Arja Nurmela puolisonsa Heikki Nurmelan kanssa aloittavat lokakuun alusta Ähtärin K-Supermarketin kauppiaina.
Kaupan nimi muuttuu samalla K-Supermarket Ähtäriksi.
Arja Nurmela on toiminut kahdeksan vuotta K-Market Saarijärven kauppiaana Saarijärvellä. Työuraa hänellä on myös apteekkialalta kaikkiaan 23 vuotta, joista pari vuotta Ähtärin apteekista.
Arja kertoo, että tunnelmat ovat positiiviset ja innostuneet.
-Toki muutos on aina jännittävääkin, mutta odottavin tunnelmin eteenpäin. Ähtäri on jo entuudestaan osittain tuttu paikka, kotoisin kun olen naapurikunnasta Alavudelta, Arja kertoo.
Nykyinen kauppias Tiina Poukka kiittää asiakkaitaan 35 kauppiasvuodesta ja toivottaa onnea sekä menestystä uusille kauppiaille.
Lue lisää uuden kauppiaan ajatuksista 7.9. lehdestä