Jou­lu on jo ovel­la, mut­ta lun­ta ei näy. Sää­en­nus­teet­kaan ei­vät toh­di lu­va­ta, et­tä val­kea jou­lu oli­si ai­na­kaan koko Suo­mes­sa. Val­ke­an jou­lun kai­puu lie­nee mo­nel­le oleel­li­nen osa jou­lua tai ai­na­kin tal­vea. Jou­luun liit­tyy mo­nen­lais­ta kai­paus­ta ja odo­tus­ta.

En­sim­mäi­nen ad­vent­ti­sun­nun­tai vie­tet­tiin Äh­tä­rin seu­ra­kun­nas­sa iloi­sis­sa tun­nel­mis­sa, kun seu­ra­kun­tam­me viet­ti kant­to­ri Maa­rit Ho­si­o­na­hon vir­kaan­siu­naa­mis­mes­sua. Juh­la oli odo­tet­tu ja toi­vot­tu. En­sim­mäi­ses­tä ad­ven­tis­ta al­kaa kai­ken kan­san jou­lun odo­tus ja uu­si kirk­ko­vuo­si.

Vaik­ka ele­tään vuo­den pi­mein­tä ai­kaa, kris­til­li­ses­sä juh­la­pe­rin­tees­sä valo li­sään­tyy en­sim­mäi­ses­tä ad­vent­ti­sun­nun­tais­ta läh­tien. Kir­kois­sa ja mo­nis­sa ko­deis­sa syt­ty­vät ad­vent­ti­kynt­ti­lät, jot­ka muis­tut­ta­vat jou­lun lä­hes­ty­mi­ses­tä ja Ju­ma­lan lu­paus­ten täyt­ty­mi­ses­tä: Jee­sus, maa­il­man valo, tu­lee pi­mey­den kes­kel­le.

Ad­vent­ti­ai­ka kes­tää lu­te­ri­lai­ses­sa kir­kos­sa nel­jä viik­koa. Jou­lu­päi­vää edel­tää nel­jä ad­vent­ti­sun­nun­tai­ta, jol­loin ne­li­haa­rai­seen ad­vent­ti­kynt­te­lik­köön sy­ty­te­tään joka viik­ko yk­si uu­si kynt­ti­lä. Sa­maan ai­kaan li­sään­ty­vät myös jou­lu­va­lot ko­deis­sa, pi­hoil­la ja ka­duil­la. Päi­vän­va­lon vä­he­tes­sä ha­lu­taan luo­da jou­lun tun­nel­maa.

Ad­ven­tin tee­mois­sa Jee­sus kas­vaa vau­vas­ta ai­kui­sek­si. Kris­til­li­nen us­ko kut­suu mei­tä jou­lu­na sei­men ih­meen ää­rel­le, mut­ta ad­ven­tin tee­mat muis­tut­ta­vat myös sii­tä, et­tä Jee­sus ei jää­nyt vain vau­vak­si vaan hä­nes­tä kas­voi ai­kui­nen vas­tuun­kan­ta­ja ja lo­pul­ta koko hä­nen elä­män­työn­sä täh­tä­si sii­hen, et­tä hän on maa­il­man Va­pah­ta­ja, hän on se kir­joi­tus­ten lu­vat­tu Mes­si­as.

Seu­raa­va jou­lu­ru­kous joh­dat­ta­koon si­nua olen­nai­sim­man ää­rel­le tänä jou­lu­na.

Ju­ma­la, sinä syn­nyit:
oli pie­ni poi­ka­vau­va sei­mes­sä ma­kaa­mas­sa,
kar­jan re­hun se­as­sa, eläin­ten kum­mas­tel­ta­va­na.
Sinä kas­voit—Jee­sus, var­hais­nuo­ri
—ja ih­mi­set ih­met­te­li­vät vii­saut­ta­si,
kun ope­tit ai­kui­sia temp­pe­lis­sä.
Sinä kas­voit it­se ai­kui­sek­si
ja ju­lis­tit, et­tä Ju­ma­lan val­ta­kun­ta oli tul­lut;
niin toi­set iloit­si­vat
ja toi­set säi­käh­ti­vät.
Jee­sus, Ju­ma­lan ai­kui­nen poi­ka,
an­na mei­dän näh­dä kai­kis­sa ikä­kau­sis­sa si­nut,
sinä aja­ton ja ikui­nen.
An­na mei­dän näh­dä, niin kuin sinä näet:
toi­nen toi­sis­sam­me,
mie­his­sä ja nai­sis­sa,
lap­sis­sa, ai­kui­sis­sa, kai­kis­sa,
näh­dä Ju­ma­lan kuva, epä­täy­del­li­se­nä­kin kau­nis.
Kuu­le mei­tä, sinä iki­ai­ko­jen Ju­ma­la.

Siu­nat­tua jou­lu­nai­kaa jo­kai­sel­le ja ar­mol­lis­ta uut­ta vuot­ta 2025!

Jen­ny Kär­ki

vt. kirk­ko­her­ra

Äh­tä­ri