Lehtimäen kotiseutujuhlaa vietettiin viime sunnuntaina suurella joukolla, kun Suokonmäellä sijaitsevalle kotiseututalolle oli saapunut peräti 64 osallistujaa nauttimaan perinteikkäästä tunnelmasta.
- Kotiseutujuhlan juhlapuheen piti Karin tilan emäntä Tiina Peltonen todeten, että ihmisellä on hyvä olla siivet ja juuret. Hän aloitti puheensa tutun laulun sanoin: Täällä pohjantähden alla, korkeimmalla kukkulalla.
- Minun omat juureni ovat Keski-Suomessa Karstulassa ja siivet toivat minut tänne Lehtimäelle. Täällä on helppo olla lähellä taivasta kantavilla siivillä. Minun ensimmäinen muistoni Lehtimäestä on vierailu upouuden kunnantalon avoimiin oviin perheeni kanssa, Peltonen kertoi.
- Nykyään Lehtimäki merkitsee minulle kotiseutua, jossa on perhe, ystäviä, työtä ja toimeentuloa sekä luontoa vapaa-ajan viettoa varten.
- Me saamme olla ylpeitä kotiseudustamme ja voimme arvostaa täällä toinen toisiamme ja tekemisiämme. Pienen maantieteellisen alueen asukkaiden kannattaa puhaltaa yhteen hiileen ja saada yhteisöllisyydestä voimavara kurkottaa yhä ylemmäs siivilleen kohti taivasta ja nähdä kauemmas.
Lue lisää kotiseutujuhlasta 13.7. lehdestä.