Sateista elokuuta edelsi heinäkuun lopun poikkeuksellisen runsas sade. Elokuun sademäärä oli Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen mukaan monin paikoin Etelä-Pohjanmaalla noin 140 mm, kun keskimääräinen elokuun sademäärä alueella on noin 70 mm luokkaa.
Esimerkiksi Alajärvellä Möksyssä satoi elokuussa 143 mm, Seinäjoella Ylistarossa 138 mm, Jalasjärven Hirvijärvellä 144 mm ja Ähtärin Myllymäellä 148 mm.
Elokuussa eniten satoi maanantaina 28.8., jolloin vuorokauden sademäärä nousi paikoin 40–60 millimetriin. Esimerkiksi Alajärvellä Möksyn sadeasemalla satoi tuolloin 49 mm ja Ähtärin Myllymäellä 57 mm.
Sateiden seurauksena maa oli elokuussa hyvin märkää, eivätkä sateet päässeet imeytymään maaperään. Sateet nostivatkin vedenpintoja nopeasti.
Ähtävänjoen vesistöalueella Alajärveen laskevan Kuninkaanjoen pinta nousi elokuun lopun sateilla yhteensä noin 2,6 metriä. Vedenpinta kääntyi melko nopeasti laskusuuntaan ja laski elokuun viimeiseen päivään mennessä 1,3 metriä.