Pyhäinpäivänä muistamme edesmenneitä rakkaitamme ja viemme haudoille kynttilöitä, seppeleitä ja kukkia. Suomen evankelis-luterilaisen kirkon nettisivuilla todetaan kynttilöiden ja lyhtyjen muodostavan yhdessä valomeren, joka valaisee marraskuun pimeyden. Sen lisäksi, että muistamme rakkaitamme, tämä päivä muistuttaa meitä myös toivosta kohdata heidät jälleen. Kaunis ja lohduttava ajatus.
Pyhäinpäivään eli vainajien muistopäivään liittyvä perinne hautausmaille menosta ja kynttilöiden sytyttämisestä alkoi jo toisen maailmansodan aikaan. Nykysinkin pyhäinpäivä kuuluu Suomessa suurimpien juhlapyhien joukkoon.
Kynttilän sytyttäminen pimeyttä vastaan luo toivoa, etenkin syksyn ja talven kohtaamishetkeen, jolloin pimeys peittää valon aikaisin illalla. Valaiseva liekki levittää toivoa pimeään maailmaan ja osoittaa, että valo on vahvempi kuin pimeys. Valo antaa voimaa ja rohkeutta kaikille, jotka surevat ja kaipaavat.
Jokainen sytytetty kynttilä kertoo jonkun kuolleen ja jonkun kaipaavan häntä. Asia on samalla kertaa sekä kaunis, että äärettömän surullinen. Kuolema ja suru ovat kuitenkin jotain, mitä kannamme yhdessä. Kukaan ei ole yksin surunsa kanssa ja toivo koskettaa meitä kaikkia.
Sirpa Teerimäki