Ähtärin, Soinin ja Lehtimäen puolueeton paikallislehti

Nuotan tilaushinnat

Pääosassa huolellinen työ ja siisti jälki

Ville Joensuulle (oik.) käytännön ohjausta ja opetusta antanut Kari Leikkaisen kanssa Antti Kuivasmäki (vas.).

Jos haluaa nuohoojaksi, ei ammatinvalintaan riitä pelkkä korkeiden paikkojen sietokyky, vaan siihen vaaditaan useamman vuoden koulutus. Ähtäriläinen Ville Joensuu valmistui nuohouspalveluyrittäjäksi nopeasti, suorittaen puolessa vuodessa perinteiset kahden vuoden opinnot. Koulu on saatu päätökseen ja Nuohouspalvelu Joensuu aloittaa toimintansa 22. huhtikuuta, palvellen ähtäriläisiä ja kesäasukkaita.

Ville toteaa tutkinnon loppuun saattamiseen olleen kovan rutistuksen sekä henkisesti, että taloudellisesti.

- Normaalein tapa on oppisopimuskoulutus, minä suoritin sen itseopiskeluna.

Lisätietoa nuohoojan työstä tostain lehdessä. 

Lukukoirat oppimisen apuna Soinissa ja Ähtärissä

Lukukoira kuuntelee ja on läsnä, kun sille luetaan: lukukoira ei keskeytä tai hoputa jatkamaan, vaikka lukija epäröisi tai takeltelisi. Lukukoira rohkaisee aloittelevia ja lukemista ääneen arastelevia lapsia ja nuoria. Mukava lukukokemus lukukoiran kanssa auttaa edistämään lukutaidon kehittymistä.

Lukukoiratoiminta on vapaaehtoistoimintaa. Ähtärin kaupunginkirjastossa työskentelee Kennelliiton hyväksymä lukukoira Aava ja Soinissa lukukoirana toimii samoin kurssin suorittanut englanninsetteri Irma.

Hauva-asiaa lisää 18.4. lehdessä.

Mustikkavuoren pesäpallostadionin rakentaminen alkaa

Pitkään odotettu hankerahoituspäätös Mustikkavuoren pesäpallostadion -hankkeelle on saatu ja alueelle rakennetaan uusi pesäpallostadion kuluvan vuoden aikana.

Nykyistä isompi pesäpallokenttä uudella tekonurmella mahdollistaa pelaamisen jatkossakin kilpatasolla, vahvistaa lajin kehittymistä paikkakunnalla ja tuo uusia mahdollisuuksia koko Mustikkavuoren virkistysalueen laajalle käyttäjäkunnalle.

Tästä enemmän UN 18.4.

Avustuksia Lehtimäelle

Alajärven kaupunginhallitus on myöntänyt avustuksia Lehtimäellä eläneen Pentti Moision kulttuuriperinnerahastosta.

Tänä vuonna Lehtimäen alueella avustusta myönnettiin seuraavasti.

Suokonmäenseudun kylät ry sai 15 000 euron avustuksen näkötornin kyllästämiseen ja maalaamiseen, Länsikylän kyläyhdistys ry sai 5000 euron avustuksen Pinniäisen pirtin ulkorakennuksen kunnostamiseen (ulkokatto ja lattia) sekä Alajärven 4H-yhdistys ry sai 2000 euron avustuksen lasten ja nuorten perinneniittykerhon/kurssien järjestämiseen sekä nuorten palkkaamiseen museoniityn hoitamiseen sekä kerhojen/kurssien materiaalien ja niityn hoitamiseen tarvittavan kaluston hankintaan.

Lehtimäen nuorisoseura ry sai 4120 euron avustuksen Lehtimäen Ränkipäivien järjestämiseen, Lehtimäen vanha pappila Fagerkulla ry sai 5500 euron avustuksen Fagerkullafestin järjestelyihin ja Lehtimäki-seura sai 4500 euroa kulttuuri- ja perinnetapahtumien järjestämiseen, kotiseutumuseon toimintaan, kotiseututalon korjaukseen sekä tiedotukseen ja julkaisuihin.

