Tänä syksynä ilmestyi 20-vuotiaan Kristian Peltoniemen ensimmäinen romaani nimeltään Onnenkyyneleitä. Peltoniemi on valmistunut Ähtärin lukiosta ja Sedu Ähtäristä viime vuoden kesäkuussa.
Tätä ennen hän on kirjoittanut II etsivää -seikkailusarjaa viiden kirjan verran ja kuvittanut yhden lastenkirjan. Kirjat on kustantanut kurikkalainen Valmiixi-kustantamo.
Onnenkyyneleitä kertoo päähenkilöidensä kasvutarinaa. Kertomus koostuu seitsemästä luvusta, jotka muodostavat aikajanan yksityiskohtineen. Kirjan kertomus on saanut vaikutteita kirjoittajansa ajatuksista ja kokemuksista.
Kirjan tapahtumat sijoittuvat todellisiin tapahtumapaikkoihin, aina Jurvasta Ähtärin järvimaisemiin ja Tampereen seudulle saakka. Tapahtumat ja tunnelmat tuovat päähenkilöt lähelle lukijaa, mutta teksti jättää tilaa myös jokaisen omille tulkinnoille.
Kirja puhutteleekin monen ikäisiä lukijoita teemoillaan aikuistumisesta tunteisiin ja asioiden pohdiskelusta onneen. Perinteisen kerronnan lisäksi Peltoniemen kirja sisältää vuoropuhelua, kuvia ja lyriikoita.
Kirjan piirrokset on tehnyt ähtäriläinen Sanna Kajanus kirjailijan luonnosten pohjalta. Onnenkyyneleitä-kirja on saatavilla muun muassa paikallisesta kirjakaupasta ja kirjailijalta.
