Kalle Järvelä
Seurakuntaemäntä Maija-Liisa Keisalan lähes neljänkymmenen vuoden työura Soinin seurakunnassa alkoi vuonna 1987 Pirkko Mäkiahon sijaistamisella tehtävässä. Mäkiaho ei äitiyslomansa jälkeen palannut enää työhönsä, joten seurakuntaemännän paikka tuli hakuun vuonna 1989.
Maija-Liisa Keisala haki paikkaa ja hänet valittiin seurakuntaemännäksi, jossa työssä hän jatkoi viime vuoden loppuun saakka.
Ammattipätevyyden Keisala hankki Keski-Suomen kotitalousopettajaopiston emäntälinjalla sekä opiskelemalla suurtalouskokiksi. Myöhemmin hän opiskeli vielä Sedussa dieettikokin erikoisammattitutkinnon monimuotokoulutuksena. Erilaiset allergiat ovat viimeisten kymmenen vuoden aikana lisääntyneet huomattavasti, joten nyt on jopa kolmellakymmenellä prosentilla ihmisistä jonkinlainen allergia, joka pitää ottaa huomioon tarjoiluja suunniteltaessa.
Keisalan aloittaessa toiminta seurakunnassa oli vilkasta ja työntekijöitäkin oli paljon nykyistä enemmän. Nyt työntekijämäärä on karsiutunut kuuteen, kun 1980-luvulla Soinin seurakunnassa työntekijöitä oli yli kymmenen.
– Noihin aikoihin päiväkerhoissa oli yli 80 lasta ja heillä kaksi ohjaajaa. Toisen ohjaajan ollessa sairaana tuurasin minä häntä. Monenmoista seurakunnan työtä on tullut tehtyä oman työn ohella, joten voisin sanoa, että vain kirkossa saarnaaminen ja haudankaivu on jäänyt muiden vastuulle, kertoo Keisala.
Seurakuntaemännän työmäärä on ollut koko ajan melkoinen, eikä se ole vuosien saatossa vähentynyt.
– Vuoden 1995 tienoilla oli Suomessa lama ja silloin minulle esitettiin 60 %:n työtä seurakuntaemäntänä. En tuohon suostunut, kun kaikkea ei ehtinyt tekemään sataprosenttisellakaan työajalla. Tuo lama vei kyllä työt kolmelta seurakunnan työntekijältä, muistelee Keisala.
Keisalan aloittaessa seurakuntaemäntänä seurakuntatalo oli suhteellisen uusi ja kirkkoherrana toimi Lauri Lempinen. Lempisen jäätyä eläkkeelle kirkkoherrana ovat toimineet Esko Kallio, Pasi Kilpeläinen, Elina Lapinoja-Pitkänen sekä nykyinen kirkkoherra Terho Kanervikkoaho. Hetken aikaa kirkkoherran ohella mukana oli myös kappalainen Heikki Järvenpää. Nuoriso-ohjaajia on Keisalan aikana ollut kymmenen ja diakoniatyöntekijöitä kuusi.
Surua ja iloa
Maija-Liisa on ollut toteuttamassa tarjoiluja useissa niin surun, kuin ilonkin juhlissa.
– Olen pitänyt kirjaa seurakuntatalolla järjestetyistä tilaisuuksista, joissa olen ollut seurakuntaemäntänä. Hautajaisia on ollut 1143, häitä 160, syntymäpäiviä 100 ja kastejuhliakin 127.
– Erityisesti mieleen ovat jääneet isänpäivälounaat, joita olivat järjestämässä Vehun ja Kukko-Hautakylän aktiivit. Ruokailijoita oli vähimmilläänkin 220 hehkeä ja keskimäärin noin 300. SLEY ja Kansanlähetys saivat näistä tilaisuuksista aina hyvän summan lähetystyölle. Harmi kun tämä toiminta hiipui koronan aikana, toteaa Keisala.
Sattumuksia
Aina ei kaikki suju niin kuin ajatus ja silloin täytyy asia ajatella uudelleen.
– Eräissä häissä hääpari tuli katsoman ennen vihkimistä, että seurakuntatalolla kaikki on kunnossa. Morsian siinä sitten astui laahuksensa päälle ja se repesi kunnolla irti. Nopeasti seurakuntaemäntänä ryhdyin ompelijaksi ja lattialla kontallani sai laahuksen ommeltua, hääkellojen jo soidessa.
– Toinen hääjuhla vaati nokkeluutta viisikerroksisen hääkakun kanssa. Varoittelin ennakkoon, että kylmiöön, jossa kakku oli, ei saa laittaa muuta tarjottavaa. Niin vain kävi, että sinne laitettiin suklaakuorrutteista kakkua ja se kaatui täytekakun päälle. Siinä piti inspiroida jälkiruokaan varatusta kermasta uusi kuorrutus ja siistiä kakun päälle ruusut. Monia muitakin kommelluksia matkaan mahtuu, muistelee Maija-Liisa.
Aikaa itselle
– Uudelle seurakuntaemännälle minulla on yksi viesti kerrottavana. Muista työkiireiden ohella oma jaksamisesi. Silloin kun olet vapaalla, niin olet vapaalla. Itselleni kävi niin, että työpäivät venyivät joskus liian pitkiksi. Toisaalta sairauslomalla en ollut, muuta kuin nyt viime vuonna, kun molempiin polviin laitettiin tekonivelet. Tämän lisäksi oli yksi äitiyslomavapaa.
Maija-Liisan mieliharrastus on hiihto.
– Varmistin lääkäriltä ennen leikkausta, että voihan näillä polvilla sitten hiihtää. Lupa tuli ja olen tänä talvena hiihtänyt jo useita kymmenen kilometrin lenkkejä. Kuntosali kuuluu lisäksi kuvioihin. Eläkkeellä on hyvin aikaa olla myös lastenlasten kanssa.
Seurakuntatalon keittiölläkin olen vielä mukana ja seuraava tilaisuus on Keisala-Vuorenmaan diakoniapiirin hernekeittomyyjäiset perjantaina 14. helmikuuta, toteaa eläkepäiville siirtynyt Keisala.
