Eläinpuiston pandat Lumi ja Pyry palautetaan Kiinaan

Ähtärin eläinpuisto esittää puiston hallitukselle, että se hakee velkasaneeraukseen pääsyä tulevan toimintansa turvaamiseksi. Eläinpuiston kävijämäärää ei ole saatu alkuperäisten tavoitteiden mukaiseksi pandemian sekä Venäjän ja Ukrainan välisestä konfliktista seuranneen rajun inflaation ja korkojen nousun vuoksi.

Ähtärissä lähes seitsemän vuotta asunut, uhanalaisena lajina eläinpuistoon saapunut isopandakaksikko Lumi ja Pyry palautetaan  vuoden loppuun mennessä niiden kotimaahansa Kiinaan. Kyseessä on eläinpuiston tiedotteen mukaan kansainvälisen suojeluohjelman päättäminen alkuperäistä suunnitelmaa aiemmin. Isopandojen suojeluohjelma on tuottanut tulosta, laji luokitellaan nyt uhanalaisen sijaan vaarantuneeksi.

- Valitettavasti rahkeemme eivät enää riitä tämän ainutlaatuisen lajin suojeluohjelman jatkamiseen.  Vastuumme koskee koko yhtiötä ja kaikkia eläinpuiston eläimiä, joten toiminnan jatkumisen takaamiseksi velkasaneeraukseen pääsy ja pandojen palauttaminen ovat oikeita ratkaisuja koko eläinpuistolle ja eläimillemme, Ähtärin eläinpuiston hallituksen puheenjohtaja Risto Sivonen sanoo.

Lumi ja Pyry ovat nähtävillä Ähtärissä vielä syksyn ajan, minkä jälkeen ne laitetaan kansainvälisten ohjeiden mukaiseen karanteeniin. Työ on osa pandojen lähtövalmisteluprosessia, tiedotteessa kerrotaan.