Perttu Sonninen virkaan tänään

Ähtärin uusi kaupunginjohtaja Perttu Sonninen aloitti työnsä tänään maanantaina suurella motivaatiolla. Kesän aikana Ähtäriin vaimonsa kanssa muuttanut Sonninen on päässyt tutustumaan kaupunkiin ja kaupunkilaisiin sekä muihin sidosryhmiin.

- Odotan erityisesti hyvää ja rakentavaa yhteistyötä kotikaupungin kehittämisen eteen. Kesäkuussa pidetty valtuuston kokous toki osaltaan muutti varmasti lähtökohtia, joista kaupungin kehittäminen jatkuu. Tärkeää kuitenkin on, että elinvoimatyö jatkuu, vaikka toimintaa jouduttaisiinkin sopeuttamaan taloudellisesti haastavaan aikaan, Sonninen toteaa.

- Toivottavasti pääsen tapaamaan teitä kaupunkilaisia syksyn mittaan mahdollisimman laajasti. Samalla kuulen mielelläni teidän ajatuksianne kaupungin kehittämisestä, sillä olette asiassa parhaat asiantuntijat.

 Lue lisää Sonnisen ajatuksista 7.8. lehdestä!