Lii­ken­ne­tur­van kam­pan­ja hei­jas­ti­men käyt­tä­mi­ses­tä on ver­rat­to­man hie­no. Se on pait­si va­lis­ta­va, myös viih­dyt­tä­vä, ja niin tot­ta.

Syk­syn tul­len on enem­män kuin toi­vot­ta­vaa, et­tä mei­dän kun­kin kul­ki­jan hi­han­pie­les­sä, tas­kus­sa tai kas­sis­sa keik­kuu pi­me­äs­sä kul­ki­jas­ta ker­to­va hei­jas­tin. Niin lap­sil­la kuin ai­kui­sil­la.

Lii­ken­ne­tur­van tuo­reen ky­se­lyn mu­kaan jopa 99 pro­sent­tia suo­ma­lai­sis­ta ko­kee ja­lan­kul­ki­jan hei­jas­ti­men käy­tön to­del­la tai mel­ko tär­ke­ä­nä. Ei mi­tään mut­ku­ja -kam­pan­ja muis­tut­taa ot­ta­maan hei­jas­ti­met syk­syn tul­len käyt­töön.

Hei­jas­tin ei pois­ta au­toi­li­joi­den vas­tuu­ta lii­ken­tees­sä, vaan ede­saut­taa kä­ve­li­jöi­den ja pyö­räi­li­jöi­den nä­ky­mis­tä. Lii­ken­ne­tur­va muis­tut­taa, et­tä au­toi­li­jan on ai­na ajet­ta­va sel­lais­ta no­peut­ta, et­tä pys­tyy py­säyt­tä­mään au­ton­sa suo­ja­tien eteen myös pi­me­äl­lä tai sa­teel­la.

Myös ra­tin ta­ka­na is­tu­vien on syy­tä kiin­nit­tää hei­jas­tin asuun­sa, sil­lä ku­ten lii­ken­ne­tur­va tie­dot­tees­saan to­te­aa, har­va meis­tä pys­tyy aja­maan suo­raan työ­pöy­tän­sä ää­reen. Jos­sain vai­hees­sa au­toi­li­ja­kin jal­kau­tuu me­no­pe­lis­tään.

Suo­si­tel­ta­vaa au­toi­li­jan osal­ta on myös tas­ku­lam­pun tai ot­sa­lam­pun, sekä hei­jas­tin­lii­vin pi­tä­mi­nen au­tos­sa. Mi­kä­li mat­ka jos­tain syys­tä kat­ke­aa ja jou­du­taan odot­ta­maan apu­jouk­ko­ja tien si­vus­sa, nä­ky­vät va­rus­teet ovat kaik­kien tur­val­li­suu­den kan­nal­ta ää­rim­mäi­sen tär­ke­ät.

Jäl­leen ker­ran – unoh­de­taan mu­ti­nat, ryh­dy­tään toi­meen ja lai­te­taan hei­jas­ti­met hei­lu­maan. Myös mu­ka­na kul­ke­vil­le lem­mi­keil­le.

Tur­val­lis­ta syk­syä!

Sir­pa Tee­ri­mä­ki