ham­mas pu­ree tie­verk­koon.

Pu­hu­taan huol­to­var­muu­des­ta ja yh­teis­kun­nan toi­mi­vuu­des­ta mah­dol­li­sen krii­sin osu­es­sa koh­dal­le. Se tar­koit­taa myös niin rau­ta­tie­ver­kos­ton kuin maan­tei­den kun­nos­sa­pi­toa koko maas­sa, ei vain ete­läi­sen Suo­men kis­ko­jen pi­ka­kii­tä­jää.

Suo­mi on pit­kä maa. Myös tääl­lä on elä­mää ja etäi­syy­det pal­ve­lu­jen ää­rel­le usein pit­kät. Au­to­ja tar­vi­taan, jouk­ko­lii­ken­ne ei kul­je joka suun­taan saa­tik­ka rai­ti­o­vau­nu ro­mis­te­le tun­nin vä­lein Soi­nin ”kir­kol­ta” Leh­ti­mä­en ve­ne­sa­ta­man kaut­ta Äh­tä­rin to­ril­le. Oma au­to on eli­neh­to, sa­moin ka­lus­to pui­den kul­je­tuk­seen, kun­nos­sa ole­vat tiet am­bu­lans­seil­le ja pa­lo­au­toil­le, maan­vil­je­li­jöi­den työ­ko­neil­le ja muil­le yrit­tä­jil­le.  

Maa­seu­dul­la on elä­mää. Sen toi­voi­si elin­voi­mai­se­na sekä ve­to­voi­mai­se­na ole­van jat­kos­sa­kin.

Sir­pa Tee­ri­mä­ki