Elina Suosalo
Kolmas Linja on hävikkiruoan jakopiste Lehtimäellä, se toimii seurakuntakodin niin sanotulla pikkupuolella torstaisin kello 10–12. Toimintaa pyöritetään ja kehitetään vapaaehtoisten toimesta, vapaaehtoisia on ruokajaossa aina kaksi.
– Vapaaehtoisten rinki toimii tällä hetkellä hyvin, mutta mikäli joku haluaisi tulla mukaan tämän kaltaiseen vapaaehtoistyöhön, niin minuun voi ottaa yhteyttä, Alajärven seurakunnan Lehtimäen alueen diakoni Ulla Anttila kertoo.
– Vapaaehtoiset kirjoittavat työsopimuksen, jolla sitoutuvat muun muassa vaitioloon sekä muihin ruokajakoon liittyviin säädöksiin.
Hävikkiin tulevat elintarvikkeet tulevat tällä hetkellä Lehtimäen Salesta.
– Eri tilaisuuksista jäänyttä ruokaa tarjotaan silloin tällöin Kolmannen Linjan ruokajakoon. Valitettavasti emme ota pakastettavaksi muuta, kuin kaupan ylijäämää. Kaupan kanssa meillä on selkeät systeemit jakoon tulevien elintarvikkeiden käsittelystä.
Anttila kertoo aloitteen hävikin jaosta tulleen alun perin Lehtimäen Salen suunnalta. Myymäläpäällikkö Aili Halla-aho halusi kohdentaa kaupasta tulevan hävikin Lehtimäelle. Hänen sydämellänsä olivat erityisesti lehtimäkeläiset lapsiperheet.
– Ensimmäiset ruokakassit pakattiin Kolmannella Linjalla kevättalvella 2025 tuolloin diakonian sijaisena toimineen Merja Rantakankaan toimesta. Nimi ”Kolmas Linja” on niin ikään Merjan ideoima.
– Sittemmin toimintaa on kehitetty ja saatu apua omavalvontasuunnitelman laatimiseen sekä käytännön vinkkejä Ähtärin diakoniatyöntekijä Paula Häkkiseltä. Ähtärissä hävikkiä on jaettu jo useiden vuosien ajan.
Kuivatuotteet mukaan jakoon
Kolmannen Linjan vapaaehtoiset kokoontuivat joulun alla Anttilan kanssa tarkastelemaan kulunutta vuotta ja pohtimaan, miten hävikin valikoimaa voisi laajentaa kuivatuotteilla, joita ei juurikaan kaupan suunnalta jakoon tule.
– Tällöin syntyi idea niin sanotusta Ruokakolehdista. Yksityiset ihmiset voivat ostaa valmiiksi määriteltyjä tuotteita ja tuoda niitä seurakuntakodin aulasta löytyvään keräyskoriin. On ollut ilo huomata, miten koriin ilmaantuu erilaisia kuivatuotteita.
– Tuotelista löytyy Alajärven seurakunnan Lehtimäen alueen Facebook-ryhmästä sekä seurakuntakodilta. Myös Lehtimäen niin sanotussa puskaradioryhmässä Facebookissa nostetaan ajoittain tuotelistaa.
– Listasta voi noukkia yksittäisiä tai useampia tuotteita keräykseen tai tuoda vaikka kauppakassillisen kerralla. Vapaaehtoiset hakevat tuotteet keräyspisteeltä Kolmannen Linjan valikoimaan.
Hävikkijaossa voi asioida anonyymisti, asiakkaat tulevat jakohuoneeseen yksi kerrallaan. Toiminnan joustavuuden ja tasapuolisuuden vuoksi osa pakastetuotteista on pakattu valmiiksi.
– Ruokajaolle on ollut selkeä tarve. Hakijoita on kutakuinkin 60 ruokakunnalle kuukaudessa. Kolmas Linja toimii diakoniapäivystyksen kanssa samanaikaisesti, joten samalla voi käydä päivittämässä kuulumisia. Mikäli aikataulullisesti on hankala päästä jakoon tai diakonian vastaanotolle, niin voi olla yhteydessä ja sopia käynnistä erikseen, Anttila kertoo.