Lisäksi Heikki Jokiaholle myönnettiin 5500 euron avustus Suninsalmi Soi -tapahtuman järjestelyihin.

Monologien kesä Puuhissa

Arkkitehti Anssi Lassilan suunnittelema ja vuonna 2019 valmistunut Puuhi on valmiina tulevan kesän tapahtumiin. Samassa pihapiirissä sijaitsee myös Ranta-ahon talo, joka toimii kesän tapahtumien tarjoilutilana.

Taiteen edistämiskeskus on myöntänyt 21 000 euron HAMA-avustuksen (harvaan asuttujen alueiden tuki) Puuhin toiminnoille. Saadulla avustuksella rakennetaan siirrettävä näyttämökoroke sekä esteetön vessa. Osa avustuksesta käytetään ammattitaiteilijoiden palkkaan.

Mitä oikein tapahtuukaan, katso UN 10.4.

Ähtärin kaupungin tulos 747 000 euroa ylijäämäinen

Ähtärin kaupungin vuoden 2023 tilinpäätös oli muun muassa Ukrainan sodan jatkumisen ja korkojen nousun aiheuttamien kustannustasojen noususta huolimatta noin 747 000 euroa ylijäämäinen. Tulokseen vaikuttavat myönteisesti muun muassa hallintokuntien noudattama talouskuri ja ennakoitua isompi valtionosuus harkinnanvaraisen valtionosuuden muodossa.

Vt. kaupunginjohtaja Seppo Karjala kertoo taseessa ylijäämää olleen vuoden lopulla noin viisi miljoonaa euroa. Kaupungin lainamäärä nousi 17,1 miljoonalla eurolla, asukasta kohden lainaa on 7829 euroa.

Luvuista lisää 10.4. lehdessä.

Lentopallon B-poikien turnaus Ähtärissä

Ähtärin Urheilijoiden B-pojat hyppäsivät lentopallosarjaan viime vuoden syyskuussa järjestetyssä tasoturnauksessa Nurmossa. Matkaan lähdettiin valmentaja Pasi Suutarisen johdolla, kahdeksan pojan joukkueella.

Heti seuraavaan turnaukseen joukkue vahvistui kahdella pelaajalla, ja loppukausi onkin pelattu 10 pojan joukkueella. Pasin valmentaessa myös B-tyttöjen joukkuetta, jolla on turnaukset aina saman ikäisten poikien joukkueen kanssa samaan aikaan, on B-poikien valmentajan penkillä istunut usein myös kuvassa poikien kanssa oleva Timo Santala.

Sarjakauteen on mahtunut tähän mennessä yhteensä 26 ottelua, joista kauimmainen pelattiin Kempeleessä – matkaa on siis tienpäällä taitettu. Jokainen peli onkin vienyt joukkueen kehitystä eteenpäin, ja voittoja on napattu tähän mennessä kymmenen kappaletta. Se on mainio saavutus, kun huomioidaan, että muilla sarjan joukkueilla on pelivuosia takana jo useita.

Pelien lisäksi kehitystä on haettu tietysti treeneissä, joita on viikossa neljä kertaa. Pojat treenaavat yhdessä tyttöjoukkueen kanssa liikuntahallilla. Lajitreenien lisäksi joukkueen jäsenet tekevät itsenäisesti myös muuta liikunnallista harjoittelua, esimerkiksi kuntosalilla.

Lentopallon B-poikien sarjakauden viimeinen turnaus järjestetään Ähtärin liikuntahallilla lauantaina 13.4. kello 10 alkaen. Ähtärin Urheilijat saavat tuolloin vieraakseen joukkueet NJ/RP (Nurmo), RakeBlue (Järvenpää) ja SalpisBP (Hollola). Turnauksessa ratkotaan B-poikien sarjakauden 2023–2024 sijat 33–36. Joukkue toivoo paikalle mahdollisimman paljon kannustajia. Tavoitteena on turnausvoitto.