Valtakunnallista Yrittäjän päivää vietetään vuosittain syyskuun 5. päivänä. Päivän takana on Yrittäjän Päivä -säätiö, jonka tarkoituksena on yrittäjätoiminnan tukeminen ja yrittäjyyden arvostuksen edistäminen.
Tänä vuonna päivän järjestäjänä on Keskuskauppakamari, joka kannustaa yrittäjiä jakamaan omaa tarinaansa ja kertomaan arjestaan, suomalaisesta työstä ja kotimaisesta omistajuudesta.
Yrittäjän päivänä paitsi juhlistetaan suomalaista yrittäjyyttä, nostetaan esille sen yhteiskunnallinen merkitys. Yritykset luovat työpaikkoja ja tuottavat verotuloja yhteiskunnalle. Pienelle paikkakunnalle yrityksellä, olipa se pieni tai suuri, on merkitystä. Palvelutarjonta pitää kunnat ja kaupungit elinvoimaisina lisäten asukkaiden viihtyvyyttä päivittäisten palvelujen ollessa saatavilla lähellä.
Päivän teemoihin on kuulunut nuorten innostaminen yrittäjyyden pariin, joko omasta aloitteestaan tai ottamalla vastuun jo toimivassa yrityksessä. Ähtärissä on kouluissa pitkät perinteet yrittäjyyskasvatuksesta ja Sedun Kampus tarjoaa oppia sekä ajantasaista tietoa ammattiin valmistujille myös yrittäjäksi ryhtymisestä. Eväitä tälle polulle löytyy siis läheltä.
Uutisnuotta tuo paikallislehtenä tunnetuksi Alajärven/Lehtimäen, Soinin ja Ähtärin yrittäjien toimintaa. Näin tänäkin vuonna lokakuussa, jolloin julkaisemme yrittäjäteemaisen lehden. Mitä saamme aikaiseksi, se nähdään myöhemmin.
Liput salkoon lauantaina!
Sirpa Teerimäki
