Tämä tal­vi on ol­lut vaih­te­le­vaa ke­lien suh­teen; mil­loin pää pai­nuk­sis­sa on yri­tet­ty sel­viy­tyä pää­kal­lo­ke­leis­tä ve­si­sa­tei­neen, mut­ta mu­kaan on mah­tu­nut au­rin­koi­sia tal­vi­päi­vi­ä­kin. Nyt ajas­sa on siir­ryt­ty va­lon mää­rän li­sään­ty­es­sä koh­ti ke­vät­tä. Kynt­ti­län­päi­vä (2.2.) on sy­dän­tal­ven vii­mei­nen merk­ki­päi­vä, jon­ka jäl­keen alet­tiin jo odot­taa ke­vät­tä. Sy­dän­tal­vi on Suo­mes­sa kui­ten­kin eri­tyi­sen kau­nis­ta ai­kaa, jos on riit­tä­väs­ti pak­kas­ta ja lun­ta. Tämä tie­tys­ti vain niil­le ih­mi­sil­le, jot­ka tal­ves­ta naut­ti­vat.

Men­neen sun­nun­tain (9.2.) Raa­ma­tun teks­teis­sä pu­hu­taan jo kyl­vös­tä. Päi­vän ot­sik­ko­na oli kah­den­lai­nen kyl­vö. Var­si­nai­nen pel­to­jen kyl­vö­työ saa vie­lä kui­ten­kin odot­taa pi­dem­mäl­le ke­vää­seen.

Jee­sus ker­too ver­tauk­sen kyl­vä­jäs­tä, joka kyl­vää hy­vän sie­me­nen pel­toon­sa. Mut­ta myös hä­nen vas­tus­ta­jan­sa kyl­vää sie­me­nen­sä. Kas­vaa rik­ka­vil­jaa hy­vän vil­jan jou­kos­sa. Kum­man­kin kyl­vä­mä sie­men kas­vat­taa siis oman sa­ton­sa, mut­ta ih­mi­nen ei ky­ke­ne ai­na ar­vi­oi­maan, mis­sä kul­kee Ju­ma­lan ja pa­han val­ta­kun­nan raja. Vas­ta Ju­ma­la te­kee oi­ke­an erot­te­lun ai­ko­jen lo­pul­la. Ih­mis­ten tu­lee sen täh­den an­taa Ju­ma­lan sa­nan vai­kut­taa. Näin he kes­tä­vät tois­ten­sa heik­kouk­sia odot­ta­es­saan Ju­ma­lan kor­juu­ai­kaa.

Jee­suk­sen sa­nat kut­su­vat mei­tä sie­tä­mään omia ja tois­ten heik­kouk­sia. Seu­ra­kun­nan ja ih­mi­syh­tei­sön jä­se­ni­nä mei­tä kut­su­taan kär­si­väl­li­syy­teen suh­tees­sa omaan kas­vuun kris­tit­ty­nä ja ih­mi­si­nä sekä jät­tä­mään kaik­ki lo­pul­li­set ar­vi­oin­nit Ju­ma­lal­le. Täs­sä elä­mäs­sä mei­dän pi­täi­si suh­tau­tua jo­kai­seen mah­dol­li­se­na sa­toa tuot­ta­va­na vil­ja­na – me em­me osaa vie­lä erot­taa, mikä on rik­ka­vil­jaa ja mikä ei. Usein käy niin, et­tä kun ih­mi­nen tu­lee koh­del­luk­si hy­vin ja kau­niis­ti, hä­nes­tä kuo­riu­tuu jo­tain hy­vää ja kau­nis­ta. Jos taas saa osak­seen ai­na epä­luu­loa ja kal­toin­koh­te­lua, op­pii ole­maan it­se­kin epä­luu­loi­nen ja jopa hyök­kää­vä mui­ta koh­taan.

Oleel­lis­ta on ol­la kär­si­väl­li­nen. Hä­täi­syys voi ai­heut­taa ereh­dyk­siä.

Ih­mi­sen ajat­te­lu ja suh­tau­tu­mi­nen maa­il­maan ja asi­oi­hin usein muut­tuu iän myö­tä. Mitä nuo­rem­pi on, sitä vah­vem­min yleen­sä edus­taa mus­ta­val­kois­ta ja eh­do­ton­ta ajat­te­lua. Kas­vun ja iän myö­tä ajat­te­lu muut­tuu kui­ten­kin joko har­maam­mak­si tai kir­ja­vam­mak­si sekä ym­mär­tä­väm­mäk­si ja sal­li­vam­mak­si. On­ko si­nun koh­dal­la­si käy­nyt näin?

En­tä ovat­ko kas­vuo­lo­suh­teet ai­na ihan­teel­li­set? Elä­mäs­sä tu­lee vas­taan eri­lai­sia vas­toin­käy­mi­siä ja var­jo­paik­ko­ja. Mi­ten sitä osa­kaan suh­tau­tua kaik­keen pai­no­las­tiin, jota tun­tuu tu­le­van lii­kaa kan­net­ta­vak­si var­sin­kin niil­le, joil­la sitä on jo lii­kaa­kin.

Men­neen sun­nun­tain (9.2) vir­res­sä 846:1-2 kor­juu­a­ja­tuk­sia sa­noi­te­taan näin:

Her­ra, olet aut­ta­jam­me,
si­nun ovat tai­vas, maa.
Si­nul­ta myös elä­mäm­me
tien ja tar­koi­tuk­sen saa.
Min­kä teem­me ru­koil­len,
si­nuun, Her­ra, us­ko­en,
saam­me jät­tää hal­lin­taa­si,
siu­nauk­seen lu­paa­maa­si.
Kor­juu­päi­vän saa­pu­es­sa
sato tal­teen kor­ja­taan.
Kii­tos, Her­ra, lah­jas­ta­si,
an­ti­mis­ta hy­vän maan.
Valo, läm­pö au­rin­gon
voi­ma kai­ken kas­vun on.
Mitä kyl­vää, sitä niit­tää,
kyl­vö, sato Luo­jaa kiit­tää.

Siu­nat­tua kas­vu­voi­maa jo­kai­sel­le ke­vää­seen!

Jen­ny Kär­ki
vt. kirk­ko­her­ra
Äh­tä­rin seu­ra­kun­ta