Ähtärissä katetaan alijäämiä tarkalla suunnittelulla

Ähtärin kaupungin puristama, ensi vuoden tavoite, 790 000 euron ylijäämä on kaupunginjohtaja Jarmo Pienimäen mukaan työluku, johon on pyritty kaikin keinoin. Vaikka lukuja on käyty läpi tiukalla seulalla useaan kertaan, uskoo kaupunginjohtaja siihen, ettei ole jouduttu tekemään toiminnallisesti radikaaleja muutoksia palvelutuotantoon ja -rakenteeseen.

Tervehdyttämisohjelma toteutuu, mutta talouden tarkka suunnittelu jatkuu edelleen. Kaupungin ylijäämät tulee olla katettuna vuoteen 2022 mennessä ja ensi vuoden talousarviota tehdessä niitä oli jäljellä 1,1 miljoonaa euroa. Kuluvan vuoden tulosennuste puolestaan näyttää suunnitellusti 580 000 euron ylijäämää.

– Vuoden 2019 talousarvion toteutuessa Ähtärin kaupunki on kattanut yli kuuden miljoonan euron alijäämänsä neljässä vuodessa, toteaa Pienimäki.

– Meidän 790 000 euron tuloksemme tarkoittaa sitä, että Ähtärin kaupunki on sitten 90-luvun ensimmäisen kerran ylijäämäinen kunta ensi vuoden lopulla.

Ensi vuoden suuriin investointeihin kuuluvat muun muassa keila- ja uimahallihankkeet sekä Otsonkoulun laajennukseen varatut määrärahat.

 

Lue lisää aiheesta 28.11. Uutisnuotasta.