Vii­me per­jan­tai­na meil­lä oli Donk­kis. Täl­lä ker­taa juh­lim­me vii­det­tä­kym­me­net­tä var­hais­nuor­ten ta­pah­tu­maa. Soi­nis­sa Donk­kik­sia jär­jes­te­tään kol­mes­ta nel­jään ker­taa vuo­des­sa. Tämä pe­rin­ne al­koi nel­jä­tois­ta vuot­ta sit­ten.

Näi­den vuo­sien var­rel­la tä­män pe­rin­teen jat­ka­mi­nen on vaa­ti­nut suur­ta mää­rää va­paa­eh­toi­sia ja työn­te­ki­jöi­tä ja hei­dän pa­nos­taan. Näis­sä il­lois­sa on ol­lut sa­to­ja lap­sia vuo­sien var­rel­la, ja hei­dän osal­lis­tu­mi­seen­sa on tar­vit­tu van­hem­pia, jot­ka ovat luot­ta­neet lap­sen­sa mei­dän kä­siim­me.

Mo­net nyt opis­ke­le­mas­sa tai työ­e­lä­mäs­sä ole­vat en­ti­set nuo­rem­me ovat saa­neet hen­gel­lis­tä poh­jaa elä­mään­sä muun mu­as­sa näi­den ta­pah­tu­mien kaut­ta. Mo­net ovat an­ta­neet ai­kaan­sa ja näh­neet vai­vaa sen eteen, et­tä nuo­ri pol­vi voi­si kas­vaa tun­tien Jee­suk­sen. Mo­nes­ta heis­tä on vuo­sien var­rel­la kas­va­nut oman tai mui­den seu­ra­kun­tien us­kol­li­sia jä­se­niä, vas­tuun­kan­ta­jia tai työn­te­ki­jöi­tä.

Näis­tä nuo­ris­ta, hei­dän van­hem­mis­taan sekä kai­kis­ta va­paa­eh­toi­sis­ta on syy­tä ol­la kii­tol­li­nen. Mo­nen­lai­sia ta­pah­tu­mia aloi­te­taan ja jär­jes­te­tään ker­ran tai pari, mut­ta pit­kä sään­nöl­li­nen toi­min­ta ei ole it­ses­tään­sel­vyys. Sii­nä yh­dis­ty­vät vas­tuun­kan­ta­jien kes­tä­vyys, van­hem­pien tuki sekä Ju­ma­lan suu­ri siu­naus.

Eri­tyi­ses­ti tänä päi­vä­nä on eri­tyi­sen tär­ke­ää, et­tä mei­dän lap­sem­me ja nuo­rem­me voi­vat kas­vaa tun­te­maan tur­val­li­sen Tai­vaan Isän, Jee­suk­sen pe­las­ta­ja­na ja syn­tien an­teek­si­an­ta­ja­na, ja Py­hän Hen­gen mat­ka­op­paa­na ikui­seen elä­mään. Mo­net asi­at, joi­ta lap­suu­des­sa opi­taan, kes­tä­vät ai­kui­suu­teen as­ti. Sik­si on suu­ri ilo, ja kai­ken sii­hen näh­dyn vai­van ar­vois­ta, et­tä lap­set saa­vat var­hain kes­tä­vän tur­van elä­mään­sä.

Seu­ra­kun­nan ja van­hem­pien teh­tä­vä kris­til­li­ses­sä kas­va­tuk­ses­sa ko­ros­tuu sitä mu­kaa, kun kris­til­li­sen sa­no­man osuut­ta ka­ven­ne­taan tai ko­ko­naan pois­te­taan jul­ki­sil­la sek­to­reil­la. Lap­set ei­vät ole täl­lais­ta päät­tä­neet, vaan tämä on­gel­ma on mei­dän ai­kuis­ten luo­ma. Se pe­rus­tuu us­kon­non­va­pau­den ne­ga­tii­vi­seen ym­mär­tä­mi­seen, jos­sa us­ko py­ri­tään sii­vo­a­maan pois nä­ky­vis­tä ja kuu­lu­vis­ta, sul­jet­tu­jen ovien taak­se vain heil­le, jot­ka asi­aa erik­seen osaa­vat pyy­tää.

Us­kon­non­va­paus voi ol­la myös po­si­tii­vis­ta, jos­sa jo­kai­sel­la on oi­keus us­koa ja elää sen mu­kai­ses­ti täy­sin avoi­mes­ti. Sa­mal­la toi­sen va­paut­ta sa­maan kun­ni­oi­te­taan ja ar­vos­te­taan. Eri­mie­li­syyk­sis­tä voi­daan kes­kus­tel­la, ei­kä toi­sen­lai­sen us­kon koh­taa­mi­nen ai­heu­ta trau­maa tai muu­ta­kaan va­hin­koa. Oman poh­jan ol­les­sa sel­vä, on help­po koh­da­ta toi­sel­la ta­val­la ajat­te­le­via lä­him­mäi­siä il­man pel­koa tai vi­haa.

Mei­dän teh­tä­väm­me on tar­jo­ta lap­sil­lem­me pa­ras­ta, mitä tie­däm­me. Sitä ei tar­vit­se pyy­tää an­teek­si ei­kä pei­tel­lä. Sa­no­ma Jee­suk­ses­ta an­taa tur­val­li­sen pe­rus­tan elä­mäl­le. Sama sa­no­ma an­taa tar­koi­tuk­sen tä­hän elä­mään, ja kaik­kein tär­keim­pä­nä se an­taa pää­mää­rän, jota koh­ti kul­kea. Jee­suk­sen kans­sa pääs­tään ikui­seen elä­mään.

Ter­ho Ka­ner­vik­ko­a­ho
kirk­ko­her­ra
Soi­nin seu­ra­kun­ta