Pää­si­äi­seen las­keu­tu­mi­nen al­koi las­ki­ai­ses­ta. Vii­me vii­kol­la vie­tim­me hil­jais­ta viik­koa, joka toi mei­dät Raa­ma­tun nä­kö­kul­mas­ta pää­si­äi­sen ajan ydin­ta­pah­tu­mien ää­rel­le. Draa­man kaa­ri kul­mi­noi­tui ris­til­le ja tyh­jän hau­dan ih­mee­seen. ”Mik­si te et­sit­te elä­vää kuol­lei­den jou­kos­ta? Ei hän ole tääl­lä, hän on nous­sut kuol­leis­ta.” Oli en­ke­lin vies­ti Jee­suk­sen ruu­mis­ta voi­te­le­maan tul­leil­le nai­sil­le.

Myö­hem­min Jee­sus il­mes­tyi pa­ril­le ope­tus­lap­sel­leen Em­mauk­sen tiel­lä, kul­ki hei­dän kans­saan ja pu­hui heil­le. Sil­ti he ei­vät tun­nis­ta­neet mies­tä, jon­ka seu­ras­sa oli­vat viet­tä­neet tii­vis­ti ai­kaa use­an vuo­den ajan, kuun­nel­len hä­nen ope­tuk­si­aan Ju­ma­lan val­ta­kun­nas­ta, ru­kouk­ses­ta ja pu­het­ta sii­tä mitä hä­nel­le tu­li­si ta­pah­tu­maan. Meni ai­kaa, en­nen kuin nämä Jee­suk­sen lä­him­mät ky­ke­ni­vät ym­mär­tä­mään mitä oli ta­pah­tu­nut. Jee­sus oli to­ti­ses­ti nous­sut kuol­leis­ta!

Ylös­nous­sut Jee­sus elää tä­nään­kin! Tun­nis­tam­me­ko me hän­tä, kun hän kul­kee vie­rel­lä ja pu­huu meil­le? Jee­sus pu­huu meil­le kul­le­kin hen­ki­lö­koh­tai­ses­ti. Hä­nen ää­nen­sä on lem­peä, vaik­ka hän pu­huu­kin meil­le elä­mäs­täm­me ja sy­dä­men asen­tees­ta asi­oi­ta, joi­ta mei­dän ih­mis­ten on vai­kea koh­da­ta it­ses­säm­me.

Juu­ri sik­si Ju­ma­lan poi­ka tuli maa­il­maan ja ris­tiin­nau­lit­tiin, jot­ta meil­lä oli­si hä­nen kaut­taan ja hä­nes­sä rau­ha suh­tees­sa Ju­ma­laan. Hä­nen pu­heen­sa roh­kai­see mei­tä koh­taa­maan oman voi­mat­to­muu­tem­me ja oma­voi­mai­suu­tem­me.

Hän on jo kan­ta­nut kai­ken syn­tim­me, syyl­li­syy­tem­me ja hä­pe­äm­me ris­til­le. Mei­dän ei tar­vit­se pii­lo­tel­la it­se­äm­me Ju­ma­lan edes­sä, ei an­sai­ta hä­nen rak­kaut­taan. Hän on jo ra­kas­ta­nut mei­tä niin pal­jon, et­tä an­toi ai­no­an poi­kan­sa kuol­la puo­les­tam­me. Ope­tus­las­ten ta­voin mei­dän teh­tä­vä on vain sa­noa: Minä us­kon, hän elää!

– Jee­sus Kris­tus Ju­ma­lan poi­ka, kat­so mi­nuun ku­ten kat­soit Pie­ta­riin, kun hän oli si­nut kiel­tä­nyt, niin kuin syn­ti­seen nai­seen fa­ri­seuk­sen huo­nees­sa ja ryö­vä­riin ris­tin­puul­la: Ar­mah­ta­en!

Ul­la Ant­ti­la
di­a­ko­ni
Ala­jär­ven seu­ra­kun­nan Leh­ti­mä­en alue