Ähtärin kaupunginhallitus on kokouksessaan 1. heinäkuuta valinnut Ähtärin kaupungin talousjohtajaksi kauppatieteiden lisensiaatti Sirpa Soukan ja varalle kauppatieteiden maisteri Raisa Kinnusen.
Soukka aloitti tehtävässään maanantaina 5. elokuuta.
Talousjohtajan virka on ollut haettavana ajalla 23.5.- 12.6. Määräaikaan mennessä saatiin kuusi hakemusta ja kaikki hakijat täyttivät kelpoisuusvaatimukset.
Talousjohtajan tehtäviin kuuluu Ähtärin kaupungin talouden kokonaishallinta, taloudenohjaus ja rahoitustoimi sekä hankintatoimen johtaminen.
Lisäksi tehtävän sisältöihin kuuluvat myös osallistuminen elinkenotoiminnan kehittämiseen, ict-palvelujen tuottamiseen ja kehittämiseen ja vastaaminen talouden seurannasta ja aktiivisesta raportoinnista sekä hallintokuntien tukeminen niiden suunnittelutehtävien hoidossa.