Etelä-Pohjanmaan Osuuspankki on tehnyt 20 000 euron lahjoituksen Hope – Yhdessä & Yhteisesti ry:n Seinäjoen paikallistoiminnalle. Lahjoitus suunnataan suoraan Etelä-Pohjanmaan alueen vähävaraisten perheiden lasten ja nuorten harrastuksiin Hope ry:n harrastetuen kautta. Tavoitteena on edistää lasten ja nuorten hyvinvointia sekä tarjota tasavertaiset mahdollisuudet osallistua mielekkääseen vapaa-ajan toimintaan.
– Lasten ja nuorten harrastusmahdollisuuksien tukeminen on tärkeä osa OP Etelä-Pohjanmaan vastuullisuustyötä. Lahjoituksen avulla halutaan varmistaa, että mahdollisimman moni lapsi ja nuori pääsee harrastuksen pariin perheen taloudellisesta tilanteesta riippumatta, kertoo OP Etelä-Pohjanmaan toimitusjohtaja Olli Tarkkanen.
Hopen harrastetukea voidaan myöntää kouluikäiselle lapselle ja nuorelle. Tuella voi kattaa esimerkiksi urheiluseurojen kausimaksuja, välineitä tai muita harrastuksiin liittyviä kuluja.
Tänä vuonna harrastustukea tarvitsevien lasten määrä on lähes kaksinkertaistunut, ja tuki loppui kesken syksyllä. Kasvaneen kysynnän vuoksi yksittäisten tukien määrää on jouduttu pienentämään, jotta useampi perhe hyötyisi tuesta. Varat harrastustukiin Hope saa lahjoitusten kautta.
– OP Etelä-Pohjanmaan lahjoituksen ansiosta meidän ei ehkä tarvitse ensi vuonna pienentää harrastustuen määrää, vaan voimme hyvin todennäköisesti pitää summan samana kuin tänä vuonna. Tämä on erittäin tärkeää perheille, sillä harrastemaksut ovat jatkuvasti nousussa ja harrastaminen on koko ajan kalliimpaa, kertoo Hope Seinäjoen tiimin vapaaehtoinen Marianne Grön.
Hae tukea
Harrastetukea voi hakea seuraavan kerran 12.1.2026 alkaen Hope ry:n verkkosivuilla: www.hopeyhdistys.fi.
Harrastetukea voidaan myöntää 6–17-vuotiaille lapsille ja nuorille säännölliseen harrastamiseen. Tuki maksetaan suoraan seuralle tai järjestävälle taholle laskun perusteella, mieluiten kertasuorituksena. Myönnetty tuki on käytettävissä vuoden ajan myöntöpäivästä, ja sitä voi hakea uudelleen aikaisintaan vuoden kuluttua edellisestä päätöksestä.
Harrastetukea vuodelle 2026 voi hakea 12.1.2026 alkaen osoitteessa https://hopeyhdistys.fi/tarvitsen-apua/harrastustuen-hakeminen/
Tukea ei myönnetä välillisiin kustannuksiin (esim. bensa- ja ruokakulut), rästimaksuihin, jos lapsella on useampi maksullinen harrastus tai hakijalle, jolla ei ole oikeutta Suomen sosiaaliturvaan (KELA-kortti).
