Pitkä ura Lehtimäen Osuuspankissa vaihtui vapaaksi

Heinäkuun alusta lähtien eläkepäiviä viettänyt Eine Hanhisalo on totutellut vapaisiin päiviin hyvillä mielin. Oloneuvokseksi siirtymisen ennen varsinaista eläkeikää mahdollisti Osuuspankin OP-eläkesäätiön niin sanottu vapaakirja. Eine on kiitollinen siitä, että työtä on riittänyt.

Rahoituspuolelta Lehtimäen Osuuspankista eläkkeelle siirtynyt Eine toteaa osan asiakkaistaan olleen jo neljännessä polvessa, vauvoista iäkkäisiin isovanhempiin.

– Monia vaiheita on ollut vuosien aikana ja tuntiessa asiakkaat, ottaa heidät omakseen ilossa ja surussa.

Työstä pois jääminen on ollut toisaalta helpotus, mutta myös haikeaa. Eine jää kaipaamaan kohtaamiaan ihmisiä. Eläkkeelle hän sai jäädä suhteellisen hyvässä kunnossa ja voi antaa enemmän aikaansa rakkaille lastenlapsille, joita on seitsemän.

Lue lisää aiheesta 21.7. Uutisnuotasta.