Ju­ma­la pu­huu meil­le mo­nel­la eri ta­voin. Jos­kus Hä­nen ää­nen­sä kuu­lee tuu­len hu­mi­nas­sa, jos­kus taas vaik­ka lä­him­mäi­sen pu­hees­sa. Ju­ma­lan ää­nen kuu­lee Raa­ma­tun sa­nas­sa ja Hä­nen rak­kau­ten­sa ym­mär­tää in­hi­mil­li­sel­lä kä­si­tys­ky­vyl­lä Jee­suk­sen so­vi­tus­työn kaut­ta.

It­sel­le­ni Ju­ma­la pu­hui jo­kin ai­ka sit­ten kir­jas­ton vaih­to­kir­ja­hyl­lyn ää­rel­lä. Joku oli luo­pu­nut kir­jai­li­ja Jörk Zin­kin te­ok­ses­ta: Ru­kouk­sen tie. Edel­li­sen omis­ta­jan kä­sis­sä ku­lu­nut kir­ja tun­tui odot­ta­van mi­nua.

Ru­kouk­sen tie – kir­ja on pai­net­tu vuon­na 1970. Sen kan­si­leh­dy­käs­sä Zink poh­dis­ke­lee: ”Us­kon, et­tä tä­män päi­vän ih­mi­nen ky­syy enem­män ja kes­ki­te­tym­min kuin ai­kai­sem­mat su­ku­pol­vet.” Jörk Zink jat­kaa vie­lä ai­ka­kau­ten­sa ih­mi­sis­tä: ”Hän ha­lu­ai­si ym­mär­tää, mut­ta ei ym­mär­rä. Hän ha­lu­ai­si us­koa, mut­ta ei voi. Hän ha­lu­ai­si lu­kea Raa­mat­tua, mut­ta ei saa lu­e­tuk­si. Hän ha­lu­ai­si ru­koil­la, mut­ta ei tie­dä mi­ten me­ne­tel­lä.” Tun­tuu, et­tä vii­des­sä­kym­me­nes­sä vuo­des­sa uu­det su­ku­pol­vet ovat yhä sy­vem­pien ky­sy­mys­ten ää­rel­lä ja et­si­mäs­sä vas­tauk­sia siel­tä, mis­tä nii­tä ei löy­dy.

Ih­mi­sen pe­rus­ta­va halu on ym­mär­tää elä­mää ja luo­da ku­vaa Ju­ma­las­ta – sa­noit­taa maa­il­maan nor­mit, joi­ta nou­dat­taa. Mitä vah­vem­min ih­mi­nen ku­vit­te­lee löy­tä­vän­sä vas­tauk­sia ja hah­mot­ta­neen­sa Ju­ma­lan jär­ken­sä avul­la, sitä enem­män hän pää­tyy uu­sien ky­sy­mys­ten ää­rel­le, joi­hin ei löy­dä vas­tuk­sia. Ju­ma­la py­syy sa­lat­tu­na, jär­jen ulot­tu­mat­to­mis­sa, ih­mis­mie­len mit­taa­mat­to­mis­sa. Mys­tee­ri­nä.

Ru­kouk­sen tie – kir­ja ei an­na vas­tuk­sia ih­mi­sen ky­sy­myk­siin, vaan vie ih­met­te­le­mään, hil­jen­ty­mään ja jär­jen le­poon Ju­ma­lan edes­sä.

Ju­ma­laa et­sies­sä jär­jen tu­lee vai­e­ta ja ym­mär­ryk­sen nöyr­tyä. Sa­lat­tu Ju­ma­la on löy­det­tä­vis­sä – Hän on huo­kaus­mat­kan pääs­sä, siel­lä mis­sä ih­mi­nen ym­mär­tää oman riit­tä­mät­tö­myy­ten­sä, ra­jal­li­suu­ten­sa ja tar­vit­se­vuu­ten­sa: Jee­sus Kris­tus – ”Mi­nun­kin puo­les­ta an­net­tu ja vuo­da­tet­tu,” vas­tauk­sek­si ky­sy­myk­sii­ni, le­vok­si ja rau­hak­si, so­vi­tuk­sek­si sii­hen mie­le­ni vel­kaan. Ih­mi­sek­si Hän mei­dät loi, elä­mään yh­tey­des­sä kans­saan – ih­met­te­le­mään.

Van­han kir­jan vä­lis­tä ti­pah­taa työ­pöy­däl­le­ni pie­ni lap­pu, jos­sa lu­kee: Her­ra sa­noo: ”Joka mi­nut löy­tää, löy­tää elä­män.” Snl. 8:35.

Ul­la Ant­ti­la
di­a­ko­ni
Ala­jär­ven seu­ra­kun­nan Leh­ti­mä­en alue