Keskustelua kulttuurista

Ähtärin kaupungin vapaa-aika- ja hyvinvointipäällikkö Anu Paalanen, kaupungin kirjasto- ja kulttuuripalveluiden suunnittelija Minna Polus, kaupungin hankepäällikkö Ira Vuorenmaa sekä kymmenen kuntalaista osallistuivat 21. kesäkuuta pidettyyn kulttuurin keskusteluiltaan.

Illan aiheena oli toiveet Ähtärin kulttuuripalveluiden käyttäjänä ja/tai kulttuurin tekijänä.

Keskustelussa pohdittiin eri rahoituskanavia tukemaan kulttuurin kehittämistä. Erityisesti näyttämötaiteeseen toivottiin hanketta kaupungin puolelta esimerkiksi esiselvityshanke kulttuurin kehittämiseksi, josta sitten jalostuisi isompi hanke.

Ydinkysymykseksi keskustelussa nousi, että kuka tuottaa tai tekee, mitkä ovat taloudelliset vastuut sekä mikä on kaupungin tahtotila mahdollistamaan toimintaa kolmannelle sektorille.

Vuoden 2024 kulttuuritoiminta tarkentuu budjettisuunnittelun myötä. Jos yhteistyökuvioita toivotaan ensi vuodelle, tulee tiedot olla ilmoitettuna viimeistään elokuun aikana.

 Lue lisää aiheesta 5.7. lehdestä