Sirpa Teerimäki
Yrittäjyys on muutoksiin sopeutumista ja haasteisiin vastaamista. Tälle tielle 40 vuotta sitten asettunut Ilkka Kyttä ei alun perin ollut ajatellut yrittäjäksi ryhtymistä ja toteaa sen olleen lähinnä sattumaa.
Asia sai alkunsa Jyväskylässä 12.10.1985 eli samana vuonna, jolloin Ilkka suoritti fysioterapeutin tutkinnon. Yrityskumppanina Jyväskylässä oli aluksi niin ikään ähtäriläinen Timo Luomaranta, jonka kanssa hän avasi toisen yrityksen Ähtäriin. Myöhemmin tämä yritys jäi Ilkalle.
– Silloin oli fysioterapeuteista huutava pula. Kun sain opiskelupaikan, kysyttiin tulenko töihin, kun valmistun. Silloin sai valita mihin menee ja mihin suuntautuu. Olen valmistunut lämpöpakkaus/hieronta-aikana, Ilkka naurahtaa.
Fysioterapia on muuttunut paljon ajan kuluessa ja vuosikymmeniin mahtuu lukuisia läpikäytyjä koulutuksia. Ilkan osalta tärkeimpänä näistä pitkä alaraajapuolen koulutus, jota hän kävi vuoden ajan vaimonsa Annen kanssa Turussa.
– Fysioterapia on muuttunut paljolti kuntoutumiseksi, jonka johdosta laitoimme Salinkin pystyyn, Ilkka kertoo. Kuntosali- ja liikuntatila Sali tukee koko yrityksen toimintaa.
– Paljon käymme asiakkaiden kanssa Salilla ja omatoiminen, kontrolloiva fysioterapia jatkuu siellä.
– Leikkaustekniikat ovat muuttuneet, avoleikkauksista siirrytty tähystyksiin ja toipumisajan muuttuneet sen myötä. Suurimpana muutoksena ehkä se, että lonkkahoitoja on vähemmän koska ne leikataan niin äkkiä. Leikkauksia tehdään päiväkirurgiassa ja kuntouksen alkaminen on erilaista. Osassa on konservatiivinen hoito eli vammaa ei leikata, vaan se hoidetaan kipsihoidolla ja fysioterapialla. Tämä on vaihtoehto leikkaukselle.
Ilkan asiakkaina oli yrittäjyyden alkutaipaleella paljon sotainvalideja ja työikäisiä. Hän toimi myös paikallisten sotainvalidien yhdistyksen kautta heidän asiainhoitajanaan kahdeksan vuoden ajan. Koronan jälkeen ikääntyneempää asiakaskuntaa ei ole niin paljoa hakeutunut hoitoihin. Muuten siitäkin haastavasta ajanjaksosta selvittiin kuitenkin hyvin.
Omatoimisuutta fysioterapiaan hakeutumisessa
Positiivista asiakkaiden näkökulmasta on tänään se, että Kela korvaa fysioterapian neljä kertaa kalenterivuodessa ilman lääkärillä käyntiä.
– Aikaisemmin piti olla lähete, nyt sitä ei tarvita. Tuki- ja liikuntaelinasioissa tulisi enemmän miettiä, mennäkö lääkäriin vai oman paikkakunnan fysioterapeutille ja lääkärille vasta tarvittaessa sen jälkeen. Paikkakunnalla on vielä kuitenkin fysioterapiapalvelua, Ilkka muistuttaa.
Ilkan erikoisalaa on alaraajakuntoutus laajalta alueelta. Tukipohjallisten tekemisestä hänellä on vankka kokemus, sillä pohjallisia on valmistunut useita tuhansia vuodesta 2001 lähtien.
Vakiintunutta toimintaa
Yrityksen toiminta on vakiintunut Ähtärissä mistä kiitos asiakkaille.
– Aika paljon on vakituisia asiakkaita, jopa sellaisia, jotka ovat käyneet meillä ihan alusta lähtien tilojen ollessa Kantakrouvin yläkerrassa.
– Emme ole laajentaneet toimintaa, vaan toiminta on laajentunut, Ilkka toteaa. Ähtärin Fysio-keskuksessa työskentelee tällä hetkellä yrittäjäparin lisäksi yksi vakituinen työntekijä sekä osa-aikaisia tekijöitä tarpeen mukaan.
– On ollut onni saada työntekijöitä, jotka haluavat kehittyä ja ovat tuoneet vaihtelua ja monenlaista positiivista yritykseen. Olemme kannustaneet heitä pätevöitymään lisää ja kaikki ovat kouluttautuneet pitkälle. Mikäli he ovat vaihtaneet muihin tehtäviin, olemme saaneet edelleen apua kiireeseen.
Kysyttäessä mikä yrittäjyydessä ja fysioterapeutin ammatissa on parasta, toteaa Ilkka kokonaisuutena palkitsevinta olevan tyytyväiset asiakkaat. Alan vaihdos ei ole tullut mieleen.
– Kai tästä työstä on tykännyt, kun on sitä näinkin kauan jo tehnyt.
Vapaa-ajallaan pitkänlinjan yrittäjä harrastaa golfia, jääkiekkoa, metsähommia ja kalastusta. Täydellisesti pään nollaa työasioista bridge.
Tulevaisuuden toiveena on yrityksen toiminnan jatkuminen siinä vaiheessa, kun itselle tulee halu hellittää. Tämän aika ei ole kuitenkaan vielä, virtaa miehessä riittää edelleen.
